Espanjan velka uuteen ennätykseen

17.06.2013 |21:45

Euroalueen neljänneksi suurimman talouden Espanjan velka on noussut uuteen ennätykseen. Espanjan keskuspankki kertoi perjantaina, että ensimmäisellä vuosineljänneksellä eli tammi-maaliskuussa Espanjan julkinen velka nousi 88,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta, kertoo Yle uutiset.

EU:n mukaan velkasuhde ei saisi ylittää 60 prosenttia. Suomella on julkista velkaa reilut 50 prosenttia BKT:sta, Kreikalla lähes 160 prosenttia. Espanjan hallitus on luvannut etsiä 150 miljardin euron säästöt vuosien 2012-2014 aikana, mikä on ajanut espanjalaisia suurmielenosoituksiin.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää