Tagi: Asumisen hinta

PS ARKISTO

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kritisoi hallitusta perhe-epäystävälliseksi, kun eduskunnassa keskusteltiin lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamisesta. Mäenpää perusti näkemyksensä valtio-omisteisen Postin pienipalkkaisten työntekijöiden palkkaleikkauksiin, lapsettomuuden edistämiseen ”ilmastotekona” sekä maahanmuuton aiheuttamaan asumiskustannusten nousuun.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Asuminen vie liian useasti Suomessa kohtuuttoman siivun tuloista. Perussuomalaiset esittelevät vaihtoehtobudjetissaan vuodelle 2019 asumiskustannusten alennusta erillisellä paketilla, johon sisältyy muun muassa kiinteistöveron, sähkön siirtohintojen sekä lämmityspolttoaineiden verotuksen lasku. Perussuomalaiset rahoittaisivat kevennykset esimerkiksi haittamaahanmuuton kuluista, kehitysavusta ja EU:n jäsenmaksuista.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA

Helsingin Sanomat kirjoitti tänään, että lastensuojelu törmää pääkaupunkiseudulla yllättäviin ongelmiin vieraskielisten perheiden kanssa. Esimerkiksi kahdeksanvuotias ei tiennyt omaa nimeään, toisessa perheessä teinit pyörittivät yksin perhearkea.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Suomen tulevaisuuden kannalta keskeiset ongelmat ovat kilpailijamaita matalampi työllisyysaste, työvoiman kohtaanto-ongelma sekä kotitalouksien korkea velkaantumisaste. Näin toteavat PS-kansanedustajat Ville Vähämäki ja Toimi Kankaanniemi. Perussuomalaiset haluavatkin asettaa työllisyysasteen tavoitteeksi vähintään 75 prosenttia, sekä madaltaa keskituloisten veroastetta.  Lue lisää >