Artikkeli kuva

Yuriy Lashov

Euroopalla edessä pitkä jäätävä kausi

19.04.2014 |22:07

“Kukaan Euroopassa ei ajattele, että Krimin Venäjään liittämisen jälkeen voisimme jatkaa Venäjän kanssa samalla tavalla kuin ennen.”

Näin totesi Die Zeit -lehden haastattelussa Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeier.

Eurooppa ja erityisesti Saksa on herännyt putinistiseen todellisuuteen.  Enää ei olla sinisilmäisiä. Krimi ja Ukraina ovat opettaneet kantapään kautta, että Venäjä on imperialistinen valtio, joka haluaa palauttaa vanhan Neuvostoliiton ja tsaarin Venäjän rajat jossakin muodossa ja keinoja kaihtamatta.

Venäjän ykkösputinisti, presidentti Vladimir Putin kuvittelee, että he voivat jatkaa melskaamista aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ennakkotiedot nimittäin kertovat, että tänään Rossijatelevisiokanavalla Putin tulee toteamaan, että “mielestäni ei ole mitään, mikä estäisi suhteiden normalisoitumisen ja normaalin yhteistyön”.

Putin elää väärien kuvitelmien vallassa. Saksa on tehnyt lähes täyskäännöksen suhteissaan Venäjään. Saksa ei luota Venäjään niin kauan kuin Putin ja putinistit ovat vallassa.

Toki esimerkiksi täällä meillä Suomessa joku politiikko voi puhua toista kuin Saksan valtiojohto, mutta niillä puheilla ei ole merkitystä. Saksa on ottanut pikkuhiljaa ja määrätietoisesti Euroopan Unionissa keskeisen roolin.

Reijo Tossavainen
kansanedustaja (ps.)


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
6.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
7.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
8.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
9.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää