Tagi: täysistunto

LEHTIKUVA

Hallitus siirtää 0,7 hoitajan henkilöstömitoituksen voimaantuloa 1.1.2028 saakka. Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää kertoi täysistunnossa tiistaina, ettei hoitajamitoituksen nosto iäkkäiden henkilöiden ympärivuorokautisen hoidon ja huolenpidon yksiköissä ratkaise sitä ongelmaa, ettei Suomessa yksinkertaisesti ole riittävästi hoitoalan henkilökuntaa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Alueellinen opintolainahyvitys on puhuttanut eduskunnassa lakialoitteiden muodossa. Kansanedustaja Jenna Simula totesi täysistunnossa pettyneensä siihen, ettei hallitus tällä vaalikaudella lopulta edistänyt alueellista kokeilua opintolainahyvityksestä. Hän muistutti, että maaseudun kehittämisellä ja asuttuna pitämisellä on myös omat turvallisuuspoliittiset motiivinsa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA/ARKISTO

Eduskunnan täysistunnossa käsiteltiin tänään ajankohtaisselontekoa turvallisuusympäristön muuttumisesta. Asiasta perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio katsoo, että Nato-jäsenyyden hakeminen olisi perusteltua pikemminkin nopeasti kuin hidastellen.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Tänään kello 16 alkavassa täysistunnossa käsitellään perussuomalaisten kansanedustajan Juha Mäenpään lakialoite laiksi kiinteistöverolain 3 §:n muuttamisesta. Kyseessä on lakialoitteen lähetekeskustelu. Aloitteen on allekirjoittanut sekä hallituksen että opposition kansanedustajia. Suomen Uutiset uutisoi joulukuussa 2021 Mäenpään jättäneen kyseisen lakialoitteen eduskunnassa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Eduskunnan täysistunnossa keskusteltiin tänään valtion talousarviosta. Asiasta perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron pitänyt kansanedustaja Vilhelm Junnila piti hyvänä asiana, että tämä paketti avattiin ennen joulua, jolloin kansalaiset näkevät, miten tontut vasemmalla ja oikealla ovat heitä muistaneet. Opposition mielestä talousarviossa olisi paljonkin parannettavaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten kansanedustajan Sebastian Tynkkysen perjantai-iltana eduskunnassa alkaneelle ja lauantaina aamuyönä päättyneelle puheenvuorolle kertyi pituutta yli kahdeksan tuntia, mikä lienee eduskunnan epävirallinen ennätys. Tynkkynen kävi puheenvuorossaan läpi perusteellisesti kiveäkään kääntämättä, miksi EU-paketti on huono Suomelle, Euroopalle ja EU:n vakaudelle.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Poliisi on kertonut aikovansa aloittaa esitutkinnan kansanedustaja Juha Mäenpään eduskuntapuheesta. Tilanne on hyvin poikkeuksellinen, sillä Suomen perustuslain mukaan kansanedustajan koskemattomuuden ja puhevapauden suoja on hyvin korkea. Jos syyttäjä päättää asettaa kansanedustajan syytteeseen hänen eduskunnassa lausumiensa mielipiteiden johdosta, eduskunnan on annettava lupa syytteeseen asettamiselle viiden kuudesosan enemmistöllä.  Lue lisää >