

LEHTIKUVA
PS: Hallituksen tontut jakavat joululahjoja leväperäisesti – ”Elvytyshana on ollut auki”
Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin tänään valtion talousarviosta. Asiasta perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Vilhelm Junnila piti hyvänä asiana, että tämä paketti avattiin ennen joulua, jolloin kansalaiset näkevät, miten tontut vasemmalla ja oikealla ovat heitä muistaneet. Opposition mielestä talousarviossa olisi paljonkin parannettavaa.
Suomen talouskasvu on yllättänyt myönteisesti ja velkaantuminen on ollut merkittävästi odotuksia vähäisempää. Perussuomalaiset ja monet asiantuntijat ovat arvostelleet hallituksen talouspolitiikkaa myötäsykliseksi.
– Oli korkea- tai matalasuhdanne, elvytyshana on ollut auki, ja tämä asettaa haasteita jatkossa, kun velanottokapasiteettia tarvitaan takaus- ja luottotappioiden ja välttämättömien menojen kattamiseen, totesi kansanedustaja Vilhelm Junnila.
Panokset suomalaisen ostovoiman parantamiseen
Perussuomalaisten mielestä nyt tulisi huomioida kotimaisen elinkeinoelämän kansainvälinen kilpailukyky ja kotitalouksien ostovoiman kasvattaminen, mutta hallitus on keskittynyt kansainväliseen elvytykseen ja muuhun solidaarisuuteen, josta maksetaan kova hinta.
– Energian ja polttonesteiden hinta aiheuttaa merkittäviä ongelmia niin yritystoiminnalle kuin arjesta selviämiselle. Asumismenot lohkaisevat jopa kolmanneksen tuloista tulevina vuosina. Joka kuudes kotitalous ei pysty kattamaan asumiskustannuksia omilla tuloillaan.
Keskusta kannustaa sossun luukulle
Junnila piti keskustan lahjaa kansalaisille tänä jouluna kaikkein kovimpana. Ministeri Mika Lintilä totesi kyselytunnilla: ”Jos ette pysty sähkölaskua maksamaan, se voidaan hoitaa sosiaalihuollon kautta.” Ministeri Annika Saarikko jatkoi: ”Ihmiset, joiden varallisuus ei riitä lämmityslaskun maksamiseen, voivat turvautua sosiaaliturvajärjestelmään.”
– Siis kun energian ja polttonesteiden hintaa jatkuvasti korotetaan, niin kansalaisille annetaan lahjaksi määräys kipaista sossun luukulle. Keskustalta on unohtunut ensimmäisen adventin teema, nöyryys, Junnila sanoi.
SDP:lle kova verotus on itseisarvo
SDP:lle ei tänäkään jouluna kelvannut perussuomalaisten ehdotus veronkevennyksistä työeläkkeisiin ja omaishoidon tukeen, mutta Kojamon vuokrankorotukset ja verovapaat miljoonaosingot ammattiliitolle lämmittävät Hakaniemeä. Kansalaiset odottavat ministeri Timo Harakan lupaamaa tankkaajan tilille ilmestyvää rahalahjaa, mutta se vappuun liittyväkin on unohtunut.
– Edes kannattajien toiveita ei nyt muistettu lukea, kun joulujuhlinta alkoi jo toisena adventtina. Kaiken jälkeen olisi syytä noudattaa kolmannen adventin teemaa, katumusta ja parannuksen tekemistä.
– Entä sitten vasemmistoliitto? Kyllä pioneerin ilme värähtää, kun aattoiltana punaisesta kääröstä paljastuu uudenkarheita F-kolmevitosia, joilla toverit muistavat äänestäjiään. Ilmastosyistä en luettele vihreiden puumerkkiä budjetissa, sillä keskusta on ne joka tapauksessa hyväksynyt, Junnila veisteli.
Perussuomalainen vaihtoehto kohdentuu suomalaisille
Neljännen adventin teema on ilo. Kun velkaa otetaan kehyksen suhteessa, on perussuomalaisten mielestä määrärahat käytettävä vahvistamaan kotimaista yritystoimintaa ja teollisuutta, työllisyyttä, kansalaisten ostovoimaa ja perusturvaa sekä keventämään työn ja yrittämisen verotusta.
– Haluamme säilyttää teollisuuden päästökaupan kompensaatiotuen ja poistaa kauppamerenkulun väylämaksut. Esitämme työntekijöille veronalennuksia ja yrityksille Viron yritysveromallia.
– Perussuomalaiset keventäisivät polttoaineveroja 254 miljoonalla, lämmityspolttoaineveroa sadalla miljoonalla, tuloveroa 145 miljoonalla ja lisäksi parantaisimme parafiinisen dieselin verotukea 65 miljoonalla eurolla. Tavoitteena tulee olla nolla turvapaikanhakijaa.
– Siksi teen vastalauseen 1 mukaisen epäluottamuslause-esityksen, johon sisältyy perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin mukaisia lausumaehdotuksia. Esityksemme ovat sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisia ja edistävät kestävästi kansallista etua, Junnila totesi esityksensä lopuksi.
Suomen Uutiset
Artikkeliin liittyvät aiheet
- kauppamerenkulun väylämaksut matalasuhdanne korkeasuhdanne epäluottamusesitys yritystoiminta päästökauppakompensaatio ostovoiman kasvattaminen elinkeinoelämä perusturva Mika Lintilä täysistunto vappusatanen ostovoima polttoaineiden hinta ryhmäpuheenvuoro veronkevennykset Energian hinta kotitaloudet Vaihtoehtobudjetti Annika Saarikko Viron veromalli Asumisen hinta Timo HArakka Vilhelm Junnila Talouskasvu Turvapaikanhakijat Sosiaaliturva Velanotto Elvytys Talouspolitiikka Vasemmistoliitto Velkaantuminen yritysvero vihreät perussuomalaiset SDP talous Keskusta työllisyys talousarvio verotus Kilpailukyky Teollisuus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Perussuomalaisten sydän sykkii suomalaisille – Ranne: ”Suomen rahat eivät riitä Suomesta ja suomalaisista huolehtimiseen, jos emme pistä asioita tärkeysjärjestykseen”

Perussuomalaiset: Hallituksen työllisyyspolitiikka ei vastaa edes keskeisimpiin haasteisiin – ”Mikromanagerointi pahentaa tilannetta entisestään”

Meri: Oikeuslaitoksen resurssipuute uhkaa oikeusturvaa

Hallitus aikoo nostaa pakolaiskiintiötä – Tavio: ”Heikko esitys keskustalta”

Meri: Perussuomalaiset laittavat asiat tärkeysjärjestykseen, ja suomalainen voittaa

Antikainen: Onko hallituksen perintö maakuntien Suomelle köyhyys ja sähkölaskujen maksattaminen sossussa?

Taloustieteen emeritusprofessori Matti Virén on Suomen Perustan uusi puheenjohtaja – ”En tiedä, tajuavatko ihmiset edes, miten heikot Suomen talouden kasvunäkymät ovat”
Viikon suosituimmat

Kreetalla kuohuu: Turistit lähtivät – laittomia maahantulijoita tilalle
Suomalaistenkin suosikkilomakohde Kreeta on helisemässä laittomien maahantulijoiden kanssa. Kun turistikausi päättyi, saarelle rantautui Afrikasta peräti 862 tulijaa yhden päivän aikana.

Tynkkynen jyrähtää kokoomuksen Sirpa Pietikäisen vihervasemmistolaisesta äänestyslinjasta EU:ssa
AssistEU-palvelun kautta meppien toimintaa seuraavalla perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkysellä on jo pitkään ollut tuntuma kokoomuksen Sirpa Pietikäisen toimien vihervasemmistolaisuudesta. Enää se ei ole vain tuntuma, todistaa AssistEU:n uusi ominaisuus, joka yhdistää kaikkien meppien toimintadatan ja antaa valmiit graafit siitä, mikä mepin todellinen suuntautuminen on.

Muslimit ja äärivasemmisto menestyivät USA:n vaaleissa – Alaskassa Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit
Yhdysvalloissa nähtiin siirtymä vasemmalle. Monet läpi päässeistä ehdokkaista edustavat demokraattipuolueen vasemmistolaisinta äärilaitaa. Äärivasemmiston ohella myös muslimiehdokkaat pärjäsivät hyvin. Alaskassa demokraattien Mary Peltola voitti molemmat Dan Sullivanit: sen, joka on istuva republikaanisenaattori ja sen toisen, jonka hänen kampanjatiiminsä väitetään asettaneen hämäysehdokkaaksi.

Poliisi otti useita huumerikoksista epäiltyjä kiinni Helsingin Puhoksen ostoskeskuksessa – Tynkkynen: ”Puhos on oikeasti menetetty”
Helsingin poliisi otti perjantai-iltana useita henkilöitä kiinni huumausainerikoksista epäiltyinä Puhoksen ostoskeskuksen alueella. Poliisi epäilee, että rikolliset pyörittävät alueella järjestäytynyttä huumausainekauppaa.

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Ruotsin kuukausia jatkunut hallituskriisi sai perjantaina yllättävän täyskäänteen. Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson ilmoitti puolueen luopuvan ministerivaatimuksistaan ja olevansa valmis hyväksymään Ulf Kristerssonin pääministeriksi ilman vastapalveluksia.

Tynkkynen pudotti uutispommin RKP:lle: Ruotsinkieliset nuoret tyrmäävät lisämaahanmuuton
Suomenruotsalaisten nuorten suhtautuminen maahanmuuttoon on muuttunut kielteisemmäksi, ilmenee Ajatushautomo Magman tuoreesta nuorisobarometrista. Muutos näkyy tyttöjen ja poikien keskuudessa. Yli puolet nuorista arvioi, että maahanmuuton lisääntyminen johtaa yhä vaikeampiin konflikteihin yhteiskunnassa.

Useissa kaupungeissa tuhansien eurojen tukia vain ulkomaalaisten työllistämiseen – Vigelius: ”Laillistettua syrjintää”
Tampereen kaupunki on päättänyt ottaa käyttöön kansainvälisyyssetelin, joka on tarkoitettu tueksi vain ulkomaalaisten työllistämiseen. Setelillä kaupunki tarjoaa työnantajalle 3 000 euron tuen kansainvälisen opiskelijan palkkaamiseen harjoittelijaksi. Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Joakim Vigelius pitää seteliä suomalaisia syrjivänä.

Oikeus tuomitsi kaksi ulkomaalaistaustaista nuorta – pahoinpitelivät ja puukottivat 15-vuotiasta Helsingin Kaivopuistossa
Helsingin Kaivopuistossa tapahtui vakava väkivallanteko elokuussa 2025 koulujen alkamiseen liittyvän nuorten juhlinnan yhteydessä. Joukkopahoinpitelyn kohteeksi päätynyttä 15-vuotiasta epäilty puukotti vatsaan vielä sen jälkeen, kun vartija oli puuttunut tilanteeseen. Käräjäoikeus tuomitsi puukottajan toukokuussa 2026 myös törkeästä huumausainerikoksesta osana laajaa rikoskokonaisuutta, jolla oli poliisin mukaan yhteyksiä kansainväliseen Foxtrot-rikollisverkostoon.

Sitran aika on ohi – miljardi kuuluu Suomen tulevaisuuteen, ei pysyvälle ajatusklubille
Perussuomalaiset lakkauttaisi Sitran ja käyttäisi vapautuvan noin miljardin euron omaisuuden kasvuun, perusopetukseen tai velan lyhentämiseen.

Kappalainen kritisoi kirkon toimintaa: ”Kirkon pitäisi olla poliittisesti neutraali”
Antti Kruus on tullut tunnetuksi värikkäistä mielipiteistään. Hän sanoo, että kirkon kannat muistuttavat liikaa vasemmistolaista ajattelua, vaikka suuri osa seurakuntalaisista edustaa oikeistoa.
Uusimmat

Näissä helsinkiläiskouluissa yli puolet oppilaista on vieraskielisiä

Rikosepäily: 11 thaimaalaista joutui ihmiskaupan uhriksi metsätöissä

Ruotsin hallituskriisissä täyskäännös – Åkesson: ”Olette omillanne”
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää









