

EU:n puheenjohtajamaa jyrkkänä maahanmuutossa – Huhtasaari ihmettelee Suomen imagohinkua
Heinäkuun alussa EU:n puheenjohtajamaaksi valittu Slovakia on ehdoton mannerta ravisuttaneen maahanmuuttokriisin edessä. Slovakia ei aio vastaanottaa muslimiturvapaikanhakijoita. Slovakia on pitänyt kuitenkin ovia auki vainotuille kristityille.
Perussuomalaisten kansanedustaja Laura Huhtasaari kuljettaa rinnakkain Slovakian ja Suomen ”näkemyksiä” satiirinomaisessa blogikirjoituksessaan.
Huhtasaari kirjoittaa Politico-lehden artikkelista Slovakian menettelytavoista omassa Uuden Suomen Puheenvuorokirjoituksessaan. Huhtasaari muistuttaa Suomen poikkeavasta ilmapiiristä, jossa maahanmuuttokriittiset perussuomalaiset saavat osaksensa paheksuntaa ja järkytystä. Satiirissaan Huhtasaari kuvailee suomalaisten ”pöyristymistä” mainiten, että ehkäpä slovakialaiset ovat ”äänestäneet väärin”.
Kansallismielinen Slovakia
Slovakian hallituspuolue sosialidemokraattien riveissä kovassa nosteessa oleva L’uboš Blaha muistuttaa islamistien Keski-Euroopassa tekemistä terrori-iskuista.
– Jos multikulturismi epäonnistuu paikoissa kuten Pariisi ja Bryssel, niin miksi meidän pitäisi kokeilla sitä täällä? Blaha kummastelee.
Blahan mukaan sosialidemokraatit ovat ottaneet kansalaisten mielipiteet huomioon.
– Avointen ovien maahanmuuttopolitiikka ei toimi, jos kansa haluaa tismalleen päinvastaista. Toisin toimimalla fasistien suosio kasvaisi, Blaha perustelee.
Slovakia on pitänyt kuitenkin päänsä. EU:n enemmistöpäätöksellä junttaama taakanjako ei ole saavuttanut Slovakiaa. Slovakia on kuitenkin osallistunut turvapaikkojen tarjoamiseen. Maa on valinnut irakilaisia kristittyjä pakolaisleireiltä, ja tarjonut heille turvapaikan Slovakiassa.
Henri Myllyniemi
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Teemu Keskisarjan kolumni: Niin mikä salaliittoteoria, ministeri Adlercreutz?

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.