

LEHTIKUVA
Republikaaneissa viriää Donald Trumpin vastainen oppositio – ”Äänestäisin mieluummin Stalinia”
Donald Trumpin voittokulun myötä pieni, mutta vaikutusvaltainen ryhmä republikaanipuolueen sisällä vaatii kolmannen puolueen ehdokkaan asettamista. Ryhmä ei halua äänestää Trumpia eikä demokraattien Hillary Clintonia.
Kaksi kärkirepublikaania, Nebraskan senaattori Ben Sasse ja Massaschusettsin kuvernööri Charlie Baker sanovat, etteivät he äänestä Donald Trumpia marraskuun presidentinvaaleissa.
Konservatiivisen Weekly Standard -lehden päätoimittaja William Kristol sanoo tukevansa ”itsenäisen republikaaniehdokkaan” asettamista, jos Trump on presidenttiehdokas. Amerikkalaismedia on aiemmin spekuloinut New Yorkin entisen pormestarin Michael Bloombergin ehdokkuudella, mutta Bloomberg ei ole lopulta lähtenyt mukaan kisaan.
Omat äänestävät vastaan
Trumpin vastaehdokkaan Marco Rubion ulkopoliittinen asiantuntija Max Boot sanoo äänestävänsä ensimmäistä kertaaa elämässään republikaaniehdokasta vastaan, jos Trump on presidenttiehdokas.
– Äänestäisin mieluummin Stalinia kuin Trumpia, Boot lataa.
Floridan esivaali pidetään 15. maaliskuuta. Kotiosavaltio on Rubiolle pakkovoitto. Trumpin vastaiset liikemiehet ovat rahoittaneet miljoonilla Trumpin vastaista mainoskampanjaa Floridassa.
”Luusereiden työtä”
CNN:n tällä viikolla teettämän tutkimuksen mukaan 48 prosenttia niistä republikaaneista, jotka eivät nyt kannata Trumpia, sanovat että eivät todennäköisesti tai missään tapauksessa äänestä häntä marraskuun presidentinvaaleissa.
Tiistai-iltana pitämässään lehdistötilaisuudessa Trump tyrmäsi ajatuksen kolmannesta ehdokkaasta.
– He vain häviäisivät kaiken, ja se olisi luuserin työtä, Trump totesi.
”Meidän on tuettava Trumpia”
Vuoden 2012 republikaanien presidenttiehdokas Mitt Romney pitää tänään puheen ”presidenttikisan tilanteesta” Utahin yliopistolla. Republikaanilähteen mukaan Romney näkee Trumpin vääränä ehdokkaana puolueelle. Romney ei asetu suoraan tukemaan yhtään ehdokasta, mutta tulee kehumaan Marco Rubiota, Ted Cruzia ja John Kasichia.
Vaikutusvaltainen republikaanien strategisti Alex Castellanos vaatii puoluetta asettumaan tukemaan ehdokastaan.
– Jos Trump on ehdokkaamme, kuten uskon että hän on, on meidän tehtävämme tukea Trumpia ja tehdä hänestä paras mahdollinen ehdokas ja presidentti, Castellanos vaatii.
Samaan aikaan neurokirurgi Ben Carson sanoo, ettei hän ”näe poliittisesti varteenotettavaa tietä eteenpäin”. Carson ei aio osallistua tänään Fox Newsin järjestämään televisioituun vaaliväittelyyn. Carsonin uskotaan jättäytyvän pois presidenttikisasta.
SIMON ELO
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Supertiistai lähestyy, sättiminen kiihtyy – ”Tiedättekö, mitä sanotaan miehistä, joilla on pienet kädet?”

Hillary Clinton: ”En halua maksaa Donald Trumpin lasten korkeakoulutusta”

John Kasich: Hyökkäys Suomea vastaan on hyökkäys Yhdysvaltoja vastaan

Yllättävä tutkimustulos – Trumpin kannattajat ovatkin varakkaita ja koulutettuja
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajataustaisessa perheessä kasvanut nainen kokee olonsa vieraaksi Helsingin Kontulassa: ”Tästä on tullut Lähi-itä”
Suomen Uutisten haastattelemat Kontulan alueella liikkuvat ihmiset kertovat huumeiden käytön näkyvän aiempaa enemmän katukuvassa. Monen mielestä myös alue on muuttunut merkittävästi viime vuosina.

Cambridge rekrytoi tosielämän woke-Turhapuron – yliopistomaailma ihastui plagioinnista epäiltyyn rotuaktivistiin, unohti tyystin lähdekritiikin ja syyti hänelle kunniatohtoruuksia kuin saippuaa
Jason Arday on tällä hetkellä maailman kohutuin hahmo. Hän nousi 2020-luvun alussa kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi ja Cambridgen professoriksi elämäntarinansa, rotuaktivisminsa ja DEI-symboliarvonsa siivittämänä. Useat yliopistot jakoivat hänelle kilpaa kunniatohtorin titteleitä. Hiljattain hänen väitöskirjastaan ja tutkimusartikkeleistaan löytyi satoja selittämättömiä yhtäläisyyksiä muiden tutkijoiden aikaisempiin töihin. Lisäksi hänen kertomuksensa erilaisista urheilu- ja hyväntekeväisyysansioista paljastuivat liioitelluiksi tai jopa täysin katteettomiksi. Ensin Cambridgen yliopisto yritti pestä käsiään ja syyttää kriitikoita ajojahdista. Keskiviikkona yliopisto ilmoitti alkavansa sittenkin selvittämään tapausta, ja pian sen jälkeen Arday ilmoitti eroavansa virasta. Skandaalia on pidetty osoituksena laajemmasta instituutiomaailman mädännäisyydestä. Yliopisto halusi uskoa moraalisesti lumoavaan kertomukseen ja ryhtyi ensin puolustamaan sankariaan ennen kuin tarkisti tosiasiat.

22 EU-maata haastaa Espanjan löysän maahanmuuttolinjan – uppiniskainen sosialistipääministeri ei taivu
22 Euroopan unionin jäsenmaata, Suomi mukaan lukien, ilmaisi viikonloppuna lähettämässään kirjeessä epäluottamuksensa Espanjan maahanmuuttopolitiikkaan. EU-maiden sisäministerit kokoontuvat tiistaina kiireelliseen videopalaveriin.

Nizzan terroristi tappoi 86 ihmistä – pikkuveli rehenteli veriteolla ennen karkotustaan
Ranskassa vietettiin heinäkuun puolivälissä surujuhlaa, kun Nizzan tuhoisasta terrori-iskusta tuli kuluneeksi kymmenen vuotta. Harrasta tunnelmaa järkytti tieto terroristin veljen rikoksista tapahtumapaikan läheisyydessä.

Islamisaatiolle vauhtia Britanniassa – koko poliisikunta paastolle solidaarisuussyistä
Valtaväestölle vieraan uskonnon tavat ja rituaalit hiipivät Englannin arkeen ilmeisen hyvää tarkoittavien toimien myötä. Muslimipoliisit haluaisivat koko virkakunnan osallistuvan ramadanin paastoon, jotta työtoverit ymmärtäisivät uskonnon merkityksen muslimeille. Toisaalta kukaan ei tiettävästi ole vastavuoroisesti ehdottanut joulukinkun tarjoamista vieraan uskonnon edustajille vuoden pimeimpänä aikana kristittyjen tapoihin tutustumiseksi.

Käräjäoikeus katsoi pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehneen maahanmuuttajan alaikäiseksi – THL:n ikäarvio jäi ristiriitaiseksi
Pitkäteräisellä veitsellä törkeän ryöstön tehnyt Irakista kotoisin oleva mies sai tuomion törkeästä ryöstöstä. Hän pahoinpiteli uhria tämän kotona, vei veitsen uhrin kaulalle ja vaati rahaa sekä omaisuutta. Käräjäoikeus katsoi hänet kuitenkin rikosoikeudellisesti alaikäiseksi, koska THL:n oikeuslääketieteellinen ikäarvio jäi ristiriitaiseksi.

Oikeusministeri Meri vie eläimet rääkkääjiltä – eläintenpitokiellon rikkomisesta jatkossa jopa vankeutta
Oikeusministeriö vaatii tiukempaa eläintenpitokiellon käyttöä eläinsuojelurikoksissa ja ehdottaa kiellolle pidempää vähimmäiskestoa. Ministeriö linjaa myös, että kiellon rikkomisesta voi jatkossa seurata jopa vuoden vankeusrangaistus.

SDP:n Lindtmanin esikuvamaa sai kyytiä puoluejohtajien paneelissa – Purra: Espanjan maahanmuuttopolitiikka toimii ”kutsuhuutona” laittomalle maahantulolle
Viides Kotkaniemi-foorumi järjestettiin keskiviikkona Luumäellä presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseon puutarhassa. Foorumin pääpaneelissa Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikasta keskustelivat pääministeri Petteri Orpo (kok.), perussuomalainen valtiovarainministeri Riikka Purra, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman sekä keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen.

Talous kasvaa, alijäämä pienenee – opposition kritiikki menetti uskottavuutensa
Suomen talouskehitys on ollut EU:n kärkeä koko alkuvuoden: ensimmäisellä neljänneksellä Suomen kasvu oli EU-maiden nopeinta, ja toisella neljänneksellä Suomi oli edelleen yksi neljästä nopeimmin kasvaneesta EU-maasta.

Antikainen: Lindtman puolustaa Sánchezia eikä Suomea
Kun Espanjan hallitus epäonnistui EU:n ulkorajan suojaamisessa, SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman löysi arvosteltavaa vain yhdestä suunnasta: rajaa puolustavasta Suomen sisäministeristä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikaisen mukaan se kertoo kaiken olennaisen SDP:n turvallisuuspoliittisista prioriteeteista.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













