

Euroopan parlamentti äänestää komission puheenjohtajasta – von der Leyenin valinta ei ole varmaa
Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen on yllätysehdokas EU:n huippuvirkaan, komission puheenjohtajaksi. Euroopan parlamentti äänestänee nimityksestä tiistaina, mutta tulos ei ole vielä kirkossa kuulutettu. Kristillisdemokraatti von der Leyen on ristiriitaisia mielipiteitä herättävä poliitikko, jonka toimet ministerinä ovat ilahduttaneet ainakin miljoonapalkkioita nostavia konsultteja.
Tullakseen valituksi von der Leyen tarvitsee parlamentin määräenemmistön eli yli puolet parlamentin 751 jäsenen äänistä. Tosin jääminen alle 400 ääneen olisi aikamoinen fiasko, sillä edellinenkin komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker sai taakseen 422 ääntä vuonna 2014. Von der Leyenilla on keskustaoikeistolaisen 182-jäsenisen EPP-ryhmänsä tuki mutta paljon lisää tarvitaan.
Isot maat jakavat vallan keskenään
Komission puheenjohtajan valinta on tällä kertaa närästänyt harvinaisen monia poliittisia ryhmittymiä pienistä maista, uusista jäsenmaista, Itä-Euroopasta ja vasemmiston sekä vihreiden suunnalta. Myös unioniin myönteisesti suhtautuva liberaali Politico-verkkolehti nostaa esiin von der Leyenin puutteita väitöskirjan plagiointikohusta Bundeswehrin surkeaan tilaan.
Sosialistien (S&D) ja entisten liberaalien (RE) kanta on osin arvoitus ja vihreät (ALE) ovat itse asiassa ilmoittaneet äänestävänsä von der Leyenia vastaan. Maahanmuuttokriittistenkin (ID, ECR) ryhmien sisällä on erimielisyyttä puheenjohtajan henkilöstä.
Erityisen kärjekkäästi kantaa Ursula von der Leyenin valintaa vastaan otti Aftonbladetin sosialidemokraattinen pääkirjoitustoimittaja Susanna Kierkegaard. Hän repi punaiset pelihousunsa riekaleiksi ja nimitti mielipidekirjoituksessaan von der Leyenia suoraan huijariksi (fifflare). Von der Leyenin yllä on Kierkegaardin mukaan korruption varjo, sillä tämä on käyttänyt vuosittain runsaat 90 miljoonaa euroa ministeriönsä rahaa erilaiseen konsultointiin, eikä välttämättä aivan hyväksyttävän hallintomenettelyn mukaisesti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat


Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”
Ylen aamussa vierailleelta kansanedustaja Teemu Keskisarjalta tivattiin kantaa hallitukselta odotettavaan ilmastostrategiaan. Keskisarja totesi asian olevan hänelle yhdentekevä. - Perussuomalaisille luonnonsuojelu on luonnollinen, pyhä asia. Ilmakehäkiihkoilu sen sijaan on paholaisen keksintö. Se on EU:n anekauppaa, lähiluonnon raiskaamista ja hiilinielujen nieleskelyä. Ilmakehäkiihkon sfääreistä olisikin tehtävä paluu aidosti vihreälle metsäpolulle.

Jussi Halla-aho: ”Onko minkään median toimituksessa yhtä paljon rikollisia kuin Hesarissa?”
Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho jakaa X-tilillään kurinpalautusta Helsingin Sanomille. Halla-aho osallistuu näin keskusteluun tuoreesta hovioikeuden tuomiosta kahdelle Helsingin Sanomien toimittajalle niin kutsutussa Viestikoekeskus-jutussa. Hovioikeus kovensi käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Nyt tuli perussuomalaisten vastaus SDP:n Razmyarin leikkauslistoihin: ”Tätäkö tarkoittaa kaiken voi tehdä reilummin?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää sosialidemokraattien varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin esitykset maataloustukien leikkauksista sekä veronkorotukset listaamattomille yhtiöille.

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä
Kahdeksan alaikäistä tyttöä on joutunut seksuaalisen ahdistelun kohteeksi Saksan Gelnhausenin ulkouimalassa. Epäiltyinä on neljä syyrialaista miestä. Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Saksan uimahallien turvallisuudesta. Samalla Kölnin kaupungin uimahalleihin asennetut seksuaalisesta väkivallasta varoittavat julisteet ovat joutuneet arvostelun kohteeksi, sillä niiden katsotaan esittävän ahdistelijoina sellaisia ryhmiä, jotka tilastojen mukaan syyllistyvät näihin tekoihin kaikkein harvimmin.

PS-ministeriryhmän tiedotustilaisuus klo 15.30 alkaen (suora lähetys)

Pieni- ja keskituloisille tulossa merkittävät veronalennukset, ostovoima paranee – Purra: ”Tällaisia veronalennuksia ei ole nähty vähään aikaan”
Perussuomalaisten ministeriryhmän kesäkokouksessa tänään puhunut valtiovarainministeri Riikka Purra kertoi jo lausunnoilla olevista verotoimista. Tavan palkansaajalle on jäämässä kukkaroon selvästi enemmän käyttövaraa veronalennusten myötä.

Teemu Keskisarja: Seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta pitää ohjata riippumattomille ja puolueettomille medioille
Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja esittää Yleisradion kutistamista siten, että seuraavalla hallituskaudella osa Yle-verosta ohjattaisiinkin riippumattomille ja puolueettomille medioille. - Yle-veron maksajat jatkossa valitkoot itse rahoituskohteita omissa veroilmoituksissaan, Keskisarja linjaa.

Purra: Väestönmuutos ei ole salaliittoteoriaa tai äärioikeistolaista – ”Tilastot kertovat armottomasti, kuinka ulkomaalaisväestö lisääntyy ja kasvaa, suomalaisväestö ei”
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra listaa X:ssä, miksi puolue puhuu niin paljon Suomen demografisista muutoksista.

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa
Aikaisemmin optikot eivät ole voineet määrätä silmälaseja henkilöille, joille on tehty silmäleikkaus, vaan asiakas on jouduttu ohjaamaan silmälääkärin vastaanotolle. - Muutos lyhentää jonoja silmälääkäreille ja on tervetullut tilanteessa, jossa silmälääkäreistä on pula valtakunnallisesti, kertoo sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2025

Lue lisää
PS Naiset 1/2025

Lue lisää