LEHTIKUVA
Kike pahoillaan vähävaraisten eläkeläisten puolesta, jotka jäivät budjettiriihessä paitsioon
Kansanedustaja Ritva “Kike” Elomaa (ps.) pitää budjettiiriihen tuloksia eläkkeensaajien näkökulmasta pettymyksenä. Asumismenojen jyrkkä nousu huolettaa kansanedustajaa. Asumismenojen nousu ja lääkelaskut ajavat monet eläkeläiset hyvin vaikeaan tilanteeseen.
Elomaa muistuttaa jatkuvasti kohoavasta hintatasosta.
– Asumismenojen nousu ei ota pysähtyäkseen. Vuokrat ja asuntojen hinnat ovat kohonneet tämän vuosituhannen aikana tuntuvasti erityisesti kasvukeskuksissa. Tämän lisäksi asumismenot ovat paisuneet muun muassa lämmityskulujen ja kiinteistöverojen nousun myötä. Asuminen nielee näin ollen myös eläkeläisten kukkaron sisällöstä tuntuvan osan. Lisäksi ikäihmisillä on usein suuret apteekkilaskut ja erilaisiin arjen palveluihin uppoaa pitkä penni.
Perussuomalaisten kansanedustaja Elomaa näkee vähävaraisten eläkeläisten tilanteen todella ongelmallisena.
– Niillä eläkeläisillä, joilla ei ole suuria säästöjä sukanvarressa ja eläke on pieni, on todellisia vaikeuksia selvitä arjen jatkuvista menoista, toteaa Elomaa.
Elomaan mielestä budjettiriihen tulos on eläkkeensaajien näkökulmasta pettymys.
– Takuueläkkeen nostaminen 15 eurolla on hyvä asia, mutta tämä on laiha lohtu, kun esimerkiksi indeksijäädytykset jäävät yhä voimaan ja postilaatikkoon putoavien laskujen loppusummat kasvavat vuosi vuodelta, harmittelee Elomaa.
Indeksijäädytysten purkaminen olisi Elomaan mukaan ollut toivottavaa. Hän harkitsisi myös kansaneläkkeeseen tuntuvaa tasokorotusta.
– Toivoisin hallituksen kohtelevan eläkeläisiä yhdenveroisesti palkansaajien kanssa, koska he ovat yhtä lailla olleet työllään rakentamassa kohta satavuotiasta Suomea.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita
PS: Oikeudenmukaisuutta eläkeläisköyhyyteen – “Pientä työeläkettä saavat unohdettu kokonaan”
Perussuomalaiset vaativat indeksijäädytysten poistamista ja eläkkeiden verotuksen keventämistä palkansaajien tasolle
Viikon suosituimmat
Elokapinan sisäisellä keskustelupalstalla fantasioidaan massamurhalla: “Pyhää veristä raivoa”, “veristä lihamössöä”, “veriset pylväät, verta valuvat portaat”
Elokapinan sisäiseltä keskustelupalstalta tihkuu erittäin huolestuttavia viestejä.
Demaripomo Razmyar kommentoi maahanmuuttajien Pisa-tuloksia – PS:n Koponen: ”Kujalla kuin käkikello”
SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mukaan maahanmuuttajien huonot Pisa-tulokset johtuvat muun muassa sosioekonomisesta asemasta ja tukitoimia tulisi tarkastella paremmin. Sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja Ari Koponen tyrmää demaripomon väitteet.
Suomalaisilta ärhäkkä vastareaktio Elokapinan käsittämättömään veriläyträykseen: järjestön kieltämistä ajava kansalaisaloite keräsi yli 60 000 nimeä yhdessä päivässä
Elokapinan kieltämistä ajavasta kansalaisaloitteesta tuli megahitti – aloitteen tekijöiden mukaan suursuosio lähettää selkeän viestin: ”Kansa ei enää hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa”
Tällä hetkellä Suomen ylivoimaisesti suosituin kansalaisaloite ajaa anarkistiliike Elokapinan kieltämistä. Lainsäädäntöuudistusehdotuksen ja ryhmittymän lakkauttamisen lisäksi aloite samalla lähettää vahvan viestin radikaalisti toimiville ympäristöaktivisteille. - Viesti on selvä. Kansa ei hyväksy Elokapinan laitonta toimintaa. Mielenosoittaminen ja sananvapaus ovat tärkeitä asioita mutta asiat täytyy hoitaa lakien ja asetusten mukaan, aloitteen tekijät kertovat Suomen Uutisille.
PISA: Kun vasemmiston argumentit loppuvat, rasismisyyttely alkaa – Miko Bergbom antaa Li Anderssonin kuulla kunniansa
Kansallisarkiston ex-pääjohtajalta vakava varoitus Elokapinan radikalisoitumisriskistä – vertaa terroristijärjestö Punaiseen armeijakuntaan
Punainen armeijakunta (RAF) oli Saksan liittotasavallassa 1970-luvulla vaikuttanut äärivasemmistolainen terroristiryhmä, jonka tavoitteena oli kommunistinen kansannousu. Baader-Meinhof-ryhmänä tunnettu RAF vastusti kapitalismia. Se murhasi iskuissaan kymmeniä ihmisiä.
Väestökello näyttää, miten ulkomaalaistaustaisten ihmisten osuus vauhdilla kasvaa Suomessa: Nykytahdilla joka neljäs helsinkiläinen on vieraskielinen jo vuonna 2038
Ajatuspaja Suomen Perustan tänään julkaisema vaestokello.fi-palvelu kuvaa maahanmuuttajataustaisten ihmisten osuutta Suomessa. Pääkaupunkiseudulla vieraskielisten ihmisten osuus kasvaa kiihtyvää tahtia.
Onni Rostilan kolumni: Sunnuntainen suru-uutinen
Sunnuntai-iltojen ohjelmapaikoille on kiihtyvään tahtiin ilmestynyt sellaisia klassikkouusintoja, kuin ”Laitaoikeisto jyräsi voittoon” ja ”Vaalitulos: YLE hävisi jälleen”. Viimeisin versiointi ja mediaväen vaikerointi nähtiin sunnuntaisissa Itävallan parlamenttivaaleista, kirjoittaa kansanedustaja Onni Rostila kolumnissaan.