Haglund: Hädän tullen Nato ei riennä Suomen apuun

17.06.2013 |21:23

Puolustusministeri Carl Haglundin (r.) mukaan Nato ei riennä hädän tullen Suomen apuun, joten itsenäistä puolustusta on pidettävä yllä. Haglund totesi näin tänään presidentin Kultarannassa järjestämässä ulko- ja turvallisuuspoliittisessa keskustelutilaisuudessa.

Hän myöntää Suomen lähentyneen Natoa.

–On hyvä pitää mielessä, että Nato on Suomen keskeinen kumppani. Sen kautta voimme ylläpitää omaa uskottavaa maanpuolustustamme, johon edelleen pyritään, Haglund sanoi Uuden Suomen mukaan.

Ei olla paljon puhuttu

Haglund vastasi vasemmistonuorten puheenjohtajan Li Anderssonin kysymykseen, kuinka liittoutumaton Suomi on.

–Li on oikeassa siinä, että Suomi on vuoden 1995 jälkeen lähentynyt Natoa monessa mielessä. Siitä ei olla puhuttu kovin paljoa, Haglund sanoi.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mukaan Suomen tilanne on nyt hyvä eikä sitä pitäisi ryhtyä muuttamaan. Veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen (kesk.) piti kysymystä outona: Suomi joko on liittoutumaton tai ei, eikä Suomi nyt ole liittoutunut.

Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan Suomi on nyt sotilaallisesti paitsiossa, koska emme ole Naton jäseniä.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12
8.
Suomen uutiset logo

Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla

07.10.2024 |08:30
9.
Suomen uutiset logo

Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia

04.10.2024 |17:05

Uusimmat