IL: Jaakonsaari syyttää miehiä SDP:n ahdingosta: “Missä miehet ovat?”

13.09.2013 |16:41

SDP:n europarlamentaarikko ja veteraanipoliitikko Liisa Jaakonsaari kääntää syyttävän katseensa miehiin päin SDP:n ahdingossa. Kun puolueen väitetään naisistuneen liikaa, syyttääkin hän miehiä nössöiksi.

– Sanotaan, että naisia on (puolueessa) liikaa. Katinkontit, parahtaa Jaakonsaari ja kysyy, missä ovat puolueen miehet. Sdp:n 15 prosentin tasolle romahtanut kannatus johtuu isolta osin siitä, että puolueen kannatus on laskenut erityisesti miesten keskuudessa, Strasbourgissa Jaakonsaaren kohdannut Iltalehti kirjoittaa.

Jaakonsaarta sapettaa jopa miespuolisten demariministerien vaisuus: valtiomiehen arvostusta nauttiva työministeri Lauri Ihalainen (sd.) on “nynnerömäisesti” jättänyt kokoomuksen haastamatta työelämän kysymyksissä. Sen sijaan kokoomuksen puheenjohtaja, pääministeri Jyrki Katainen saa Jaakonsaareltakin rivien välistä pitkin hampain tunnustusta siitä, että hän onnistui lanseeraamaan kokoomuksen “työväenpuolueeksi”, jolla kokoomusjohtaja riisui Sdp:n aseista sen omimmalla kentällä, Iltalehti kirjoittaa.

Jaakonsaari toimi itse työministerinä Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisessä hallituksessa.

ps verkkotoimitus


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

3.
Suomen uutiset logo

Elon Muskin “nörttitiimi” sulki USA:n kehitysapuviraston – demokraatit raivoissaan

06.02.2025 |19:24
5.
Suomen uutiset logo

Sanna Marinin rekrynnyt Tony Blair möhli maahanmuutolla Britannian sekaisin, vaatii nyt lisää digitaalista kyttäämistä ja kasvojentunnistuskameroita ratkaisuna vasemmiston itse luomaan kaaokseen

02.02.2025 |20:15
7.
Suomen uutiset logo

Vasemmistoliitto ottaisi vastaan kaikki ihmiset, jotka vain pääsevät rajan yli Suomeen – Mäkelä: Vaarallista puhetta – ”Jos kaikki otettaisiin vastaan, se väki ei lopu koskaan”

06.02.2025 |15:59
8.
Suomen uutiset logo

Vanha valtamedia johtaa harhaan uutisoidessaan maahanmuutosta – lukijoita vedätetään osatotuuksilla ja valikoiduilla tiedon palasilla

06.02.2025 |09:21
10.
Suomen uutiset logo

Teemu Keskisarja puntaroi kuolemanrangaistuksen syvintä olemusta

02.02.2025 |14:42

Uusimmat










Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää