

LEHTIKUVA
Kankaanniemi ensi vuoden talousarviosta: Sadat tuhannet ajautuvat köyhyysrajan alapuolelle – hallitus riitelee ja keskittyy yli-innokkaaseen ilmasto- ja maailmanparannuspolitiikkaansa
Eduskunta kävi tänään yleiskeskustelun valtion ensi vuoden talousarviosta. Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Toimi Kankaanniemi, joka nosti esiin erityisesti huolen suomalaisten perheiden ja yritysten pärjäämisestä rajusti nousevien hintojen kanssa.
– Olen saanut viime päivinä suomalaisilta vakavia yhteydenottoja. Maanviljelijä Itä-Suomesta kysyi, kannattaako ensi kevään kylvöjä valmistella, kun rahat ovat loppuneet ja tuotanto on kannattamatonta. Puualan yrittäjä Keski-Suomesta kertoi, että joka aamu katsoessaan sähkön hintaa hän pohtii, kannattaako höyläkonetta käynnistää. Tappio on pienempi, kun ei käynnistä. Kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti Etelä-Suomesta kertoi itkien, että hänellä ei ole rahaa ostaa lapsille ruokaa, luetteli kansanedustaja Toimi Kankaanniemi.
– Mutta tulot eivät kasva. Asumis-, ruoka- ja liikennekustannukset sekä korot vievät kaikki tulot eivätkä edes riitä. Jokaisen on asuttava ja syötävä joka päivä. Monen on kuljettava autolla töihin ja asioille. Monilla on raskas velkataakka. Sadat tuhannet ajautuvat köyhyysrajan alapuolelle, Kankaanniemi jatkoi.
Hallitukselta ei helpotusta
Hallituksen talousarvioesitys ei Kankaanniemen mukaan luvannut helpotusta perheiden hätään.
– Valtiovarainvaliokunnan mietintö sisältää kauniita lauseita, ja konkreettiset toimet puuttuvat, Kankaanniemi totesi.
– Jouduin toteamaan viljelijälle, yrittäjälle ja yksinhuoltajaäidille, että hallitus riitelee ja keskittyy yli-innokkaaseen ilmasto- ja maailmanparannuspolitiikkaansa. Suomalaisten päälle kaatuvat ongelmat ovat ministereille toissijaisia. Perussuomalaisten linja on päinvastainen. Me tiedostamme maassamme vallitsevan hätätilan.
Toisarvoiset menot leikkuriin
Kankaanniemi kehui perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin vastaavan suomalaisten tarpeisiin.
– Me haluamme leikata maasta vastikkeetta ulos valuvia miljardeja ja tänne tulevaa turvapaikkaturismia. Haluamme leikata Yleisradion automaattirahoitusta. Haluamme leikata muistakin toisarvoisista menoista, Kankaanniemi luetteli.
Myös ympäristöministeriöstä olisi Kankaanniemen mukaan varaa tinkiä, sillä sen budjetti on liki kaksinkertaistunut neljässä vuodessa.
– Me olemme valmiit palaamaan vuoden 2019 tasolle ja siirtämään rahat muiden ministeriöiden polttaviin tarpeisiin.
Kannustavuutta, ei vähävaraisten kyykyttämistä
Kokoomus on todennut haluavansa leikata asumistukea ja työttömyysturvaa. Kankaanniemi sen sijaan uudistaisi järjestelmiä kannustaviksi.
– Me haluamme uudistaa nämä järjestelmät oikeudenmukaisiksi ja kannustaviksi, mutta emme leikkaa suomalaisilta köyhiltä. Jos uudistuksilla saadaan säästöjä, olemme tyytyväisiä, Kankaanniemi täsmensi.
Tärkeintä on Kankaanniemien mielestä saada suomalaiset työttömät ja vasten tahtoaan osa-aikatyössä olevat sellaisiin töihin, joista saatavalla palkalla tulee toimeen.
– Sosiaaliturvan, työttömyysturvan ja hallinnon uudistukset eivät ole edenneet Sanna Marinin hallituksen aikana. Hyvinvointialueista tuli rahansyöppö, palvelujen laatua ja saatavuutta heikentävä ja maaseutua kurjistava uudistus, Kankaanniemi totesi.
Vasemmistopuolueet ihastuneet velkarahan jakoon
Kankaanniemi syytti, että Marinin hallitus jää historiaan valtavasta velkamäärästä, jonka se jättää tulevien sukupolvien maksettavaksi.
– Velkaantumisesta varoittaneiden kansainvälisten ja kotimaisten asiantuntijoiden viestit eivät ole herättäneet edes keskustalaista valtiovarainministeriä.
– Vasemmistopuolueet ovat ihastuneet velkarahan jakoon ja kireään verotukseen seurauksista välittämättä. Suomi tarvitsee uudistusohjelman. Työ, yrittäminen ja verotus on tehtävä kannustavaksi ja sosiaaliturva kohdistettava sitä tarvitseville suomalaisille, Kankaanniemi linjasi.
Energiapolitiikka hallintaan
Kankaanniemi muistutti, että perussuomalaiset ovat kannattaneet koronatukia ja Venäjän hyökkäyksen johdosta syntyneiden tarpeiden täyttämistä kotimaassa ja Ukrainassa.
– Olemme tukeneet myös Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi tehtyjä päätöksiä ja panostuksia. Nato-jäsenyys ja puolustuskyvyn kasvattaminen saa kiitoksemme. Olemme osa länttä, joskin Euroopan unionin ja rahaliiton kehityksestä olemme erittäin huolestuneita.
Kankaanniemi kuitenkin huomautti, että kaikenlaiset EU:n tukipaketit sekä ilmasto- ja energiapolitiikka ovat Suomen etujen vastaisia.
– Metsäpolitiikka on pidettävä omassa päätösvallassamme ja ajelehtiva energiapolitiikka on otettava hallintaan.
Perussuomalaisilta 132 lausumaa
Perussuomalaisten valtiovarainvaliokuntaryhmä on jättänyt perustellun vastalauseen mietintöön. Vastalause sisältää 132 lausumaa.
– Ne kuvastavat niitä tavoitteita, joita haluamme toteuttaa. Osa edustajistamme tekee henkilökohtaisia muutosesityksiä. Eduskuntaryhmämme kiittää aktiivisia suomalaisia lukuista yhteydenotoista ja tuesta vaalikauden ja päättyvän vuoden aikana. Olemme tinkimättä suomalaisten asialla. Toivotan kaikille suomalaisille hyvää joulua ja parempaa vaalivuotta 2023, Kankaanniemi toivotti.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Sanna Marinin hallitus EU-tukipaketit talousarvioesitys tärkeysjärjestys maailmanparantaminen hintojen nousu energiaköyhyys Yleisradio ryhmäpuheenvuoro turvapaikkaturismi Liikkumisen hinta Vaihtoehtobudjetti Asumisen hinta Ruoan hinta ilmastopolitiikka Toimi Kankaanniemi Energiapolitiikka talousarvio
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaiset: Velanotolle miljardijarru ja säästöt kansan enemmistön tahdon mukaisesti

Perussuomalaiset haluaa leikata Yleisradion toimintoja 144 miljoonalla eurolla

PS laittaisi menot tärkeysjärjestykseen: ”Nyt maahanmuuttopolitiikka on Ruotsin tiellä ja talouspolitiikka Kreikan tiellä”

Puoluejohtajat kutsuttiin tv-debattiin valtiontalouden madonluvuista, sopeutuksista ja leikkauksista – pääministeri ja valtiovarainministeri eivät saapuneet paikalle

Demarit ehdottaa yllättäen sähkön hintakattoa, jota perussuomalaiset esitti jo viime kesänä

Tanskan uusi hallitus panostaa talouteen ja puolustukseen yli puoluerajojen

Eduskuntapuolueet huomenna koolle puimaan sähkön hintakattoa – Purra pohtii, syntyykö parlamentaarisesta hälystä vain uusi kallis ja tehoton malli

Leena Meri: Perussuomalaiset vaatii menojen laittamista tärkeysjärjestykseen – ”Suomalaiset ovat pulassa”

Mäkyseltä toimenpidealoite lähtömaassa lomailevien turvapaikanhakijoiden oleskeluluvan peruuttamisesta
Viikon suosituimmat

Feminismi halusi eroon miesten ahtaista ja ”toksisista” roolimalleista, mutta kuinkas sitten kävikään?
Perinteisten sukupuoliroolien purkamisen ja moninaisemman mieskuvan piti vapauttaa ja tehdä elämästä helpompaa. Toisin kävi. Yhä useamman nuoren miehen kohdalla lopputulos näyttää olevan päinvastainen. Tuore yhdysvaltalaistutkimus kertoo sukupolvesta, jossa epäonnistumisen kokemus, yksinäisyys ja epätoivo ovat yleistyneet. Samalla moni kaipaa elämäänsä merkitystä juuri perinteisistä ihanteista, perheestä, vastuusta ja aikuisuuden selkeistä rakenteista. Vähitellen keskustelu poikien ja miesten asemasta on ainakin muuttunut entistä moniäänisemmäksi, eikä woke-feminismillä ole siitä enää yliotetta.

Mitä Ylen nationalismikeskustelussa jäi sanomatta?
Veronmaksajien kustantamassa mediassa väiteltiin tällä viikolla akateemisten herrojen Janne Saarikiven ja Teivo Teivaisen kesken nationalismista, mutta johtopäätökset jäivät piippuun vinoutuneen kysymyksenasettelun vuoksi.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Kolumni: Kaikki tietää
Viheliäisimpiä totuuksia ovat ne, jotka kaikki tietävät – mutta joista harva on valmis puhumaan omalla nimellään, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.

Bergbomilta yllättävä lukusuositus: Jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Miko Bergbom esittää yllättävän kehotuksen: jokaisen tulisi lukea vasemmistopuolueiden vaihtoehtobudjetit. Ne sisältävät niin pimeitä politiikkatoimia, että koen velvollisuudekseni välittää ne mahdollisimman laajasti suomalaisten tietoon, Bergbom sanoo.

Vasemmistohallituksen velkajuhlan lasku tuli maksuun – Mäkelä muistutti opposition vastuusta Suomen talousahdingosta
Perussuomalaisten Jani Mäkelä sekä kokoomuksen Jukka Kopra vaativat oppositiolta realismia ja vastuunkantoa. He korostivat MTV:n Asian ytimessä -ohjelmassa, että Suomen talousongelmien juuret ovat edellisen vasemmistohallituksen velkapolitiikassa. Miehet eivät hyväksyneet nykytilanteen vierittämistä yksin nykyhallituksen syyksi.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Euroopan vasemmisto muuttui nuivaksi – Suomessa toverit vielä jumittavat poteroissaan
Kotimaisen vasemmistomme ideologinen maahanmuuttokiihko vaikuttaa tänä päivänä jo muinaisjäänteeltä, kun viime vuosina vasemmistopuolueet kautta Euroopan ovat korjanneet linjaansa maahanmuuttokriittiseksi.

Länsimainen kulttuuri taantuu: sisäinen pehmeys ja massamaahanmuutto tuhoavat Eurooppaa
Valtiovarainministeri Riikka Purran erityisavustaja, tekniikan tohtori Jussi Lindgren varoittaa blogissaan, että länsimainen kulttuuri on hiipumassa. Lindgrenin mukaan professori Samuel P. Huntingonin aikoinaan ennustama kulttuurien yhteentörmäys on nyt käynnissä, ja Eurooppaa heikentävät sekä sisäinen hedonismi että hallitsematon maahanmuutto.

Perussuomalaisten Lapin piiri nimesi lisää eduskuntavaaliehdokkaita
Perussuomalaisten Lapin piiri ry:n piirihallitus nimesi kokouksessaan 10.4.2026 lisää ehdokkaita vuoden 2027 eduskuntavaaleihin.
Uusimmat

Lindtmanin resepti asuntokaupalle: Väärä diagnoosi, väärä lääke

Kolumni: Kaikki tietää
Toimitus suosittelee
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 1/2026

Lue lisää











