

LEHTIKUVA7KUVITUSKUVA
Postin hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet Rantanen ja Lehto: ”Työstä saatava palkka, jolla elää”
Posti Group Oyj:n hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet kansanedustaja Mari Rantanen ja Rami Lehto ottavat kantaa Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n ja Postin väliseen lakkoon johtaneeseen työriitaan. Posti tavoittelee työntekijöilleen matalamman palkan työehtosopimuksia.
– Ymmärrämme Postin haastavaa tilannetta markkinoilla, mutta yhtäältä palkkojen laskeminen ja työehtojen heikentäminen tilanteessa, jossa hallitus pyrkii kiihtyvällä tahdilla tuomaan halpatyövoimaa ulkomailta, on vähintäänkin erikoinen. Työn tulee olla ennakoitavaa ja siitä on saatava sellainen palkka, jolla voi elää pääkaupunkiseudulla, Mari Rantanen perustelee.
Vuokratyövoiman käyttö osoittaa huonoa makua
Postin toiminta PAU:n lakon aikana ei kerää kansanedustajilta kiitosta.
– Provosointia näin tulehtuneessa tilanteessa tulee välttää. Postin vuokratyövoiman käyttö ja Liedon lajittelukeskuksessa aitaan leikattu kulkuaukko ohi lakkovahtien osoittaa huonoa makua, Rami Lehto toteaa.
Kansanedustajakaksikko vaatii hallitukselta pikaisia toimia.
– Posti toimii markkinaehtoisesti kovassa kilpailussa ja Postilakia tuleekin tarkastella pikaisesti. Kuitenkin niin, että yleispalveluvelvoitteen järjestäminen säilytetään ja samalla turvataan postin ja sanomalehtien jakelu koko maahan myös jatkossa.
Tyytyväinen työntekijä on voimavara
Rantanen ja Lehto toivovat postilaisille pikaista työrauhaa ja hallituksella on heidän nähdäkseen keinoja tämän saavuttamiseksi, kuten tuottoasteen tai voiton tulouttamisen vähentäminen.
– Omistajaohjauksella pitää antaa myös viesti valtionyhtiöille, että tyytyväinen työntekijä on yrityksen voimavara, ei kuluerä.
– Hallituksen sekä pää- että omistajaohjausministeri ovat demareita, niin luulisi työväen asian tulevan hoidetuksi, Rantanen ja Lehto päättävät.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- vuokratyövoima PAU postilakko valtionyhtiöt työntekijät Postilaki Posti Mari Rantanen Rami Lehto perussuomalaiset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Mäenpää: Hallituksen on turha puhua lapsi- ja perheystävällisyydestä, kun se samaan aikaan sallii valtionyhtiön pyrkimykset leikata pienituloisilta

Antikainen: Yhteiskuntavastuun toteuttaminen nostettava omistajaohjauksen keskeiseksi tavoitteeksi

Postin jakelutyöntekijä Suomen Uutisille: Ulkomaalaisten työntekijöiden osuudesta vaietaan – ”Tämä tuntuu ja näyttää ihan sisäiseltä kolonialismilta”

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä: Demarit pettivät työntekijät – Postin duunarille kylmää kyytiä

Oppositiojohtajat Halla-aho ja Orpo väittelivät ihmisoikeuksista ja maahanmuutosta: ”Oikeus tulla Suomeen ja asettua tänne elätettäväksi veronmaksajien rahoilla ei ole mikään ihmisoikeus”

Paatero keräsi poliittisia irtopisteitä ja Rinne uhkui olevansa postilaisten puolella – PS: Nyt pakoillaan vastuuta ja kierrellään tosiasioita

Postin lakko loppui, hallitukselta vaaditaan selvitystä tilanteen kriisiytymisestä – PS: Rinteen on tehtävä johtopäätökset

Halla-aho: Postin johdolle on luotu voimakkaat kannustimet tehdä voittoa hinnalla millä hyvänsä, tässä tapauksessa henkilöstön kustannuksella

Lähes kaikki pääkaupunkiseudun postin varhaisjakelijat maahanmuuttajia – Purra: Miten hallitus voi väittää, että maahanmuutto ei vaikuta työn halpuuttamiseen?
Viikon suosituimmat

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”
Ylen puoluejohtajien torstai-illan tentissä vasemmistoliitto ja SDP ilmoittivat olevansa valmiita tavalla tai toisella koskemaan eläkkeisiin talouden sopeuttamiseksi. Perussuomalaisten Riikka Purra sen sijaan linjasi, että normaalin pitkän työuran tehneiden työeläkkeisiin ei pitäisi ensisijaisesti koskea, mutta maahanmuuttajien takuueläkkeisiin kohdistuu selvä tarve korjata epäkohtia.

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

USA peruutti Iranin vallankumouskaartin kenraalin sukulaisten oleskeluluvat – luksuselämä Kaliforniassa loppui ja karkotus takaisin Iraniin odottaa
Yhdysvallat on peruuttanut useiden Iranin hallintoon kytköksissä olevien iranilaisten oleskeluluvat. Kyseiset henkilöt olivat nauttineet länsimaisesta vapaudesta ja luksustavaroista, mutta silti kannattaneet Iranin islamistihallintoa ja iloinneet hyökkäyksistä amerikkalaisia sotilaita ja tukikohtia vastaan.

Karkotukset pannaan Ruotsissa yhä useammin toimeen pakolla – ”Lähtö tulee vaikka huutavat ja potkivat”
Viranomaiset karkottavat Ruotsista laittomasti maassa oleskelevat yhä useammin pakkkokeinoja käyttäen. Vuonna 2025 Rikosseuraamuslaitoksen työntekijät saattoivat 2 300 henkilöä lentokoneeseen tai seurasivat lennolla mukana määräänpäähän. Määrä on kaksinkertaistunut parissa vuodessa.

Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutetun puheet itärajan avaamisesta turvapaikanhakijoille: ”Kenen etua tässä ajetaan?”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom tyrmää yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltusen näkemyksen siitä, että itärajalla tulisi avata ylityspaikkoja turvapaikanhakijoille.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on esittänyt Iltalehden haastattelussa itärajan rajanylityspaikkojen avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevilla turvapaikanhakijoilla olisi mahdollisuus saada turvapaikka Suomesta. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että itäraja suljettiin Suomessa vuonna 2023 turvallisuussyistä. Jos yhdenvertaisuusvaltuutetun toimisto ei tässä maailmantilanteessa ole kiinnostunut Suomen kansallisesta turvallisuudesta, olisi Antikaisen mielestä parasta lakkauttaa koko virasto.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Perussuomalaiset: Vasemmistohallitus loi Suomeen uuden köyhälistön
Perussuomalaiset näkee, että samalla kun oppositiopuolueet syyttävät nykyhallitusta köyhyyden lisäämisestä, he unohtavat olleensa päätöksillään itse luomassa uutta köyhälistön luokkaa Suomeen.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

Rydman kyselytunnilla: Leipäjonot täyttyvät ulkomaalaisista opiskelijahuijauksen uhreista – kiitos edellisen hallituksen
Perussuomalainen elinkeinoministeri Wille Rydman totesi eduskunnan kyselytunnilla, että tämän päivän Suomessa leipäjonot täyttyvät ulkomaalaistaustaisista opiskelijoista, jotka on houkuteltu Suomeen täysin epärealistisilla odotuksilla. Kiitos tästä kuuluu täysin edelliselle hallitukselle, joka mahdollisti tämän opiskelijahuijauksen.















