Artikkeli kuva

PS ARKISTO

Mäenpää: Hallituksen on turha puhua lapsi- ja perheystävällisyydestä, kun se samaan aikaan sallii valtionyhtiön pyrkimykset leikata pienituloisilta

14.11.2019 |10:07

Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää kritisoi hallitusta perhe-epäystävälliseksi, kun eduskunnassa keskusteltiin lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamisesta. Mäenpää perusti näkemyksensä valtio-omisteisen Postin pienipalkkaisten työntekijöiden palkkaleikkauksiin, lapsettomuuden edistämiseen ”ilmastotekona” sekä maahanmuuton aiheuttamaan asumiskustannusten nousuun.

Eduskunta keskusteli eilen aloitteesta lapsi- ja perhemyönteisemmän Suomen rakentamiseksi. Monen edustajan puheenvuoroissa tuotiin esiin syntyvyyden lasku ja pienituloisuus.

Palkalla on tultava toimeen

Mäenpää korosti syntyvyyden edellyttävän turvallista ympäristöä sekä palkkaa, jolla palkansaaja tulee toimeen. Mäenpään mielestä valtio-omisteisen Postin työntekijöiden palkkoihin kohdistuvat palkkaleikkaukset eivät edistä syntyvyyttä. Mäenpää ymmärtää postilakon ja osoittaa heille tukensa.

– He eivät vaadi lisää palkkaa, vaan he vaativat, että valtio-omisteinen ja valtion omistajaohjaama Posti ei laske heidän palkkaansa.

– Miten on mahdollista, että valtio-omisteinen Posti on leikkaamassa palkkoja jo pienipalkkaisilta työntekijöiltään 30-50 prosenttia? Lisäksi moni heistä tekee osa-aikatyötä, Mäenpää totesi.

Maahanmuutto nostaa asumiskustannuksia

Mäenpään mielestä hallituksen on turha puhua lapsi- ja perheystävällisyydestä, kun se samaan aikaan sallii valtionyhtiön pyrkimykset leikata pienituloisilta. Lisäksi Mäenpää varoitti hallitusta syyllistämästä perheitä ilmastolla. Hänen mukaansa Suomessa markkinoidaan vapaaehtoista lapsettomuutta ilmastotekona.

Retorisella kysymyksellään Mäenpää viittasi perheiden kärsivän maahanmuuton aiheuttamasta asuntopulasta ja korkeista vuokrakustannuksista.

– Voitteko miettiä jonkun asian, joka yhdistää näitä? Mikä aiheuttaa pääkaupunkiseudulla esimerkiksi asuntopulaa, joka ylläpitää korkeita vuokrahintoja?

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Perussuomalaiset vaativat Turun jättimoskeijan tonttivarauksen eväämistä – Junnila varoittaa ulkomaisesta rahoituksesta ja poliittisesta islamista

27.10.2026 |12:49
2.
Suomen uutiset logo

Kolumni: Maahanmuuttajien sosiaaliturvaa on rajattava 

30.10.2026 |16:30
4.
Suomen uutiset logo

Ilhan Omar: ”En tietääkseni nainut veljeäni” – kansanedustajan epäillään esiintyneen väärällä nimellä koko uransa ajan

26.10.2026 |10:07
8.
Suomen uutiset logo

Poliisi keskeytti Ruotsissa epäillyn pikkutytön sukuelinten silpomisen – pääministeri vaatii tekijöille vankeutta ja karkotuksia

27.10.2026 |11:00
9.
Suomen uutiset logo

SDP:n eduskuntavaaliehdokas heittää lokaa ministerin päälle syyllistävällä kuvamanipulaatiolla – vaatii samaan aikaan stoppia eriarvoistumiselle

27.10.2026 |14:11

Uusimmat

Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Lähetä uutisvinkki:

toimitus@perussuomalaiset.fi