Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Immonen syntyvyyden laskusta: Massamaahanmuutto lopetettava – ”Käytössä olevat varat kohdennettava suomalaisille lapsiperheille”

10.04.2018 |11:04

Valtiovarainministeri Petteri Orpo on ilmaissut huolensa suomalaisten syntyvyyden laskemisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen mielestä ministerin olisi ollut syytä herätä ongelmaan jo huomattavasti aikaisemmin.

– Ohoh, taitaa olla vaalit tulossa, kun nyt jopa kokoomuksessa on ainakin puheiden tasolla herätty huoleen suomalaisten alhaisesta syntyvyydestä. Valitettavasti nämä ulostulot edustavat pahasti myöhäisheränneisyyttä. Ongelmaan olisi pitänyt puuttua jo aikoja sitten, Immonen kirjoittaa Facebookissa ja jatkaa:

– Tähän astihan vanhojen puolueiden väestöpolitiikka on nojannut lähinnä humanitaariseen massamaahanmuuttoon kolmansista maista väestöpyramidin oikaisemiseksi.

Eurooppa ja Suomi islamisoitumassa

Immonen varoittaa, että Eurooppa ja sen mukana Suomi ovat islamisoitumassa.

– Tämän tosiasian tunnustamiseksi ei tarvitse kuin vilkaista syntyvyys- ja väestötilastoja. Tätä menoa ei Suomen kansalle hyvää seuraa.

– Suomessa tarvitaan väestöpolitiikan kuntoon saattamiseksi ensisijaisesti asennemuutosta. On palautettava arvostus ydinperheitä kohtaan. Olisi sanottava ’ei’ liialliselle yksilökeskeisyydelle ja henkilökohtaiselle nautinnontavoittelulle. Lisäksi tarvitaan suomalaisiin perheisiin kohdistuvia talous- ja sosiaalipoliittisia toimenpiteitä, kuten verohelpotuksia perheille lapsiluvun mukaan, Immonen luettelee.

Yhteisverotuksesta houkutin

Immosen mielestä Suomessa voitaisiin harkita perheiden yhteisverotuksen palauttamista jossakin muodossa, jolloin perheiden perustaminen tehtäisiin taloudellisesti houkuttelevammaksi.

– Lisäksi tarvitaan tietysti myös massamaahanmuuton lopettamista ja käytössä olevien varojen kohdentamista suomalaisten lapsiperheiden hyvinvoinnin tukemiseen.

– Kyllä käytännön toimenpiteitä löytyy, ja kansakunta voi ratkaista tämänkin ongelman, jos vain tahtotilaa löytyy, Immonen muistuttaa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja: Suomen osuus maailman hiilipäästöistä on yksi promille ja Suomen pinta-alasta 75 prosenttia on metsää – ”Repikää siitä tieteelliset tosiasianne”

03.07.2025 |12:36
3.
Suomen uutiset logo

Seksuaalista väkivaltaa Saksassa torjuvat uimahallijulisteet saavat kritiikkiä – kuvissa ahdistelijoiksi esitetään valkoisia naisia ja miehiä

04.07.2025 |15:21
5.
Suomen uutiset logo

Hallitus korjaa terveydenhuoltoa: Silmälääkärille pääsee nyt helpommin ja silmälasien uusimisesta tulee monelle halvempaa

03.07.2025 |16:15
10.
Suomen uutiset logo

Valtiovarainministeri Riikka Purra: Suomi ei hyväksy uutta EU-yhteisvelkaa – ”Me emme kannata tällaisia järjestelyjä, me vastustamme niitä”

08.07.2025 |16:20

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää