HS: Kreikasta ei saatukaan vakuuksia

31.05.2013 |22:31

Suomi ei saanutkaan Kreikasta vakuuksia, kertoo Helsingin Sanomat. Vakuutena markkinoitu sopimusjärjestely ei olekaan varsinainen vakuus, vaan monimutkainen johdannaissopimus, jonka ehdot rajoittavat mahdollisia korvauksia Suomen lainatakauksille.

Lehden mukaan valtiovarainministeriön laskelma sopimuksen tuotosta on oletus, joka ei välttämättä toteudu.

Jo valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) perusväite: “Suomi on saanut Kreikalta vakuudet” oli vale: paitsi että vakuuksia ei ole, Suomi ollut myöskään tehnyt sopimusta Kreikan valtion kanssa, vaan kreikkalaisten liikepankkien kanssa. Pankit eivät ole antaneet Suomelle vakuutta. Niiden kanssa on tehty luottojohdannaissopimus.

Suomi voi saada hyvityksen vain, jos Kreikka rikkoo sopimustaan Euroopan vakautusvälineen ERVV:n kanssa. Jos taas eurovaltiot sopivat ERVV:n lainojen leikkauksista tai muista huojennuksista ja Suomi saa tästä takaustappioita, Suomi ei saa “vakuusjärjestelystä” hyvitystä.

Kreikan velkojen leikkaus näyttää todennäköiseltä, koska maan julkisen talouden velka kasvaa tänä vuonna yli 180 prosenttiin BKT:sta.

 

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

10.
Suomen uutiset logo

Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta

03.10.2024 |13:12

Uusimmat