

LEHTIKUVA
Antikainen: Yhteiskuntavastuun toteuttaminen nostettava omistajaohjauksen keskeiseksi tavoitteeksi
Posti on lähiaikoina saanut kyseenalaista julkisuutta aikeistaan vaihtaa paketinlajittelun työntekijöiden työehtosopimusta marraskuun alusta lähtien. Uusi sopimus leikkaa palkkoja 30 prosenttia nykytasosta ja sen piiriin kuuluu noin 700 työntekijää.
Helsingin Sanomien mukaan Postin työntekijöiden keskipalkka on tällä hetkellä noin 2 200 euroa. Samaan aikaan Postin johtoryhmän palkat ja palkkiot ovat nousseet 52 prosenttia vuodesta 2016 vuoteen 2018. Toimitusjohtaja Heikki Malinen tienasi vuonna 2018 yhteensä 987 764 euroa. Vastalauseena palkkojen alentamiseen Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on käynnistänyt kolmen päivän lakon sunnuntai-illasta alkaen.
– Postin toimitusjohtaja tienaa 82 100 euroa kuukaudessa samalla kun paketinlajittelun työntekijöiden palkkoja aiotaan leikata 30 prosenttia siirtämällä työntekijät halvemman työehtosopimuksen piiriin. Posti perustelee työehtosopimuksen muutosta säästösyillä ja joustavuudella. Olisi aiheellisempaa tarkastella johtoryhmän korvauksia sen sijaan, että poljettaisiin työntekijöiden jo ennestään matalia palkkoja. Postin johto tuskin suostuu itse säästösyistä alentamaan palkkojaan, vaan asiaan tulisi puuttua ylemmältä taholta, perussuomalaisten Sanna Antikainen vaatii.
”Törkeää toimintaa”
Valtionyhtiönä Postin omistajaohjauksesta vastaa valtioneuvoston kanslia. Valtio omistaa Postista suoraan 50,1 prosenttia ja Valtion kehitysyhtiö Vaken kautta 49,9 prosenttia.
Kauppalehden mukaan Posti on viimeisen viiden vuoden aikana maksanut osinkoja 146,4 miljoonaa euroa ja likvidejä varoja löytyi kesäkuun lopussa 160 miljoonaa euroa. Kaikkien valtionyhtiöiden tapaan yhtiön hallitus ja varsinainen yhtiökokous päättävät johtoryhmän palkoista.
– Valtio on saanut Postilta miljoonaosingot, mutta silti työntekijöiden palkkoja aiotaan leikata säästösyistä. Voisi kysyä, onko omistajaohjaus onnistunutta. Valtionyhtiönä Postilta pitää edellyttää yhteiskuntavastuuta. Työntekijöiden palkkojen leikkaaminen työehtosopimuskikkailulla samalla, kun ylintä johtoa palkitaan avokätisillä bonuksilla, on törkeää toimintaa. Miten hallitus aikoo puuttua asiaan? Näin raju palkkojen leikkaus tuskin motivoi työntekijöitä pysymään yhtiön palveluksessa kovinkaan pitkään, Antikainen moittii.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- osingot yhteiskuntavastuu Vake valtionyhtiöt johto työntekijät palkat Posti Sanna Antikainen perussuomalaiset työehtosopimus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Postin jakelutyöntekijä Suomen Uutisille: Ulkomaalaisten työntekijöiden osuudesta vaietaan – ”Tämä tuntuu ja näyttää ihan sisäiseltä kolonialismilta”

Postin hallintoneuvoston perussuomalaiset jäsenet Rantanen ja Lehto: ”Työstä saatava palkka, jolla elää”

Paatero keräsi poliittisia irtopisteitä ja Rinne uhkui olevansa postilaisten puolella – PS: Nyt pakoillaan vastuuta ja kierrellään tosiasioita

Postin hallintoneuvoston Rantanen ja Lehto: ”Postin päätös johdon ökypalkkioista härski tässä taloustilanteessa”

Valtionyhtiö vastustaa valtion viranomaisen tekemää hakemusta – Juuso kysyy omistajaohjauksesta

Postilakko vaikeuttaa asioiden hoitamista – laskujen maksun myöhästymistä ei voi maksattaa kuluttajalla
Viikon suosituimmat

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Kielitaitovaatimuksista luovuttiin aikoinaan maahanmuuttajien vuoksi – Opetushallitus raportoi nyt ongelmista
Ammatillisen koulutuksen kielitaitovaatimuksista luovuttiin vuonna 2017 maahanmuuttajien vuoksi. Lähes kymmenen vuotta myöhemmin Opetushallitus raportoi itse, millaisia ongelmia päätös on tuottanut.

Kansa otti lain omiin käsiin Etelä-Afrikassa – kaikki laittomasti maassa olevat halutaan ulos
Maahanmuuttokriittiset ryhmät kehottivat laittomasti maassa olevia siirtolaisia ottamaan jalat alleen ja poistumaan Etelä-Afrikasta heinäkuun alkuun mennessä. Köyhät käyvät nyt köyhien kimppuun ja mustat toisten mustien kimppuun. Tuhannet muista Afrikan maista lähtöisin olevat ihmiset ovatkin jo paenneet takaisin kotiseudulleen.

Mäenpää: Kornia, että eduskunnan kesäteatteria vetää viime kaudella 6 000 miljoonaa hukannut Tytti Tuppurainen
Perussuomalaisten kansanedustaja Juha Mäenpää arvostelee oppositiota siitä, että se vaati eduskunnan ylimääräistä täysistuntoa Helsinki Garden -hankkeen valtiontuesta. Mäenpään mukaan keskustelussa on kyse pikemminkin poliittisesta esiintymisestä kuin uusien tietojen selvittämisestä.

Migri: Toistakymmentä kiintiöpakolaisehdokasta hylätty turvallisuussyistä – tarkkoja lukuja ei kerrota
Vuosina 2024–2026 toistakymmentä UNHCR:n esittämää kiintiöpakolaisehdokasta on jäänyt valitsematta Suomeen, koska heidän on arvioitu vaarantavan yleistä järjestystä ja turvallisuutta. Tarkkoja lukuja tai kansallisuuksia maahanmuuttovirasto ei kerro.

Britannia esti Sebastian Tynkkysen maahantulon – europarlamentaarikko paheksuu sananvapauden kaventamisesta
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen kertoo somekanavillaan, että hänen pääsynsä Britanniaan estettiin viime hetkillä. Hänen oli määrä puhua konservatiivien konferenssissa. Tynkkynen julkaisi keskiviikkona Instagramissa ja X:ssä videon, jossa hän kertoo saaneensa kaksi tuntia ennen lentoa tiedon maahantulon epäämisestä. Ilmoituksen mukaan ”hänen läsnäolonsa ei palvelisi yleistä etua".
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää













