

LEHTIKUVA
Presidentti Biden: Kiinan toimissa uiguureja kohtaan on kyse ”erilaisista kulttuurillisista normeista”
Presidentti Biden on herättänyt kohua puolustelemalla Kiinan toimia uiguurivähemmistöä kohtaan. Kiinan vankileireillä tapahtuu järjestelmällisiä raiskauksia, kidutuksia ja pakkosterilisointeja, joita monet vertaavat kansanmurhaan. Bidenin mielestä kyse on kuitenkin vain ”erilaisista kulttuurillisista normeista”, joita Kiinan ja sen johtajan odotetaan noudattavan.
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden on herättänyt huomiota puolustelemalla Kiinan toimia uiguurivähemmistöä kohtaan. Monet tahot ovat verranneet Kiinan ”uudelleenkoulutusleireillä” tapahtuneita järjestelmällisiä raiskauksia, kidutuksia ja pakkosterilisointeja kansanmurhaan, mutta Biden viittasi niihin ”kulttuurillisina normeina”.
Puolusteli Kiinan tiukkaa kontrollia
CNN-uutiskanavan haastattelussa Bidenilta kysyttiin hänen äskettäin Kiinan presidentti Xi Jinpingin kanssa käymistään keskusteluista. Bidenin vastaus oli kuin suoraan Xi Jinpingin suusta hän puolustellessaan tiukan kontrollin tarvetta.
– Jos tunnette yhtään Kiinan historiaa, tiedätte, että ulkomaailma on aina syyllistänyt Kiinaa silloin kun Kiina ei ole ollut sisäisesti yhtenäinen, Biden sanoi.
https://twitter.com/SteveGuest/status/1361877221670080514
Presidentti Biden sanoi, että hän ei aio puhua Kiinan kommunistisen puolueen Hong Kongiin, Taiwaniin tai uiguureihin kohdistamia toimia vastaan.
– Joka maassa on erilaiset kulttuurilliset normit, joita maan ja sen johtajan odotetaan noudattavan, Biden sanoi.
Leireillä joukkoraiskauksia ja pahoinpitelyjä
Fox-kanavan haastattelema uiguurinainen kertoo siitä, miten leireille kuljetetuilta uiguureilta leikattiin hiukset ja ryöstettiin arvoesineet. Leirillä tapahtui joukkoraiskauksia ja pahoinpitelyjä. Naisen mukaan kaikki alle 40-vuotiaat naiset joutuivat raiskatuiksi. Nyt Yhdysvalloissa asuva uiguurinainen kertoo, että häneltä jouduttiin pahoinpitelyjen seurauksena poistamaan munasarjat.
Myös BBC:n tekemä laaja reportaasi kertoo uiguurinaisiin kohdistuneista järjestelmällisistä raiskauksista ja nälässä pitämisestä. Helpoimmillaan elämä uudelleenkoulutusleirillä koostuu tuntikausia kestävistä istunnoista, joissa lauletaan isänmaallisia kiinalaisia lauluja ja katsotaan Kiinan television ohjelmia presidentti Xi Jinpingistä, mutta leireillä tapahtuu myös kauheuksia. BBC:n haastattelemat uiguurit ovat kertoneet kiduttamisesta vaginaan työnnetyllä sähköpampulla ja pakkosterilisaatioista.
Trump otti tiukan linjan Kiinaa kohtaan
Presidentti Donald Trumpin aikana Yhdysvaltain hallinto otti tiukan linjan Kiinaa kohtaan. Xinjiangin alueen puuvilla ja tomaattituotteet asetettiin tuontikieltoon, koska niiden tuotannossa epäiltiin käytetyn uiguurien pakkotyövoimaa. Trump määräsi myös viisumirajoituksia ja muita sanktioita eräille Kiinan kommunistisen puolueen johtohenkilöille.
Trumpin hallinnon ulkoministeri Mike Pompeo syytti Kiinan kommunistista puoluetta uiguureihin kohdistuneesta kansanmurhasta ja joukkotuhonnasta. Ulkoministeriö julkaisi Pompeon lausunnon päivää ennen presidentti Bidenin virkaan astumista.
Myös Bidenin hallinnon ulkoministeri Antony Blinken on kritisoinut Kiinan toimia ja vakuuttanut, että Valkoinen talo tulee ottamaan tiukan linjan Kiinan suhteen myös Bidenin presidenttikaudella. Ulkoministeri Blinken yhtyi edeltäjänsä näkemykseen, että uiguurien kohtelussa on kyse kansanmurhasta. Mutta nyt presidentti Biden puhuu vain ”erilaisista kulttuurillisista normeista”.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Antony Blinken uudelleenkoulutusleirit joukkotuhonta Kiinan kommunistinen puolue Uiguurit kidutus kansanmurha Mike Pompeo Hong Kong Taiwan Joe Biden vankileirit Xi Jinping Raiskaukset Donald Trump Kiina Yhdysvallat
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Yhdysvaltain väistyvä ulkoministeri kritisoi uiguurien kansanmurhaa – Kiina asetti maahantulokiellon

Pystyykö Biden pitämään kiinni lupauksistaan, kuten edeltäjänsä?

Biden romuttaa Trumpin aikaansaannoksia – sekä muuri että deregulaatio saavat kaatua

Bidenin kirjoittama three-strikes-laki täytti USA:n vankilat mustilla – Trump kumosi lain

Liikekumppani vahvistaa: Joe Biden oli mukana poikansa Kiina-diileissä
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää












