Fysiikan nobelisti John Clauser sanoo, että ilmastonmuutoksen ”avainprosessit ovat liioiteltuja ja väärinymmärrettyjä noin 200-kertaisesti”. Maailman ilmastopaneeli IPCC on Clauserin mukaan yksi vaarallisimmista väärän informaation lähteistä.
– Joskus ihmiset edistävät uusia ideoita, jotka ovat miljoona kertaa pielessä. He eivät vain ole itse laskeneet mitään. Surullisinta on, etteivät he edes tiedä, että heidän pitäisi osata toimia siten. Tämä tietämättömyys mahdollistaa sen, että pseudotiede palvelee sitä, mitä kutsun teknokusetukseksi – poliittisiksi sekä opportunistisiksi tavoitteiksi, Clauser julisti puhuessaan opiskelijoille Koreassa vuonna 2023.
– Ilmastokriisiä ei ole oikeasti olemassa ja ilmastonmuutos ei aiheuta äärimmäisiä säälmiöitä.
”Tiedeyhteisö voi tulla harhaan johdetuksi”
Todellinen totuus voidaan löytää vain, jos opitte tunnistamaan ja käyttämään hyvää tiedettä, Clauser selittää. Tämä pätee varsinkin silloin, kun todellinen totuus on poliittisesti epäkorrekti eikä heijasta johtajien poliittisia tai kaupallisia tavoitteita tai peräti toiveita.
Näin jopa tiedeyhteisö voi tulla johdetuksi harhaan pseudotieteen seurauksena.
– Joskus ihmiset edistävät uusia ideoita, jotka ovat miljoona kertaa pielessä. He eivät vain ole itse laskeneet mitään. Surullisinta on, etteivät he tiedä edes, että heidän pitäisi osata tehdä niin. Tämä tietämättömyys mahdollistaa sen, että pseudotiede palvelee sitä, mitä kutsun teknokusetukseksi eli poliittisesti opportunistisiksi tavoitteiksi.
Kvanttimekaniikka arkijärjen vastaista
Clauser jakoi fysiikan Nobelin kahden mun tutkijan kanssa. Palkinto tuli lomittuneiden hiukkasten tutkimisesta, Bellin epäyhtälöiden rikkoutumisen todistamisesta sekä kvantti-informaatiotieteen perustamisesta. Tutkimustuloksia hyödynnetään kvanttitietokoneiden kehittämiseen ja siihen liittyen esimerkiksi murtovarmojen salausjärjestelmien luomiseen.
Kvanttimekaniikassa hiukkaset käyttäytyvät ikäänkuin arkijärjen vastaisesti ja tätä mallia Clauser ilmeisesti soveltaa ilmastonmuutoksen analysointiin.
– Hyvä tiede perustuu aina hyviin kokeisiin. Hyvät havainnot menevät aina spekulatiivisen teorian edelle. Huolimattomat kokeet sitä vastoin ovat usein haitallisia ja tuottavat tieteellistä harhaa. Siksi hyvät tiedemiehet toistavat toistensa kokeet huolellisesti.
– Olkaa varovaisia! Jos teette hyvää tiedettä, se voi viedä teidät poliittisesti arkoihin suuntiin. Jos olette hyviä tiedemiehiä, te seuraatte niitä. Minulla on useita tällaisia aiheita, joihin en ehdi nyt mennä, mutta voin sanoa luottavaisesti: todellista ilmastokriisiä ei ole, eikä ilmastonmuutos aiheuta ääri-ilmiöitä, Clauser lopetti puheensa tuleville tiedehenkilöille.
Tolkullisen keskustelun tarve
Maailmalla kaikuu selvä muutos ilmastokeskustelussa. Inhorealistiset puheet ovat vaimenneet samaan aikaan, kun sodat ja konfliktit ovat siirtäneet hallitusten toimien painopistettä Euroopassa ja Yhdysvalloissa talouteen, energiaturvallisuuteen sekä valtioiden omien sisäisten ongelmien ratkaisemiseen.
Ilmastotoimia on lykätty ja tarvittavien tekojen aikatauluja pyritään venyttämään yhteiskunnallisen paineen edessä. Ilmastorealismi alkaa vähitellen vallata alaa ympäri maailmaa ja pahimmat ilmastokiihkoilun vuodet ovat takana päin. Poliitikot ajavat merkittäviä ratkaisuja, eikä enää ilmastopolitiikkaa pelkän hyveposeerauksen vuoksi.
Todellinen ongelma on sen sijaan se, että asiantuntijoiden arvovallan kyseenalaistamisen myötä kansalaisten usko ja luottamus yhteiskunnallisiin instituutioihin katoaa. Tästä seuraavasta kaaoksesta ei taas hyödy mikään tai kukaan vastuullinen yhteiskunnallinen toimija. Eikä kyse ole enää siitä, kuka oli oikeassa ja kuka väärässä.