Artikkeli kuva

Otsikko Helsingin Uutisista. Taustalla arkistokuvaa leipäjonosta. / LEHTIKUVA

7. luetuin

HU: Ulkomaalaisia opiskelijoita houkutellaan Suomeen valheellisin lupauksin – oppilaitospapilta ankarat moitteet: ”Koko hanke pitäisi keskeyttää. Heitä odottaa täällä vain omaisuutensa menettäminen”

30.05.2025 |08:02

Yhä useampi EU:n ulkopuolelta Suomeen muuttanut opiskelija kokee tulleensa johdetuksi harhaan. Oppilaitospappi Sonja Jakobsson kertoo, että monet ulkomaiset opiskelijat on houkuteltu Suomeen lupaamalla työmahdollisuuksia ja parempaa elämää, mutta todellisuudessa moni ajautuu köyhyyteen ja jopa nälkään. Asiasta kertoo Helsingin Uutiset.

Jakobsson kertoo näkevänsä työssään paljon nälkää näkeviä opiskelijoita. Kansainväliset opiskelijat ovat ruuhkauttaneet myös diakoniatyön. Hänen mukaansa tilanne on räjähtänyt käsiin.

– Suomeen on syntynyt uudenlainen köyhälistö, joka on meidän itsemme aikaan saamaa, Jakobsson kertoo Helsingin Uutisille.

Esimerkiksi Lähi-idästä muuttanut Amir (nimi muutettu) kertoo myyneensä koko omaisuutensa Suomeen muuton vuoksi. Työtä ei kuitenkaan ole löytynyt, ja opiskelun ohella elämisestä on tullut taloudellinen painajainen.

Amir toteaa Helsingin Uutisille, että Suomen työmarkkinoita suurentelevaa markkinointia on tehty paikallisten, Suomen suurlähetystön edustajien sekä yliopistojen edustajien toimesta.

Jakobsson toteaa, että yliopistot houkuttelevat jatkuvasti lisää opiskelijoita ulkomailta Suomeen.

– Koko hanke pitäisi keskeyttää. Me houkuttelemme tänne sankoin joukoin ihmisiä globaalista etelästä, mutta heitä odottaa täällä vain omaisuutensa menettäminen. Järjestelmä toimii rahan ahneus edellä.

Oppilaitospappi toteaa, että Suomi on yksi harvoista maista, joka ei aseta yläikärajaa opiskelijoille.

– Se tarkoittaa että he tuovat lapsia mukanaan. Nälkäisen lapsen näkeminen on rankkaa. En kuvitellut että Suomi sortuisi tällaiseen järjestelmän rakentamiseen.

Markkinointipäällikkö Karoliina Haikonen ei allekirjoita valheellista markkinointia Helsingin yliopiston osalta ja toteaa Helsingin Uutisille, ettei yliopisto saa taloudellista hyötyä EU:n ja ETA:n ulkopuolisista opiskelijoista.

Vasemmistohallituksen tekoset taustalla

Puheenjohtaja Riikka Purra (ps.) jakaa uutisen sosiaalisessa mediassa. Hän moittii aiemman vasemmistohallituksen toimien johtaneen nyt käsillä olevaan tilanteseen. Hän viittaa myös äskettäin käydyn puoliväliriihen päätöksiin:

– Puoliväliriihen päätösten mukaisesti hallitus korjaa lainsäädäntöä.

Riihessä päätettiin arvioida uudelleen henkilöiden ja perheiden toimeentulovaatimusta, lupajärjestelmän väärinkäyttöä ja mahdollisia turvallisuusuhkia. Hallitus tekee tarvittavat muutokset vuoden loppuun mennessä.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

HS:n toimittaja ehdotti Suvivirrelle uutta sanoitusta moskeijoineen päivineen – Koponen: Miksi haluamme pyyhkiä oman kulttuurimme pois?

26.05.2025 |18:13
2.
Suomen uutiset logo

Sibeliuksen Finlandiaa hoilattiin Palestiina-sanoilla mielenosoituksessa, vaikka kappaleen käytölle ei ollut lupaa – mukana vihreä poliitikko, joka saa palkkaa musiikin edunvalvonnasta

28.05.2025 |17:05
3.
Suomen uutiset logo

Suomenruotsalainen professori hämmensi visioillaan HBL:n haastattelussa: Väestönkasvu Suomessa voidaan hoitaa maahanmuuttajilla

24.05.2025 |11:36

Uusimmat

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää