

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan PS-jäsenet: Suomen EU-politiikasta puuttuu selkeä linja, ja se vaarantaa hyvinvointivaltion tulevaisuuden
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käsitteli tänään kokouksessaan valtioneuvoston EU-selontekoa. Perussuomalaiset kansanedustajat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen kritisoivat Suomen EU-politiikan linjattomuutta ja EU:n rokoteyhteishankintoja.
Useimmilla muilla mailla on selkeät tavoitteet, joita ne ajavat ja puolustavat EU:ssa kynsin hampain. Suomella tällaisia ei ole. Suomi ei puolusta yrityksiään, teollisuuttaan eikä työpaikkojaan, vaikka hyvinvointivaltion rahoitus on niiden verotuloista kiinni.
– Pikemminkin Suomi on pyrkinyt edistämään aivan kaikessa kompromisseja, omasta edustaan välittämättä. Tuhlaileva rahanjako ulkomaille samalla kun kotimaassa puuhataan sote-uudistusta, joka uhkaa nostaa kustannuksia niiden laskemisen sijasta, vaarantaa hyvinvointivaltiomme tulevaisuuden, painottavat Arja Juvonen, Kaisa Juuso ja Minna Reijonen.
EU kulkee kriisistä kriisiin
EU:n kehitys on kulkenut jo pitkään kriisistä toiseen, ja kriisejä on käytetty tekosyynä integraation lisäämiseen. EU:n tervehdyttämisen kannalta olisi tärkeää, että niiltä mailta, joita toiset jatkuvasti joutuvat auttamaan, edellytettäisiin avun ehtona konkreettisia toimenpiteitä, joilla ne hoitaisivat omat asiansa kuntoon. Tällaisia Suomi ei kuitenkaan ole koskaan vaatinut.
– Harmaa talous, puutteellinen veronkanto ja laajalle levinnyt korruptio nakertavat EU-alueen toimintakykyä, ja asiantuntijat ovat varoittaneet, että järjestäytynyt rikollisuus pyrkii hyötymään elvytyspakettirahoista. Suomi ei ole nostanut näitä ongelmia esiin, vaan pikemminkin leikkii, ettei näitä kiusallisia ongelmia olisi olemassa, Juvonen, Juuso ja Reijonen huomauttavat.
Suomen kutsuhuuto haittamaahanmuutolle
Myös Suomella itsellään olisi lainsäädännössään korjattavaa. Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva on kuin kutsuhuuto ulkomaalaisille tulla Suomeen hyväksikäyttämään suomalaista yhteiskuntaa.
– Korkea verotaso ja asumisen korkea hinta ovat syitä, joiden takia paljon puhutut yhteiskunnan kannalta hyödylliset huippuosaajat eivät tule ulkomailta Suomeen töihin. Sen sijaan sosiaaliturvamme työhaluttomille ulkomaalaisille lienee maailman avokätisin. Tilanne pitäisi korjata, mutta tämähän ei muita puolueita kiinnosta, vaan niille maahanmuutto on itseisarvo, laadusta välittämättä, perussuomalaiset moittivat.
EU kykenemätön tehokkaaseen päätöksentekoon
EU:n toiminta koronarokotteiden hyväksynnässä ja hankinnoissa ei myöskään kerää kiitosta. EU:n ulkopuolisissa maissa rokotteita on hyväksytty markkinoille nopeammin, ja rokotukset ovat edenneet nopeammin. Tämä näkyy niinkin erilaisissa maissa kuin Israelissa, Yhdysvalloissa, Iso-Britanniassa, Bahrainissa, Chilessä ja Serbiassa.
– Suomessa tehokas terveydenhuoltojärjestelmä on rokottanut nopeasti, kunhan rokotteita on saatu, mutta rokotteiden saatavuus on ollut koko ajan pullonkaula. Tässä syyttävä sormi kääntyy EU:n suuntaan: miksi EU ei kykene nopeaan ja tehokkaaseen päätöksentekoon yhtään missään asiassa? Juvonen, Juuso ja Reijonen ihmettelevät.
Perussuomalaiset jättivät selontekoon eriävän mielipiteen, jossa edellytetään Suomen EU-politiikan terävöittämistä ja kriittistä yhteiskunnallista keskustelua EU:n tulevaisuudesta.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- verotaso EU-selonteko rokotehankinnat EU-elvytyspaketti sosiaaliturvaperäinen maahanmuutto sosiaali- ja terveysvaliokunta hyvinvointivaltio sote-uudistus haittamaahanmuutto Kaisa Juuso Minna Reijonen EU-politiikka Asumisen hinta Integraatio Sosiaaliturva Terveydenhuolto perussuomalaiset Arja Juvonen
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Juuso kysyy THL:n toimitusten tasapuolisuudesta: ”Mitään aluetta ei saa syrjiä”

Perussuomalaiset sosiaali- ja terveysvaliokunnassa: Hallitus elvyttää muuta Eurooppaa miljardeilla – milloin on kotimaan kulttuuri- ja tapahtuma-alan vuoro?

