Poliisilla on tutkinnassa Suomen ensimmäiset naisten sukuelinten silpomista koskevat rikosjutut sen jälkeen, kun teko lisättiin rikoslakiin omana rikosnimikkeenään vuoden 2025 alussa.
Itä-Suomen poliisilaitos tutkii Kuopiossa tapausta, jossa silpomisen epäillään jo tapahtuneen. Sisä-Suomen poliisilaitos puolestaan tutkii Tampereella epäiltyä naisen sukuelinten silpomisen valmistelua.
Kriminalisoitiin omana rikoksenaan vuonna 2025
Sisä-Suomen poliisilaitoksen viestinnän mukaan tapauksia koskeva esitutkinta on kesken, eikä poliisi ei voi kertoa asiasta enempää, koska asia on julkisuuslain perusteella salassa pidettävä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Vuoden 2025 alussa voimaan tulleessa lakimuutoksessa naisen sukuelinten silpominen kriminalisoitiin erillisenä rikoksena. Rangaistavaksi säädettiin itse teon lisäksi myös sen valmistelu. Uudistus antaa viranomaisille aiempaa paremmat mahdollisuudet puuttua tapauksiin jo ennen kuin teko ehtii tapahtua. Lain tavoitteena on vahvistaa ennaltaehkäisyä ja parantaa uhrien oikeussuojaa.
THL: Koskee maailmanlaajuisesti satoja miljoonia
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan tyttöjen ja naisten sukuelinten silpomisella eli ympärileikkauksella tarkoitetaan kaikkia ilman lääketieteellistä syytä tehtäviä toimenpiteitä, joissa naisten ulkoisia sukuelimiä poistetaan tai vahingoitetaan muulla tavoin.
Silpominen kohdistuu useimmiten 0–15-vuotiaisiin tyttöihin, mutta sitä voi tapahtua myös vauvana, leikki- tai kouluikäisenä, teini-iässä sekä joissain tapauksissa ensimmäisen raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen. Maailmanlaajuisesti arviolta 200 miljoonaa tyttöä ja naista on joutunut silpomisen kohteeksi, ja vuosittain noin neljällä miljoonalla tytöllä on riski joutua silvotuksi.
Jatkuu erityisesti Somaliassa, Sudanissa ja Egyptissä
THL:n mukaan silpomisen esiintyvyys on korkea erityisesti useissa Afrikan maissa, kuten Somaliassa, Guineassa, Djiboutissa, Sierra Leonessa, Malissa, Egyptissä, Sudanissa ja Eritreassa.
Lähi-idässä ja sen lähialueilla silpomista esiintyy matalammalla tasolla tai alueellisesti. THL mainitsee erityisesti Jemenin, Irakin sekä kurdialueet Iranissa, Syyriassa ja Turkissa. Lisäksi ilmiötä esiintyy paikoin myös Afganistanissa. Käytännöt vaihtelevat merkittävästi maiden, alueiden ja etnisten ryhmien välillä.
Suomessa tyttöjen ja naisten sukuelinten silpominen tuli viranomaisten tietoisuuteen 1990-luvun alussa, kun Suomeen alkoi saapua pakolaisia alueilta, joilla silpomista harjoitetaan.
Purra: ”Tyttöjen ja naisten kiduttaminen ei kuulu Suomeen”
Valtiovarainministeri Riikka Purra otti X-palvelussa kantaa Helsingin Sanomat -lehden artikkeliin, jonka otsikko kuului ”Espoo ohjeistaa kysymään huoltajilta suoraan, aikovatko he silpoa tyttärensä”. Purra kritisoi uutisointia ja viranomaisten pitkään jatkunutta lähestymistapaa silpomisen ehkäisyssä.
– Ylipäätään silpomisesta ja sen uhan alla elävistä tytöistä on Suomessa vähän tietoa, Purra siteerasi uutista ja jatkoi, että samaa selitystä on toistettu Suomessa yli 20 vuoden ajan. Hänen mukaansa tänä aikana on puhuttu ”lisätystä tiedosta” ja ”sensitiivisestä valistuksesta”, mutta ongelma ei ole poistunut.
Purra totesi, että kun Suomeen tuodaan ihmisiä kulttuureista, joissa silpomista harjoitetaan, seurauksena ovat samat ongelmat.
– Tyttöjen ja naisten kiduttaminen ei kuulu Suomeen! Purra kirjoitti.