Ketjun perustajia ovat lääkäri ja enkelisijoittaja Kustaa Piha sekä lääkärit Eetu Salunen ja Timo Lukkarinen. Toimitusjohtajaksi valitun Pihan mukaan nyt haastetaan isot yksityiset terveysjätit.
– Yksityisten lääkäriasemien toiminta on keskittynyt tosi paljon viime vuosina. Se on johtanut tilanteeseen, jossa monilla kansalaisilla ei ole enää varaa käyttää yksityisiä terveyspalveluja. Me näimme, että nyt olisi tilaa ja tarvetta keskihintaiselle vaihtoehdolle, Piha kertoo.
Hänen mukaansa erityisesti Lähilääkäreiden laboratoriotutkimukset ovat edullisempia kuin isoilla toimijoilla.
– Se muodostaa usein aika suuren osan siitä, mitä potilaat oikeasti maksavat. Siinä olemme erityisen kilpailukykyisiä.
Yhtiö on ollut lääkärikolmikon mielessä jo vuosia. Perustaminen tapahtui viime maaliskuussa, kun hallitus oli päättänyt Kelan valinnanvapauskokeilun aloittamisesta tänä syksynä.
– Kyllä yksi merkittävä tekijä yrityksen perustamisessa oli Kela65 eli valinnanvapauskokeilu. Se oli meille iso kannustin lähteä rakentamaan tämä ketju, Piha sanoo.
Merkittävä kokeilu hoitojonojen purkamiseksi
Kelan valinnanvapauskokeilussa yli 65-vuotiaat pääsevät yksityislääkärin vastaanotolle terveyskeskusmaksun hinnalla, joka on enintään 28,20 euroa.
Kokeilu alkaa 1. syyskuuta ja päättyy vuoden 2027 lopussa. Kelan mukaan kokeilun tavoitteena on parantaa perusterveydenhuollon palvelujen saatavuutta, nopeuttaa hoitoon pääsyä ja lisätä asiakkaiden valinnanvapautta.
Kokeiluun kuuluu tänä vuonna enintään kaksi käyntiä potilasta kohden. Kahtena seuraavana vuonna niitä voi olla korkeintaan kolme vuodessa.
Pihan mukaan kyseessä on merkittävä kokeilu Suomen terveydenhuollon kehittämiseksi ja jonojen purkamiseksi.
– Kyllä tälle on selkeästi tarvetta, kun suuri osa suomalaisista joutuu odottamaan kuukausia lääkärin tai hoitajan vastaanotolle pääsyä julkisessa terveydenhuollossa, Piha toteaa.
Hän uskoo, että kokeilusta saadaan hyviä kokemuksia, kun lääkäriin pääsy helpottuu ja yksinkertaistuu ja kustannukset ovat yhteiskunnan näkökulmasta kohtuullisia.
– Sitten sitä kokeilua on helppo laajentaa asteittain. Yksi hyvä vaihtoehto on ulottaa sitä seuraavassa vaiheessa nuorempiin ikäryhmiin, esimerkiksi yli 55-vuotiaisiin, Piha sanoo.
Ketju laajenee Tampereelle ja Turkuun
Lähilääkäreiden ensimmäiset vastaanotot avataan Helsingin Kalasatamassa ja Itäkeskuksessa syyskuun alussa. Syksyn aikana toiminta alkaa myös Espoossa ja Vantaalla.
Myöhemmin yrityksen on tarkoitus laajentaa toimintaansa muun muassa Tampereelle ja Turkuun.
Pihan mukaan ketjussa on haluttu panostaa nimenomaan kasvokkaiseen kohtaamiseen pienillä lääkäriasemilla, jotka sijaitsevat lähellä potilaita.
Potilasta hoitaa sama tuttu lääkäri, jolloin potilaan ei tarvitse yrittää selvittää tilannettaan aina uudelle lääkärille tai koettaa tulla ymmärretyksi tietokonepohjaisten chattibottien kanssa.
– Uskomme, että järkevät hinnat, potilaan kasvokkain kohtaaminen ja lähellä olevat lääkäriasemat ovat potilaille kiinnostavia.
Ketju aikoo ottaa valikoimaansa myös työterveyshuollon palvelut.
– Moni yrittäjä ja paikallinen työnantaja on huomannut, että työterveyshuollon palvelut ovat aika kalliita, ja se on sellainen osa-alue, jonka otamme palveluvalikoimaamme ensi vuonna, Piha kertoo.
Isot terveysjätit harjoittavat sanelupolitiikkaa
Toimitusjohtaja Pihan mukaan Lähilääkärit-ketju on saanut hyvin rekrytoitua pätevää henkilöstöä lääkäri- ja hoitajapuolelle.
– Moni ammatinharjoittajalääkäri on kertonut, että isot terveysjätit harjoittavat sanelupolitiikkaa. Silloin ammatinharjoittajan vapaus on kaventunut ja korvaukset ovat alentuneet. Me olemme kohtuuhintainen ja lääkärijohtoinen ketju, ja potilasmateriaalimme on monipuolisempaa. Nämä ovat kiinnostavia asioita lääkärin näkökulmasta, Piha selvittää.
Lähilääkärit-ketju on kokonaan suomalainen ja avainhenkilöomisteinen yhtiö.
– Meillä ei ole ulkomaisia pääomasijoittajia mukana. Sen myötä meidän hallintomme on kevyt, meillä ei ole raskasta pääomarakennetta ja tuottovaatimus on maltillisempi kuin isoilla kansainvälisten pääomasijoittajien omistamilla terveysjäteillä. Tämä mahdollistaa meille järkevän hinnoittelun asiakkaille, Piha kertoo.