

LEHTIKUVA
Kankaanniemi EU:n sosiaalisesta ilmastorahastosta: Tuet muihin maihin, tuplalasku Suomelle
Perussuomalaisten Toimi Kankaanniemi vastustaa jyrkästi EU:n kaavailemaa uutta sosiaalista ilmastorahastoa, jossa suomalaiset joutuisivat jälleen kerran maksamaan muiden EU-maiden laskuja omiensa lisäksi.
Kesäkuussa hallituspuolueiden ja kokoomuksen äänin hyväksytyn EU:n 750 miljardin euron elvytyspaketin piti olla ainutkertainen. Siitä Suomi maksaa 6,6 miljardia euroa ja saa enintään 2,7 miljardia.
Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi kokee, että lupaukset kertaluonteisuudesta ollaan kuitenkin törkeästi pettämässä. Nyt komissio ehdottaa jo uutta pakettia, jolla on kaunis nimi: sosiaalinen ilmastorahasto. Siinä Suomen maksuosuus on laskelmien mukaan 840 miljoonaa euroa.
Suomi maksaa, muut saavat
Uudesta rahastosta on tarkoitus korvata vähävaraisille liikenteen ja asumisen kustannusten nousu, joka johtuu siitä, että EU on päättänyt laajentaa päästökaupan liikenteeseen ja rakennusten lämmittämiseen.
– Vähävaraiset joutuvat ahtaalle. Jotta kunnianhimoinen ilmastopolitiikka ei saa aikaan kapinointia, EU alkaa jakaa sosiaalitukea. Kun liikenteen ja asumisen kustannusten nousu on pysyvä, tuskin rahastokaan voi olla tilapäinen, Kankaanniemi huomauttaa.
– Suomen vähävaraiset eivät kuitenkaan saa tätä EU-tukea, sillä meillä on asumis- ja toimeentulotuki. Muun muassa Italiassa, Espanjassa ja Ranskassa ei vastaavia tukia ole. Niiden vähävaraisille EU aikoo suoraan korvata energian hinnan nousun. Suomi maksaa, muut saavat! Kankaanniemi päivittelee.
Perussuomalaiset vastustaa jyrkästi
Päästökaupan laajennus ja sosiaalinen ilmastorahasto on kytketty yhteen. Jotta rajut päästöleikkaukset toteutuvat, päästökauppaa on laajennettava. Sanna Marinin hallitus, joka on sitoutunut EU:takin tiukempaan ilmastopolitiikkaan, on selkä seinää vasten. Se joutuu ratkaisemaan, luopuuko ilmastotavoitteestaan vai sitoutuuko maksamaan taas muiden maiden laskuja omiensa lisäksi.
Kokoomus on Kankaanniemen mukaan antanut avoimen valtakirjan maailman kunnianhimoisimmalle ilmastopolitiikalle.
– Eduskunta ratkaisee lopulta Suomen kannan. Uusi rahasto, joka vastoin EU:n perussopimusta laajentaa unionin toiminnan sosiaalipolitiikkaan, vaatii niin sanottujen omien varojen päätöksen muuttamisen. Siitä päättää eduskunta. Tähän me perussuomalaiset emme missään tapauksessa suostu, Kankaanniemi jyrähtää.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- energian hinnannousu Sanna Marinin hallitus sosiaalinen ilmastorahasto EU-kolmissio Etelä-Euroopan maat sosiaalituki EU:n perussopimus EU-elvytyspaketti ilmastotavoitteet lämmitys Liikkumisen hinta sosiaalipolitiikka Asumistuki Toimeentulotuki Päästökauppa Asumisen hinta Sanna Marin ilmastopolitiikka Toimi Kankaanniemi Kokoomus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Koskela varoittaa EU:n olevan jälleen kerran suomalaisten kukkarolla: ”EU:ssa on menossa huolestuttava ja vaarallinen liittovaltiokehitys”

Sheikki Laakso ja Mauri Peltokangas antavat huutia EU:n kaavailemalle valtavalle ilmastorahastolle (video)

Vihreiden Niinistö puolusteli EU-tukipaketteja ja Suomen nettomaksuja: ”Suomelle valtava taloudellinen hyöty” – Huhtasaari tyrmäsi: ”Kaupankäynti ei vaadi tulonsiirtoja”

Kokoomus perustelee EU-tulonsiirtoja ”yhteisellä vahvuudella” – Purra: ”Miksi Suomen pitäisi maksaa Ranskaan sähkölaskuja ja Italian kyvyttömyyttä kerätä veroja”

Münchau: Euroopan integraatio epäonnistui – toiveajattelusta on syytä luopua

Kansanedustaja Veikko Vallin varoittaa seuraavasta suuresta EU-vedätyksestä
Viikon suosituimmat

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Antikainen: Osa suomalaismepeistä puolusti terroristeja – ”Ei tätä voi ymmärtää”
Kansanedustaja Sanna Antikainen arvostelee demareiden, vasemmiston ja kokoomuksen meppejä, jotka vastustivat Muslimiveljeskunnan nostamista EU:n terroristilistalle.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

The Economist varoittaa instituutioihin leviävästä islamismista – vaatii poliittiselta keskikentältä rohkeutta
Islam herättää Euroopassa kasvavaa epäluuloa maanosan tulevaisuudesta. Liberaali The Economist -lehti pyrkii käsittelemään aihetta avoimesti nostamalla esiin aiheellisia ongelmia ja myös toppuuttelemalla osaa uhkakuvista. Brittilehden mukaan Eurooppa ei ole näillä näkymin romahtamassa väestönvaihtoon eikä sharia-laista ole tulossa valtavirtaa. Sen sijaan vakavampi ongelma on väkivallattomasti ja salakavalasti leviävä islamismi, joka pyrkii soluttautumaan instituutioihin, kaventamaan sananvapautta ja radikalisoimaan maltillisia Euroopassa asuvia muslimeja. Yksipuolisesta äärioikeistojahdista poiketen liberaali lehti piikittelee valtavirran politiikkaa islamin edessä vaikenemisesta ja rasismileimojen pelosta. The Economist muistuttaa, että vasemmiston haluttomuus kohdata islamin ongelmia sekä poliittisen keskikentän pelokkuus ruokkivat vastareaktioita, joilla voi olla arvaamattomia seurauksia.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.

Mäenpää selvittää siviilipalveluksen outoja opetussisältöjä ja ideologista tuputusta – työministeri puuttui Elokapina-koulutuksiin
Siviilipalveluskeskus herätti hämmennystä ja pettymystä siviilipalvelusta suorittaneiden keskuudessa koulutusjakson aiheilla ja niiden esittämistavalla. Kouluttaja näytti muun muassa laittomasti maatiloilta kuvattua materiaalia, arvosteli suomalaista ruuantuotantoa, toi jatkuvasti esiin omaa yritystoimintaansa sekä ideologiaansa ja kannusti osallistumaan eri järjestöjen, kuten Elokapinan, mielenosoituksiin. Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää päätti selvittää asiaa kirjallisella kysymyksellä.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