Perussuomalaiset: Hallituspuolueet yrittävät estää normaalin eduskuntatyön sote-uudistuksen käsittelyssä – työskentelytapojen muutos estää edustajilta normaalin työnteon

Reijonen: Mikä on terveydenhuollon tulevaisuus, kun ala ei houkuttele eikä työntekijöitä ole riittävästi?

Perussuomalaiset: EU:n tulee siirtyä kohti itsenäisten kansallisvaltioiden Eurooppaa – ”Vaikuttamisen ainoan tarkoituksen tulee olla kansallisen etumme palveleminen”

Lulu Ranteen mukaan EU huijaa mediaa ja jäsenmaita itsestään keksimällään menestystarinalla: ”Estää näkemästä totuuden”
Viikon suosituimmat

Antikainen ja Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista: Ministereiksi vain Suomen kansalaisia
Perussuomalaisten kansanedustajat Sanna Antikainen ja Mauri Peltokangas esittävät ministerien kelpoisuusvaatimusten tiukentamista. He ovat jättäneet eduskunnassa toimenpidealoitteen, jonka mukaan ministerinä voisi toimia vain henkilö, jolla on yksinomaan Suomen kansalaisuus.

Koposelta ehdotus: ”Jokainen voisi itse päättää, haluaako maksaa tuloistaan kehitysapua”
Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koponen ehdottaa, että suomalaiset veronmaksajat voisivat itse valita veroilmoituksessaan, maksavatko he osuutensa kehitysavusta tuloistaan vai eivät.

Vasemmisto käy jo kuntoilunkin kimppuun – Aittakumpu: ”Kaikki ei tule valmiina yhteiskunnalta – sosialismi, se vain ei toimi”
Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu arvostelee vihervasemmiston näkemyksiä, joissa liikkumista ja itsestä huolehtimista pidetään merkkinä haitallisesta oikeistolaistumisesta. Aittakummun mukaan liikuntaharrastukset opettavat ihmiselle kärsivällisyyttä sekä tavoitteellisuutta, ja hän kannustaa suomalaisia ottamaan itse vastuuta omasta hyvinvoinnistaan valtion jatkuvan holhouksen sijaan.

Järkyttävä tilasto – PS-Nuoriso laski poliittisten nuorisojärjestöjen saamat tuet
Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisojärjestöille jakamat tuet paljastavat yli kymmenen vuotta kestäneen rakenteellisen epäsuhdan, jolla pönkitetään vanhojen valtapuolueiden asemaa Suomessa.

Purra: Ruotsin vasemmiston voitto nojasi maahanmuuttajaääniin, antisemitismiin ja terrorismin tukemiseen
Valtiovarainministeri Riikka Purra kritisoi voimakkaasti Ruotsin vasemmistopuolueen vaalimenestystä ja europarlamentaarikko Li Anderssonin suhtautumista siihen. Purra kuvaa, että vasemmiston vaalimenestys nojasi maahanmuuttajaääniin, moskeijoiden kannustukseen sekä ehdokkaiden antisemitismiin ja Hamas-myönteisyyteen.

Bernerin epäonnistunut taksiuudistus kuopataan viimein – taksialalle kunnianpalautus, turvallisuus etusijalle
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne lupaa taksialalle kauan kaivattua kunnianpalautusta. Pahamaineinen Bernerin taksiuudistus romutti arvostetun toimialan, mutta nyt sen tilalle tulee tiukempi koulutus, valvonta ja vihreät rekisterikilvet.

Lähes kaksi miljardia euroa ulkomaalaisten sosiaaliturvaan – Antikainen vaatii tekoja
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii sosiaaliturvaministeri Karoliina Partasta (kok.) jatkamaan ulkomaalaisten sosiaaliturvan ehtojen kiristämistä. Antikainen on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen sosiaaliturvaministerin vastattavaksi.

Järkyttävät luvut julki – IL: Espoossa ja Vantaalla vieraskielisten osuus toimeentulotuen saajista jo yli 60 prosenttia
Iltalehti kertoo Kelan tuoreiden tilastojen perusteella hurjia tietoja perustoimeentulon saajista. Vieraskielisten osuus tuensaajista on noussut 37,6 prosenttiin. Pääkaupunkiseudulla yliedustus on vielä selvästi voimakkaampaa: Espoossa ja Vantaalla yli 60 prosenttia tuensaajista on vieraskielisiä, vaikka heidän osuutensa väestöstä on alle 30 prosenttia.

Kaleva kepuloi euron bensa-tarinalla – Purra: Pitäytykää tosiasioissa
Valtiovarainministeri Riikka Purra moittii Oulun seudun lehteä Kalevaa valheellisista väitteistä perussuomalaisten vaalilupauksista. Purra sanoo, että lehti toistaa keskustan levittämää tarinaa euron bensasta, jota perussuomalaiset eivät ole koskaan luvanneet.

AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä – kristillisdemokraattien kannatus romahti, demarit alamäessä
AfD voitti osavaltiovaalit Mecklenburg-Etupommerissa ja vasemmistopuolue Linke Berliinissä. Molemmat saivat ennakkotuloksen perusteella huomattavasti enemmän ääniä kuin edellisvaaleissa. Liittokansleripuolueelle CDU:lle tuli kummassakin vaalissa historiallinen tappio.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää











