Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Rostilalta ja Keskisarjalta aloite syntyvyyden kohentamiseksi: ”Hyvinvointipalvelut ja eläkejärjestelmä ovat mennyttä kalua, jollei syntyvyyttä saada nousuun”

11.06.2026 |10:09

Perussuomalaisten kansanedustajat Onni Rostila ja Teemu Keskisarja ovat jättäneet uuden toimenpidealoitteen syntyvyyden kohentamiseksi.

Toimenpidealoite esittää lapsiperheille asuntolainojen korkojen vähennysoikeutta. Kansanedustajat Onni Rostila ja Teemu Keskisarja perustelevat aloitetta perheiden asemalla.

– Syntyvyyskriisin taustalla vaikuttaa moni asia. Yksi tekijä on asumisen hinta ja perheasuntojen saatavuus. Korkovähennyksen palauttaminen perheille parantaisi juuri lapsiperheiden asemaa asuntomarkkinoilla ja helpottaisi sopivan kokoiseen asuntoon siirtymistä, Onni Rostila summaa.

Lisää panostuksia syntyvyyskriisiin

Rostilan mukaan vähennysoikeuden palauttamisella olisi myös myönteisiä sivuvaikutuksia.

– Vähennysoikeuden palauttaminen voisi myös avittaa jäissä olevaa asuntokauppaa.

Kansanedustajat jättivät jo kaksi vuotta sitten syntyvyyttä koskevan aloitteen, jossa esitettiin muun muassa tuloveron poistamista äideiltä, jotka ovat synnyttäneet vähintään kolme lasta. Rostila vaatii lisää panostuksia liian alhaiseen syntyvyyteen.

– Hyvinvointipalvelut ja eläkejärjestelmä ovat mennyttä kalua, jollei syntyvyyttä saada nousuun.

Suomen Uutiset


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Viikon suosituimmat

7.
Suomen uutiset logo

Maahantulija puukotti saksalaisen opiskelijan kuoliaaksi avoimella kadulla – Saksassa kasvaa entisestään pelko, että kuka tahansa voi joutua sattumalta veitsi-iskun uhriksi

24.07.2026 |11:41
9.
Suomen uutiset logo

Laittomat maahanpyrkijät herättävät pelkoa ja huolta Kreikan lomaparatiisissa – ihmissalakuljettajien kumiveneet vyöryvät Libyasta Kreetalle

20.07.2026 |10:49

Uusimmat

PS-Naiset 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 3/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää