Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Eerola: Pakkoruotsi heikentää poliisin toimintaedellytyksiä

15.12.2014 |14:39

Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola vaatii hallitukselta toimia poliisien kielitaitovaatimusten järkevöittämiseksi.

Poliisihallinnon rakenneuudistukset ja vuoden 2003 kielilaki heikentävät Eerolan mukaan poliisin toimintaedellytyksiä.

– Poliiseilta vaaditaan ruotsin kielen taitoa myös alueilla ja tehtävissä, jossa ruotsin kielen taidolle ei ole todellista tarvetta. Lisäksi poliisien kielitaitoon kohdistuu kehittämispaineita lisääntyvän EU:n sisäisen liikkuvuuden ja maahanmuuton seurauksena, Eerola huomauttaa.

Kaksikielisyys ei riitä perusteluksi

Eerolan mukaan Suomen kaksikielisyyteen vetoaminen ei ole peruste edellyttää jokaiselta poliisilta ruotsin kielen taitoa, sillä usein on saatavilla vähintään yksi ruotsia taitava poliisi, ja tarpeen vaatiessa on mahdollista tarjota perustuslain velvoittamat palvelut myös tulkin välityksellä.

Eerola jätti aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

2.
Suomen uutiset logo

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?

19.03.2025 |17:06
3.
Suomen uutiset logo

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa

20.03.2025 |14:58
5.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
8.
Suomen uutiset logo

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan

19.03.2025 |14:59

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää