

LEHTIKUVA
PS: Pienempituloisten lapsivähennyksen poisto on käsittämätön ratkaisu – ”Osoittaa melkoista kylmyyttä”
Hallitus on esittänyt vuoden 2018 talousarviossaan, että niin sanottua lapsivähennystä ei enää maksettaisi ensi vuonna.
Lapsivähennys on normaalisti 50 euroa vuodessa huoltajaa kohti jokaisesta lapsesta tiettyyn tulorajaan saakka. Suurituloiset eivät ole saaneet lapsivähennystä tähänkään asti.
– Lapsivähennyksellä kompensoitiin Stubbin hallituksen vuonna 2014 tehtyjä noin 110 miljoonan euron lapsilisäleikkauksia. Leikkaus oli tuolloin raju, ja antoi aiheen jopa välikysymykseen. Hämmästys on kova kun pienituloisille suunnattu lapsivähennys ei saanut jatkoa, ihmettelee perussuomalaisten kansanedustaja Ville Vähämäki.
Puheet ja teot eivät täsmää
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä pitää ristiriitaisena sitä, että lapsivähennys poistetaan aikana, jolloin suomalaisten syntyvyys on alimmillaan sitten nälkävuosien.
– Hallituksen puheet ja teot eivät täsmää. Lapsiperheköyhyys on oikea ongelma ja on selvää, että vielä tilannetta kurjistamalla vaikutetaan negatiivisesti perheenperustamissuunnitelmiin. Tarvittaisiin juuri päinvastaisia toimenpiteitä, toteaa puolestaan kansanedustaja Sami Savio.
Ei täytetä valtion kassavajetta
Perussuomalaiset esittävät, että lapsivähennys säilytetään vuoden 2017 tasolla. Lapsivähennyksen määrä voi olla pieni- ja keskituloisilla perheillä jopa 400 euroa puhtaana käteen.
– Lapsivähennyksen poistamisella ei valtion kassavajetta täytetä. Lapsilisän yksinhuoltajakorotus on hyvä askel, mutta ei riittävä. Lapsivähennyksen jatkamatta jättäminen osoittaa hallitukselta melkoista kylmyyttä ja kapeakatseisuutta, Savio jyrähtää.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Valtion budjetista puoli miljardia euroa kotouttamiseen – Suomen Perusta: Ei todellisia työllistymisvaikutuksia

Halla-aho ja Meri: Hallitus ottaa miljardien lisävelan maailmanparantamiseen

Kike pahoillaan vähävaraisten eläkeläisten puolesta, jotka jäivät budjettiriihessä paitsioon

Immonen syntyvyyden laskusta: Massamaahanmuutto lopetettava – ”Käytössä olevat varat kohdennettava suomalaisille lapsiperheille”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelposuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Ruotsin vaaleissa yllätyskäänne: vihervasemmisto ja oikeisto tasoissa SVT:n ennusteessa
Demareilla valtiopäivävaalit menivät historiallisen huonosti ja myös ruotsidemokraatit ottavat takapakkia. Näin siis SVT:n ennusteen mukaan. Vasemmisto- ja oikeistoblokit ovat käytännössä tasoissa, kun lasketaan puolueiden mahdollinen paikkaluku valtiopäivillä.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää










