
EKP: Kreikka-tukemme on jo kaksinkertaistunut
Euroopan keskuspankin EKP:n viime viikolla käynnistämät valtiolainaostot eivät ulotu Kreikkaan. EKP on ilmoittanut, ettei se osta jäsenmaiden valtiolainoja yli 33 prosentin osuudella. EKP on ostanut eurokriisin alkuvuosina erillisessä valtiolainaostojen ohjelmassaan Kreikan valtiolainoja tämän ylittävällä osuudella. EKP:n pääjohtaja Mario Draghin mukaan Kreikan suora lainatuki on kasvanut keskuspankista 50 miljardista eurosta 100 miljardiin euroon parin kuukauden aikana. Tuki on siis jo kaksinkertaistunut.
Kasvanut tuki on Draghin laskelmien mukaan jo 68 prosenttia Kreikan bruttokansantuotteesta. Draghi muistuttaa, että EKP on myös muiden euromaiden keskuspankki.
Ensin ohjelma – sitten lisää tukea
Draghi on painottanut Kreikan tukilainaohjelman palautuksen merkitystä. Hänen mukaansa luotettava tukiohjelma vapauttaa vielä toistaiseksi maksamatta olevan noin 7 miljardin euron erän Kreikan toisesta tukipaketista.
Tämä auttaa Kreikkaa markkinaehtoisen rahoituksen saamisessa, jolloin EKP:n huolet Kreikan rahoitusongelmista häipyvät. Tällöin EKP voi palauttaa normaalin rahoitustuen kreikkalaispankeille. Tällä haavaa kreikkalaispankit maksavat Kreikan keskuspankin riskillä olevasta hätärahoituksesta tuntuvasti korkeampaa korkoa kuin EKP:n tavanomaisesta rahoituksesta. ELA-hätärahoitus on 1,5 prosenttiyksikköä kalliimpaa.
Kreikka ei ole onnistunut vakuuttamaan toistaiseksi euromaiden valtiovarainministereistä koottua euroryhmää tukiohjelmastaan, joka on nyt laadittu Ateenassa Brysselin sijaan.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Riihimäen vankilan paistinpannukohu on vain pieni osa ongelmaa – Purra: Kohta eduskunnassa halutaan muslimiystävällistä lainsäädäntöä – ”Kyse on islamisaatiosta”
Perussuomalaiset ovat varoittaneet väestöpohjan muuttumisen vaikutuksista jo vuosia.

Yritys rajoittaa maahanmuuttoa ajautui Saksassa historialliseen kaaokseen – Antifa miehitti kristillisdemokraattien toimiston, demarit varoittavat oikeistoa “helvetin porttien avaamisesta”
Saksan kristillisdemokraattien CDU:n ja CSU:n yritys rajoittaa hallitsematonta siirtolaisuutta ja raiteiltaan syöksynyttä turvapaikkapolitiikkaa onnistui vain puoliksi. Radikaaleja linjauksia sisältävä päätöslauselma meni läpi, mutta itse lakiesitys kaatui punavihreä rajuun vastarintaan ja omien rivien pettämiseen. Demarit varoittivat oikeistoa helvetin porttien avaamisesta. Entinen CDU-liittokansleri Angela Merkel puuttui peliin antamalla tukensa punavihreille. Täyden kannatuksen kristillisdemokraatit saivat vain vihaamaltaan AfD-puolueelta.

Örebron kouluampumisessa ainakin 10 kuollutta – ampujalla ei rikostaustaa
Poliisi vahvisti tiistai-illan tiedotustilaisuudessaan, että kymmenkunta ihmistä on saanut surmansa kouluampumisessa Campus Risberskan koulussa Örebrossa. Kuolleita on löytynyt aikuisoppilaitoksen sisältä. Poliisi ei kommentoi, löytyikö kuolleita myös ulkoa.

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan
Demokraattien luoman USAID-sotkun selvittäminen on vasta alkanut. Jo nyt on paljastunut, että veronmaksajien rahoja on hätäavun sijasta käytetty LGBTQ- ja DEI-ideologioiden levittämiseen. Rahaa on käytetty myös median lahjomiseen eri puolilla maailmaa. Jatkossa Afganistanin talebanit joutuvat tulemaan toimeen ilman USAID-kondomeja. Rahankäyttöä tutkinut Elon Muskin "nörttitiimi" on jo saanut tappouhkauksia.

Valtaako teksasilainen ilmastopolitiikka alaa myös Euroopassa? – Yhdysvaltojen asiantuntijat Markku Ruotsila ja Risto E.J. Penttilä pohtivat Trumpin kauden vaikutuksia maailmalle
Kansanedustaja Laura Huhtasaaren emännöimässä Suomen Uutiset Show -keskusteluohjelmassa vieraina ovat Yhdysvaltoihin perehtyneet dosentti Markku Ruotsila sekä tohtori ja politiikan tutkija Risto E.J. Penttilä. Kolmikko pohdiskelee ohjelman avausjaksossa, mitä Donald Trumpin alkaneella presidenttikaudella maailmassa tulee tapahtumaan sekä mitä seurauksia Suomelle tulee.

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen
Ison-Britannian entinen pääministeri Tony Blair ehdottaa digitaalista henkilöllisyysjärjestelmää ja valvontateknologian laajentamista vastavetona oikeiston ja kansalaisten huolille lisääntyneestä turvattomuudesta ja hallitsemattomasta massamaahanmuutosta. Blairin mukaan tässä olisi konkreettinen ratkaisu ongelmiin, joista populistit puhuvat. Hän visioi, että tekoäly ja valvontateknologia voisivat myös tehostaa julkista sektoria. Entinen pääministeri korostaa, että yksityisyyden ja tehokkuuden välillä on tehtävä valinta ja uskoo kansalaisten olevan siihen valmiita. Kriitikot ovat puolestaan huomauttaneet, että valvontayhteiskuntaa ollaan nyt ajamassa ratkaisuksi vasemmiston itsensä aiheuttamiin ongelmiin.

Oikeusministeri Leena Meri: Huumeiden piikityshuoneet täysin älyvapaa idea – ”En haluaisi sellaista yhteiskuntaa, jossa huumausaineisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi”
Oikeusministeri Leena Meri ei tue huumausaineaktivistien esityksiä, koska se olisi väärä signaali yhteiskunnalle.

Maahanmuuttajien työttömyys rasittaa Suomen kuntien taloutta – Närpiön työttömistä yli 65 % ulkomaalaistaustaisia
Ajatuspaja Suomen Perustan päivitetty tutkimus osoittaa, että maahanmuuttajien heikko työmarkkina-asema ja korkea työttömyys ovat ongelma kunnissa ja kaupungeissa etenkin pääkaupunkiseudulla. Maahanmuuttajien osuudet kuntien työttömistä ovat kuitenkin suuria myös muualla Suomessa.

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla
Useimmiten asiat alkavat mennä pieleen, kun perinteisen valtamedian sähköpostiin ilmestyy tiedote maahanmuuton vaikutuksia, etenkin taloudellisia vaikutuksia, käsittelevästä tutkimuksesta. Myös elinkeinoelämän lobbarit rakentavat omissa julkaisuissaan maahanmuuton vaikutuksista ruusuista kuvaa. Lähes aina pimentoon jää tavallisen veronmaksajan näkökulma, vaikka hän lopulta joutuu maahanmuuton kulujen maksajaksi.