Euroalueen kasvu hidastui – Italia hyytyi nollakasvuun

12.08.2016 |16:12

Euroalueen kasvuvauhti hidastui vuoden toisella neljänneksellä 0,3 prosenttiin, EU:n tilastoviranomainen Eurostat kertoo tiedotteessaan. Yksittäisistä maista pahimmat pettymykset kohdistuivat Italiaan ja Portugaliin. Italian kasvuvauhti jäi nollaan, ja saman aikaan maan velkataakka kasvoi 2 249 miljardiin euroon.

Italian talouden paikallaan polkeminen voi lisätä huolia maan tilanteesta. Italia tarvitsisi kipeästi kasvua, jotta maa saisi velkasuhteensa bruttokansantuotteeseen taitettua laskuun. Italian pääministeri Matteo Renzi silmäileekin Brysseliltä huojennuksia vaadittuun talouskuriin.

Renzi on järjestämässä myös kansanäänestystä perustuslakimuutoksesta, jossa maan parlamentin valtaa virtaviivaistettaisiin. Italian lainsäädäntöä pidetään tätä nykyä hitaana ja kankeana. Valta voi vaihtua Italiassa, mikäli Renzi ei saa tukea äänestykselleen.

Italian taloustilanteen huolia lisää myös maan pankkien tila. Pankkien on vaikeampi saada selvitettyä 360 miljardin euron tuottamattomia luottojaan talouden junnatessa paikoillaan.

Suomelle hentoista kasvua

Vuoteen 2015 verrattuna koko euroalueen kasvu oli 1,6 prosenttia.

Suomen talouskasvu toisella vuosineljänneksellä oli sama kuin euroalueen keskiarvolukema eli 0,3 prosenttia.

Piristävin yllätys tuli Kreikasta, jonka talous kasvoi hieman. Analyytikot olivat odottaneet maan talouden jatkavan supistumistaan.

Henri Myllyniemi


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Vance: Eurooppa on tekemässä itsemurhaa massamaahanmuuton kautta

17.03.2025 |10:18
4.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
7.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
8.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
9.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
10.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää