

LEHTIKUVA
Elämäntapamuutos laihduttaa jopa vahingossa
Tytti, 30, huomasi vasta vaateliikkeen pukukopissa tiputtaneensa 20 kiloa. Vaikka niistä on tullut lähes puolet takaisin, elämäntapojen muutos on vaikuttanut positiivisesti hyvinvointiin – ja itsetuntoon.
Se alkoi viisi vuotta sitten valokuvasta. Tytti näki kuvassa lihavan naisen.
– Ensin selittelin, että valokuva vääristää. Mutta vaaka todisti, että olin lihonut 25 kiloa.
Eikä kuulemma ollut mikään ihme. Huonojen ruokailutottumuksien lisäksi liikunta rajoittui siihen, että kotiovelta käveltiin autolle.
Mutta vaikka Tytti tajusi ylipainonsa, ei hän jaksanut tehdä asialle mitään. Sen hetkinen vaikea elämäntilanne vei kaikki voimat.
Evoluutio vaikeuttaa painonhallintaa
Ravitsemusterapeutti Anette Palssan vinkki laihduttamiseen on yksinkertainen: älä aloita mitään, mikä kestää vain hetken. Seuraavaksi Palssa luettelee kaikki klassiset neuvot: syö säännöllisesti ja riittävästi proteiinia, sekä joka ruoalla kasviksia, marjoja tai hedelmiä.
Palssa sanoo, että suurin haaste ei ole painon pudottamisessa, vaan tavoitepainon säilyttämisessä. Tämä ei yleensä johdu ihmisen omasta itsekurista, vaan evoluutiosta.
– Lihavuus on ollut kansan ongelma vasta sata vuotta. Sitä ennen ihminen kamppaili sen takia, koska ei ollut ruokaa. Sen takia aivot pyrkivät kaikin keinoin palauttamaan painoa takaisin laihduttamisen jälkeen.
Ravitsemusterapeutti sanoo ymmärtävänsä painon kanssa kamppailevia koko ajan paremmin, mitä enemmän tiedetään kehon ja aivojen toiminnasta.
– Kun rasvakudos vähenee laihtuessa, leptiinihormoni vähenee myös. Se taas viestittää aivoille, että nyt asialle pitää tehdä jotain, eli äkkiä rasvaa takaisin.
Laihduttamistarinat innostivat
Tajutessaan ylipainonsa, Tytti muuttui sosiaalisesta ja iloisesta ihmisestä seinäruusuksi. Juhliin hän kyllä osallistui, mutta enimmäkseen istumalla mahdollisimman kaukana väkijoukosta. Kilot eivät niinkään vaikuttaneet muiden suhtautumiseen, vaan siihen, kuinka hän itse käyttäytyi. Lihavuus esti häntä ottamasta ihmisiin kontaktia.
– Häpesin itseäni ja se vei itsetunnon kokonaan.
Tytti ei juurikaan ostanut itselleen vaatteita ja tietyt kaupat hän kiersi kaukaa. Valikoimasta ei löytynyt sopivia vaatteita.
Kerran tuntematon mies tokaisi kaverilleen, että ”onpas iso nainen”.
– Kuulin sen vahingossa. Se tuntui pahalta. Olen naiseksi pitkä, joten voi olla, että kommentti oli pituudestani, eikä painosta. Enpä ole tuon jälkeen käyttänyt korkokenkiä.
Ajoittain Tytti sai motivaatiota laihduttamiseen, mutta se ei kestänyt kovin kauaa. Illalla hän lähti lenkille, mutta seuraavana aamuna laihdutusaikeet oli jo unohtunut.
– Toisten laihduttamistarinat innostivat liikkumaan, mutta en jaksanut ylläpitää yrittämistä.
Hyötyliikuntaa ja kasviksia
Tytin elämäntavat muuttuivat itsestään, kun hän lopulta erosi pitkäaikaisesta parisuhteesta. Enää ei käyty ulkona syömässä ja kun ennen lähikauppaankin ajettiin autolla, nyt matkat taittuivat kävellen ja julkisilla.
– Liikuin päivittäin, vaikka en varsinaisesti urheillut. Söin roskaruoan sijaan kotiruokaa. Annoskootkin pienenivät huomattavasti.
Parissa kuukaudessa Tytti laihtui 20 kiloa. Koon 46 sijaan koko 40 olikin sopiva.
– Katsoin peiliin, että hitto vie: olen laihtunut.
Laihtumishavainnon jälkeen Tytti seurasi tarkemmin syömistään. Kaikki herkut jäivät pois, ja jos lasten ruoassa oli paljon rasvaa, hän teki itselleen oman ruoan. Hän laihtui entisestä vielä viisi kiloa.
– Kun vein lapset syömään pikaruokaravintoloihin, en syönyt itse mitään. Valitsin myös täysjyvätuotteita, enkä syönyt esimerkiksi majoneesia. Kasviksia söin paljon.
Joustava syöminen laihduttaa
Ravitsemusterapeutti Palssa nimeää kaksi kansan suosituinta dieettiä, mutta kumoaa ne hyvinä painonpudottajina. Paleo, jossa ei syödä vilja- eikä maitotuotteita, on Palssan mielestä turhan mustavalkoinen.
– En usko, että lihavuutta ratkaistaan näin rajoittavalla dieetillä, eikä sille löydy tukea tutkimuksistakaan. Ehkä joillekin se toimii, mutta koko kansan tuotteena Paleo on hankala.
Toiseksi suosituksi dieetiksi Palssa nimeää maidottoman ja gluteenittoman ruokavalion.
– Toki, jos maito tai gluteeni aiheuttaa oireita, on se järkevää jättää pois. Mutta välttämättä tällainen ruokavalio ei laihduta, sillä korvaavissa tuotteissa voi olla runsaasti energiaa, Palssa sanoo.
Mikä laihdutuskeino sitten toimii?
– Julkisuuden henkilöt toteuttavat Jenkeissä uutta trendiä, jonka mukaan 80 prosenttia ruokavaliosta on terveellistä ja 20 prosenttia mitä vain, Palssa kertoo.
Ruokavalio toimii niin, että pääasiassa syödään terveellisesti mutta tarpeen mukaan herkutellaan.
– Tätä me ravitsemusterapeutit olemme yrittäneet toitottaa jo vuosia, koska ylläpitäminen on helpointa. Ei ehdotonta kieltäytymistä, vaan joustavaa syömistä.
Kehut tuntuvat hyvältä
Kahden viime vuoden aikana osa laihdutetuista kiloista on tullut Tytille takaisin.
– Noin kymmenen kiloa. Osittain johtuu siitä, että jouduimme luopumaan koirasta. Sen takia liikunta on vähentynyt huomattavasti.
Silti Tytti voi hyvin ja on taas oma itsensä.
– Olen normaalisti sellainen, että juttelen kaikkien kanssa ja tykkään olla äänessä. Olen saanut rohkeutta hyvästä olosta.
Tytti on huomannut, että laihempana häneen on kiinnitetty enemmän huomiota kuin lihavana. Tuttujen käytös ei sen sijaan ole muuttunut, paitsi että uusi ulkomuoto on saanut kehuja.
– Vähän aikaa sitten miespuolinen ystäväni sanoi, että kylläpäs olet kaunistunut. Se tuntui kyllä hyvältä.
Laihtumisen jälkeen Tytti on tykännyt vaatteiden ostamisesta.
– Nyt käyn niissäkin kaupoissa, jotka ennen kiersin kaukaa.
Elomaa: Viitseliäisyys
säästäisi valtion menoja
Vasta viime aikoina Suomessa on herätty lihavuuden merkittävään ongelmaan. Kansanedustaja Ritva ”Kike” Elomaa on valtion liikuntaneuvoston varapuheenjohtaja.
– Tiedetään, että pienillä muutoksilla säästettäisiin melkein kaksi miljardia euroa. Se vaatisi vain ihmisten omaa viitseliäisyyttä.
Elomaa tarkoittaa sitä, että tällä hetkellä pari miljardia menee ihmisten liikkumattomuudesta aiheutuviin hoitoihin. Ja että jos jokainen ottaisi itseään niskasta kiinni, rahat säästyisivät.
– Kolmen-neljä kertaa liikuntaa viikossa riittäisi, eikä sen tarvitse olla kallista. Hankkii vain hyvät tossut. Myös omassa olohuoneessa voi jumpata.
Liikunnan tarkoituksena ei kuitenkaan ole tehdä kaikista langanlaihoja.
– Tiedän kyllä sellaisia, joilla on muutama ylimääräinen kilo, mutta heidän vointinsa on liikunnan ansiosta loistava. Puhumattakaan liikunnan muista eduista.
– Suomalaisilla on todella huonot selät. Pelkällä venytyksellä ja liikunnalla voisi välttää isoja leikkauksia.
Kohtuus kaikessa
Ruokavalion suhteen Elomaalla on sama viesti kuin ravitsemusterapeutilla.
– Kohtuus kaikessa. Jos minun tekee mieli pizzaa tai grilliruokaa, syön sellaista, mutta teen niin vain silloin tällöin. Ehdoton kieltäytyminen on henkisesti raskasta, mutta pääsääntöisesti ruokailu pitää olla kunnossa.
Elomaa muistuttaa, että terveellisesti syöminen ei välttämättä tarvitse olla kallista.
– Juureksia, kuten punajuurta tai porkkanaa saa edullisesti. Ja marjoja saa metsistä.
Terveyden lisäksi liikunnasta ja ruokavaliosta saa paljon muutakin hyötyä.
– Hyvän itsetunnon! Se antaa loistavat ainekset kaikkeen.
Artikkeli on julkaistu Perussuomalainen/Naiset -liitteessä.
VERA MIETTINEN
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Vigelius SDP:n Nurmisen yt-aikeista: Tätäkö tarkoitti, että kaiken voi tehdä reilummin?
Tampereen kaupunginhallitukselle esitetään yt-neuvottelujen aloittamista vähintään 10 miljoonan euron säästöjen saavuttamiseksi. Säästöjä tehdään kaikilla palvelualueilla. Perussuomalaisten kansanedustajan, Tampereen kaupunginvaltuutettu Joakim Vigeliuksen mielestä päätökset osoittavat, mitä SDP:n vaalilupaus "kaiken voi tehdä reilummin" todella tarkoittaa.

Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja SuomiAreenassa: SDP jakaisi äänestäjille ja someseuraajille ei-kenenkään velkamiljardeja, joita ei ole olemassakaan
MTV:n ja Porin kaupungin SuomiAreenan Raatihuoneenpuiston lavalla kohtasivat keskiviikkoiltana puolueiden puheenjohtajiston vaikuttajat, ja melko ennalta-arvattavasti puoluepomoilta kysyttiin kantoja talouden sopeutuksiin ja lisäsäästöihin lähitulevaisuudessa.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Jussi Halla-aho: Kehitysavun tehtävä on ollut ostaa itsellemme hyvää omaatuntoa
Länsimainen ja suomalainen ihminen kantaa ilmeisen ikuista syyllisyyden taakkaa. Ainakin wokeväen mielestä. Olemme syyllisiä siihen, mitä samanväriset ihmiset ovat tehneet missä päin maailmaa hyvänsä aikakauteen katsomatta. Jussi Halla-ahon mielestä tämä on ”vähän kummallista ajattelua”.

Arabitaustaiset perheklaanit hallitsevat suurta osaa saksalaisesta rikollisuudesta
Aikoinaan Libanonista Saksaan turvapaikanhakijoina saapuneet arabitaustaiset klaanit tekevät huomattavan osan Saksan rikoksista. Saalista kerätään etenkin huumekaupalla, ryöstöillä, suojelurahalla ja kiristyksellä. Klaanin jäseniä yhdistävät ehdoton lojaalisuus omia perheenjäseniä ja sukulaisia kohtaan, perinteiset arvokoodit ja oma oikeuskäsitys. Tutkijat muistuttavat, että kaikki perheklaanien jäsenet eivät ole rikollisia.

Nato tunnusti laittoman maahantulon merkittäväksi uhaksi kansalliselle turvallisuudelle
Nato teki Haagin huippukokouksessaan päätöksen, että rajaturvallisuuteen liittyvät kulut voidaan jatkossa laskea mukaan jäsenmaiden viiden prosentin puolustusmenotavoitteeseen. Tämä on suuri helpotus niille Nato-maille, joilla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa tai joihin muuten kohdistuu paljon laitonta maahantuloa. Myös kumivenepakolaisten kanssa ongelmissa oleva Britannia iloitsee uudesta linjauksesta.

Suomen Akatemia teki sen taas! 750 000 euron jättipotin kuittasi tällä kertaa kynsisalonkitutkimus: feminismin ja rodullistamisen manikyyritutkimusta
Suomen Akatemian myöntämä yli 750 000 euron rahoitus Helsingin yliopiston tutkimukselle "Intiimi manikyyri: femininisoitu työ, (itse-)hoiva ja rodullistetut kohtaamiset kynsistudioissa" on hämmentänyt sosiaalisessa mediassa. Keskustelijat ovat ilmaisseet epäuskoaan julkista rahankäyttöä ja tiedepolitiikkaa kohtaan. Päivystävät kriitikoiden kriitikot kuten ekonomisti Heikki Pursiainen puolestaan piikittelivät muita keskustelijoita kuten Wille Rydmania jopa henkilökohtaisuuksiin asti. Pursiainen puhui kohututkimuksesta ylistävämpään sävyyn. Suomen Akatemian erikoiset rahoituspäätökset hämmentävät ihmisiä vuodesta toiseen. Ilmiö liittyy laajempaan keskusteluun tieteen politisoitumisesta ja tiederahoituksen kanavoitumisesta ideologisesti värittyneisiin hankkeisiin.

SU-Show #16: Suomessa on sananvapaus, mutta islamin arvostelija joutuu usein yhä vaientamisyritysten kohteeksi – onko suomalaisista tullut kulttuurisesti alistettu kansa?
Suomen Uutiset Show'n studiossa on tarjolla tällä kertaa suoraa puhetta sananvapauden todellisesta tilasta, kulttuurisesta alistamisesta sekä syistä ilmiön taustalla. Ajankohtaista aihetta pöyhivät Yhdysvaltojen historian ja kirkkohistorian dosentti, professori ja tutkija Markku Ruotsila sekä kansanedustaja Kaisa Garedew.

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää