Artikkeli kuva

Huhtasaaren ratkaisu laskevalle väestönkehitykselle: ”Kuunnellaan perheitä, tuetaan heitä vanhemmuudessa ja tarjotaan kaikille hyvät elämän edellytykset”

26.05.2018 |09:13

Varapuheenjohtajan kyselytunnilla Laura Huhtasaarelta kysyttiin myös väestönkehityksestä, sillä suomalaisten syntyvyys on kääntynyt laskuun. Mikä siis neuvoksi?

Vähenemme kovaa vauhtia, ja vastaavasti vieraskielisten osuus nousee kiihtyen. Millä keinoilla pyrkisit lisäämään suomalaisten syntyvyyttä?

– Tuskin on enää odotettavissa sen kaltaista ”baby-boomia” kuin nähtiin toisen maailmansodan jälkeen. Monet eivät enää nykyään halua kymmentä lasta, ihmisten ajattelu on muuttunut. Toisaalta kaikki eivät edes saa lapsia. Sanoisin, että kaikki keinot, joilla voimme tukea perheitä, kuten neuvola- ja muut palvelut sekä työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen ovat hyviä.

– Kuitenkin, jos suomalaiset hieman vähentyvät, sitten vähentyvät. Voimme kuitenkin edelleen tukea perheitä. Meidän pitää vain hyväksyä se tosiasia, että ihmiset eivät enää halua niin paljon lapsia. Mielestäni Jussi Halla-aho sanoi väestön vanhenemisesta hyvin ottaen esille Japanin mallin: sielläkin väestö vanhenee, mutta he käyttävät hyväkseen esimerkiksi robotisaatiota, eivätkä he ole Japanissa ryhtyneet vaihtamaan väestöä sen vuoksi, että syntyvyys on vähentynyt.

Huhtasaaren mielestä Suomessa pitää tehdä “niitä hyviä toimia” ja kuunnella perheitä, että voimme tukea heitä vanhemmuudessa ja tarjota hyvät elämän edellytykset kasvattaa Suomessa perhettä. Siihen liittyvät myös elintason kustannukset.

Miksi äänestit eutanasian laillistamista vastaan?

– Se oli asia, jota mietin ja pohdin aika pitkään. Päädyin sitten siihen, että en halua sitä, että ihminen päättää elämästä ja kuolemasta. Tai että vaaditaan jonkun toisen ihmisen päättävän siitä. Meillähän on kuitenkin jo olemassa saattohoito, jota pitää edelleen kehittää. Ihmisellä ei tietenkään saa olla kipuja.

Olet ollut viime aikoina esillä myös sen vuoksi, että olet luvannut selvittää 1990-luvun pankkikriisin ja laman uhrien kokemia vääryyksiä. Mitä tälle hankkeelle nyt kuuluu?

– Olen äskettäin jättänyt kirjallisen kysymyksen, jossa kysyn hallitukselta ja asianomaiselta ministeriltä, mitä hallitus aikoo tehdä läpivalaistakseen päätöksen, jolla pankit pelastettiin ja lainanottajista tehtiin maksumiehiä. Miten hallitus aikoo korvata niille, joiden velat myytiin pilkkahintaan kansainvälisille sijoittajille voitonteon välineeksi. Mitkä valtion tehtävät oikeuttavat omaisuudenhoitoyhtiö Arsenalin toiminnan jatkumisen yhä ja miten nopeasti hallitus aikoo lopettaa Arsenalin toiminnan, että velkojen perintä saadaan viimein lopetettua ja asiat tutkittua uudestaan ja velvoittaa valtio yhteisvastuullisesti korvaamaan yrittäjille ja heidän takaajilleen aiheutetut vahingot.

– Odotan nyt ensin vastausta näihin kysymyksiin. Olen jättänyt kysymyksen, ja aikaa vastata kirjalliseen kysymykseen on kolme viikkoa. Tämä on asia, josta minuun on oltu hyvin paljon yhteydessä. Vaikkei tämä asia ole koskettanut minua henkilökohtaisesti, ja asia oli kaukainen myös lapsena ja nuorena, niin tähän liittyvää tuskaa on kuitenkin minulle jaettu ja kerrottu hyvin paljon. Päätin sitten, että käydään tämä asia nyt läpi.

Mitä aiot tehdä viikonloppuna?

– Viikonloppuna menen Pomarkku-päiville lauantaina. Sinne tulee paljon perussuomalaisia ja ylipäätään paljon ihmisiä. Siellä on hyvä tunnelma, joten tervetuloa vähän kauempaakin!

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Jari ”Suomessa ei ole katujengejä” Taponen erosi poliisin palveluksesta – perusti konsulttifirman

10.03.2025 |20:47
3.
Suomen uutiset logo

Pirkko Ruohonen-Lerneriltä kovaa kritiikkiä demarien Eero Heinäluomalle: “Kieroilun mestari, josta Putinkin on hänet palkinnut korkea-arvoisella mitalilla”

13.03.2025 |19:09
5.
Suomen uutiset logo

Kristittyjä vainotaan ympäri maailmaa median vaietessa – Antikainen: Sisäministeri Mari Rantanen on toiminut oikein

12.03.2025 |17:04
6.
Suomen uutiset logo

Dosentti Ari Helo moittii lukion historiankirjaa: ”Halutaanko koululaisille antaa naiiviin utopistinen kuva Euroopan ulkopuolisten alueiden historiasta ennen kolonialismin kautta?”

12.03.2025 |14:34
7.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset Opiskelijat: “Maahanmuuttajakiintiöt eivät kuulu korkeakoulujen yhteishakuun”

12.03.2025 |18:35
8.
Suomen uutiset logo

Saksalta puuttuu sotilaita, aseita ja maanpuolustustahtoa – rämäkuntoinen armeija halutaan panna kuntoon satojen miljardien velkarahalla

13.03.2025 |20:52
9.
Suomen uutiset logo

Melko erikoista: Vieraskielisille oma väylä korkeakouluun – ”Yliopiston on pystyttävä vastaamaan muuttuviin osaamisvaatimuksiin ja muutoksiin väestörakenteessa”

10.03.2025 |13:19
10.
Suomen uutiset logo

40 vuoden taistelu on ohi ja terroristijärjestö PKK laski aseensa – Suomen 16 000 kurdille avautui toivo paluusta kotiin

11.03.2025 |16:36

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää