

MATTI MATIKAINEN
Halla-aho: Mikään valtio ei myönnä viisumivapautta maille, joista on tulossa runsaasti ei-toivottua väkeä
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho toteaa, että etenkin vasemmalle suuntautuneet ihmiset ovat syyttäneet presidentti Donald Trumpia usein sellaisistakin toimista ja linjauksista, joita he itse ovat kannattaneet ennen kuin Trump valittiin presidentiksi.
– Esimerkiksi ihmiset, jotka ovat syyttäneet Natoa (ja sen myötä Yhdysvaltoja) Ukrainan kriisistä ja vaatineet Venäjänkin intressien ymmärtämistä, syyttävät nyt Trumpia Venäjän ymmärtämisestä ja nihkeästä suhtautumisesta Natoon.
– Samoin Trumpia on moitittu vapaakaupan ja jopa TTIPin vastustamisesta, vaikka TTIP kuopattiin Euroopassa jo ennen Trumpin valintaa. Myös Euroopan ja Kanadan välistä CETA-sopimusta vastaan marssitaan ja samalla kauhistellaan sitä, että Trump vetäytyi Tyynenmeren vapaakauppasopimuksesta ja on uhannut romuttaa NAFTAn, Halla-aho kirjoittaa Facebookissa.
Vastavuoroista viisumipolitiikkaa
Halla-aho ottaa esille erityisesti Trumpin asettamien maahantulorajoitusten yleisen kauhistelemisen. EU on kuitenkin itse parhaillaan romuttamassa viisumivapautta EU-maiden ja Yhdysvaltain välillä.
– EU:n viisumivapauspolitiikka perustuu vastavuoroisuuteen. Sääntöjensä puitteissa EU sallii viisumivapaan maahantulon vain sellaisten maiden kansalaisille, jotka sallivat viisumivapaan maahantulon EU-kansalaisille. Nämä säännöt olivat ongelmattomia silloin, kun ne laadittiin, mutta tilanne mutkistui itälaajenemisen myötä. Yhdysvallat ei ole myöntänyt viisumivapautta Kyproksen, Puolan, Romanian, Bulgarian ja Kroatian kansalaisille.
– Taustalla ei ole Yhdysvaltain ilkeys vaan sen oma lainsäädäntö, jonka mukaan viisumivapaus voidaan myöntää vain sellaisille maille, joiden kansalaisten viisumihakemusten hylkäysprosentti on korkeintaan 3. Kyproslaisten hylkäysaste oli vuonna 2015 3,5%, puolalaisten 6,4%, bulgarialaisten 17,3%, romanialaisten 11,3% ja kroatialaisten 5,3%, Halla-aho listaa.
Yhdysvallat ei halua romanikerjäläisiä
Halla-aho huomauttaa, ettei mikään valtio myönnä viisumivapautta sellaisille maille, joista on tulossa runsaasti ei-toivottua väkeä. Ei Suomi eikä EU.
– On täysin ymmärrettävää, että Yhdysvallatkaan ei halua kaduilleen romanialaisia ja bulgarialaisia kerjäläisiä ja pikkurikollisia.
– Vallitsevien sääntöjen puitteissa komission pitäisi nyt antaa ns. delegoitu säädös viisumipakon palauttamisesta Yhdysvaltain kansalaisille. Komissio on toiminut järkevästi ja vitkutellut tämän toimenpiteen kanssa jo muutaman vuoden, Halla-aho toteaa.
EU-kansalaisten matkailu vaikeutumassa
Halla-ahon mukaan parlamentissa on kuitenkin kasvanut paine “solidaarisuuden” osoittamiseksi kyseisille viidelle jäsenmaalle.
– LIBE-valiokunta hyväksyi tänään päätöslauselman, jossa patistetaan komissiota antamaan delegoitu säädös. Päätöslauselma tulee täysistunnon käsiteltäväksi ensi viikolla ja menee mitä todennäköisimmin läpi suurella enemmistöllä.
– Jos EU asettaa Yhdysvaltain kansalaisille viisumipakon, Yhdysvallat luonnollisesti peruuttaa viisumivapauden kaikkien EU-maiden kansalaisilta. Tällä olisi erittäin merkittävät vaikutukset sekä turismiin että liiketoimintaan, Halla-aho huomauttaa.
Miten vaikuttaa imagoon?
Halla-aho kertoo solidaarisuuden kannattajien pelänneen parlamentissa, mitä tapahtuu EU:n imagolle Kyproksella, Puolassa, Romaniassa, Bulgariassa ja Kroatiassa, jos komissio ei toimi asiassa.
– Kun aiheesta keskusteltiin valiokunnassa viime lokakuussa, esitin vastakysymyksen: Miten vaikuttaa EU:n imagoon kaikissa MUISSA jäsenmaissa, jos niiden kansalaiset menettävät viisumivapauden Yhdysvaltoihin EU:n takia?
SUOMEN UUTISET
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

SDP jälleen turpo-kuutamolla – kun Lulu Ranne totesi, ettei suomalainen puolustusteollisuus välttämättä hingu työntekijöiksi venäläisiä, demarit menivät välittömästi epäkuntoon
Vaikuttaisi itsestäänselvyydeltä, että suomalainen puolustusteollisuus toivoo työvoimaa, joiden lojaliteeteista voidaan kohtuullisella varmuudella mennä takuuseen. Yhtä lailla vaikuttaa itsestäänselvältä, etteivät Suomeen saapuvat venäläiset sattuneesta syystä ole puolustusvoimien ykkösrekryjä. Asian ääneensanominen aiheutti kuitenkin Hämeenlinnan valtuustossa melkoisen demariäläkän.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.

Yle painostaa hallitusta likaisilla menetelmillä – Antikainen: Johtajat vaihtoon
Yleisradion toiminnassa on havaittu vakavia epäkohtia muutosneuvotteluiden jälkeen, ja irtisanomisten perusteet ovat herättäneet runsaasti kysymyksiä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii, että Ylen tulee leikata kustannuksiaan hallinnon ja byrokratian puolelta sen sijaan, että se lakkauttaa suositut ohjelmat ja irtisanoo arvostettuja toimittajia.