Euromaat ovat luovuttaneet rahapolitiikkansa ulkopuoliselle ja itsenäiselle Euroopan keskuspankille. Rahapolitiikan raamit voivat johtaa rajuihin talouspoliittisiin leikkauksiin heikkoina hetkinä.

Miten käy, jos euromaan kansalaiset eivät halua luopua eurosta, mutta eivät kestä leikkauksiakaan? Leikkaajat valitaan tai jätetään valitsematta demokraattisesti äänestämällä. EKP:n inflaatiotavoitteesta kansalaiset eivät pääse äänestämään.

Kansainvälisen talouspolitiikan professori Dani Rodrik kysyy Project Syndicate -sivustolla, kuinka demokraattinen euro on. Rodrikin näkemyksen mukaan valtion tulisi luovuttaa itsemäärämisoikeuttaan ulos vain ja ainoastaan silloin, kun se parantaa maan pitkäaikaista suorituskykyä. Suvereeniteetistä ei tule luopua vain siksi, että globalistinen eliitti hyötyy siitä.

Markkinoiden valitsema hallitus

Rodrik palaa kirjoituksessaan Italian hallitustunnustelujen aikaan, jolloin maan presidentti Sergio Mattarella kieltäytyi hyväksymästä eurovastaista valtiovarainministeri Paolo Savonaa. Hän perusteli päätöstään sillä, ettei eurojäsenyys ollut vaaliteemana.

Hallitustunnustelijapuolueet vaativat uusia vaaleja, ja kertoivat monen muun puolueen lisäksi äänestävänsä uuden teknokraattipääministerin nurin luottamusäänestyksessä. Markkinat reagoivat voimakkaasti myyden osapuilleen kaiken Italiaan liittyvän arvopaperin.

Markkinareaktio johtui juuri uusien vaalien pelosta. Ja siitä, että niissä vaaleissa Italian eurojäsenyys olisi kampanjateemana mukana aivan kuten Mattarella alun alkaen toivoikin. Kaiken kukkuraksi eurovastainen Liitto pärjäsi kannatuskyselyissä maaliskuun vaalitulosta selkeästi paremmin.

Markkinareaktio oli niin voimakas, ettei vaaleissa menestyneet puolueet voineet tehdä muuta kuin yrittää parsia uusi hallitus nopeasti kasaan. Eurojäsenyydestä ei siten tullut vaaliteemaa. Markkinat saivat haluamansa hallituksen.

Rahapolitiikan harvoin ymmärretty suuri valta

Italia joutuu muiden euromaiden tavoin säätämään finanssipolitiikkansa annetun rahapolitiikan mukaan. Valtion finanssipolitiikka keskittyy pääosin siihen, paljonko valtio kerää veroja ja mihin se verorahansa käyttää. EKP:n rahapolitiikka keskittyy pitämään euroalueen keskipitkän inflaatiotason lähellä, mutta mielummin hieman alle kahdessa prosentissa.

Italia ei voi siten määritellä omaa inflaatiotavoitettaan säätämällä itse rahapolitiikkaansa. Inflaatio yleensä kiihtyy silloin, kun rahapolitiikka on keveää. Perinteisesti se on tarkoittanut alhaista ohjauskorkoa. Italia ei voi paikata taloushäiriöiden tuomia kuoppia velkarahalla, koska EU-maat ovat sopineet budjettialijäämärajoista. Italia ei voi myöskään parantaa kilpailukykyään devalvoimalla omaa valuuttaa, koska sellaista ei enää ole.

Rodrikin mielestä on hyvin vaikeaa perustella rahapolitiikan eli inflaatiotavoitteen ulkoistamista teknokraateille, koska taantuman iskiessä alhainen inflaatiotavoite johtaa helposti myrkylliseen deflaatioon.

Näin käy siksi, että taantuman kysyntäsokin iskiessä tuotteita ja palveluita pitäisi pystyä tuottamaan aiempaa huokeammalla kysynnän piristämiseksi. Huokeampi hinta parantaa kilpailukykyä.

Valuuttakurssin joustamattomuuden vuoksi alelappua pitää hakea tuotantokustannuksista kuten palkoista. Heikommat palkat vähentävät ostovoimaa, mikä taas puolestaan vähentää kysyntää. Deflatorinen kierre on valmis. Deflaatio kaiken lisäksi kasvattaa velan reaalista hintaa. Ja juuri Italia painii mittavan velkaongelman kanssa.

Italian talouspolitiikka vielä mysteeri

Italian hallituspuolueet ovat luvanneet kosolti valtiolle ”kalliita” toimenpiteitä. Veroleikkaukset ja sosiaaliturvan kohennukset kasvattavat valtion alijäämää.

Lisäksi puolueiden ohjelmaan kuuluu niin kutsutun Fornero-uudistuksen kumoaminen. Fornero-uudistus on Mario Montin teknokratiahallituksen eläkejärjestelmän epäsuosittu remontti, jota ex-sosiaaliministeri Elsa Fornero tiedotti kyynelsilmin.

Uudet linjaukset nauttivat äänestäjien suosiota, mutta EKP tuskin ilahtuu uusista linjauksista etenkään, jos alijäämälisäys kuitataan rinnakkaisvaluutalla. Voi olla, että demokratia häviää siten tämänkin yhteenoton euron kanssa.

Henri Alakylä