

Vaalitoimitsija laskee sunnuntaisen kansanäänestyksen ääniä. Rooma, Italia.
Italian kansanäänestyksen murskaluvut voivat vaikuttaa maan pankkeihin
Italian kansanäänestyksen tulokset ovat kotimaan äänissä selvillä, noin 59,3 prosenttia äänestäjistä hylkäsi esityksen. Lisäksi äänestysaktiivisuus oli italialaisen mittarin mukaan runsas, mikä osaltaan sementoi tulosta vielä lisää. Maanantain aikana maan pääministeri Matteo Renzi jättää tuloksen vuoksi eropyyntönsä presidentti Sergio Mattarellalle. Maanantaina kokoontuvat myös maan kolmanneksi suurimman pankin Monte dei Paschi di Sienan (MPS) ja yhdysvaltalaispankki JPMorganin edustajat selvittämään italialaispankin jatkoa.
JPMorgan toimii italialaispankin pääomitusaikeissa neuvonantajana. Pahoissa ongelmaluottovaikeuksissa olevan italialaispankin pitäisi vuoden loppuun mennessä saada uutta markkinaehtoista pääomaa viiden miljardin edestä. Kansanäänestyksen murskaluvut voivat vaikuttaa pääomitusaikeisiin kielteisesti. Pääomitushaaveille voi joutua vilkuttamaan myös useampi italialaispankki.
Äänestystulos heikensi euroa noin 1,5 prosenttia Yhdysvaltain dollariin nähden. Eurolla saa tällä hetkellä noin 1,05 dollaria.
Pankkien pääomitus herättää kysymyksiä
MPS-pankin pääomitus voitaisiin pääomittaa myös julkisin varoin. EU-sääntöjen vuoksi tämä tietäisi sijoittajatappioita. Italialaisilla kotitalouksilla on yhteensä 170 miljardia euroa sijoitettuna pankkien yrityslainoihin. Sijoittajavastuu pyyhkisi tätä omistusta pois joko kokonaan tai osittain. Se olisi poliittisesti hyvin arkaluonteista. Kansalaisten näkökulmasta tämä merkitsisi isoa kertaluontoista omaisuusveroa.
Pankkeja on pelastettu jo julkisvaroin aiempina vuosina. Jotkut pankit ovat saaneet pelastusrenkaan moneenkin kertaan. Joka ainoa julkisvaroilla tehty pelastuspaketti on kasvattanut Italian valtion velkataakkaa. Italian velkalasti on bruttokansansuhteeseen mitattuna yli 130 prosenttia, eli yli kaksinkertainen EU-sääntöihin nähden. Italian valtion velka on euromääräisesti euroalueen korkein, ja maailmassakin kärkisijoilla.
Pankkiirit olettavat, että MPS kansallistetaan, mikäli pääomitus ei etene toivotulla tavalla.
MPS voi aloittaa dominoketjun ja vesittää muidenkin italialaispankkien pääomitusaikeet. Esimerkiksi maan suurin pankki UniCredit toivoo kasaavansa 13 miljardia euroa uutta pääomaa. UniCreditin odotetaan pääsevän maaliin asti kaikesta huolimatta, mutta muutama keskikokoinen pankki voi olla kiperämmässä tilanteessa.
Virkamieshallitus vai ennenaikaiset vaalit?
Oppositiossa olevat Viiden tähden liike ja Pohjoinen liitto ovat vaatineet ennenaikaisia parlamenttivaaleja. Puolueet kertovat olevansa valmiit maan hallitukseen. Renzin esitystä vastusti muun muassa ex-teknokraattipääministeri Mario Monti. Hänen mielestään uudistus oli kömpelö. Monti toivoi ennen äänestystä, että Renzi jatkaisi äänestystuloksesta riippumatta.
Montin ohella uudistusta vastustaneet sosiaalidemokraatit valittivat Renzin päätöstä tehdä uudistusäänestyksestä hallituksen luottamusäänestys. Luottamus olikin heikkoa. Italian talous on edelleen samoissa lukemissa kuin maan liityttyä euroon vuonna 1999.
Presidentti Mattarellalla on kiperä tilanne. Hän voi nimittää uuden virkamieshallituksen vetäjän, ilmoittaa ennenaikaisista parlamenttivaaleista tai olla hyväksymättä Renzin eroa. Viimeisin vaihtoehto tuskin toteutuu.
Virkamieshallituksella olisi aikaa vain hieman reilu vuosi. Aikataulun mukaiset vaalit järjestetään vuonna 2018, eikä uusi hallitus ehtisi puuttua Italian talouden uudistuksiin. Huomio kiinnittyisi Italian budjetin hyväksymiseen, sekä maan vaalilakien uudistamiseen. EU:n huolena on myös se, että Italian oppositiopuolueet kasvattavat kannatustaan edelleen.
Ennenaikaiset parlamenttivaalit jatkaisivat Euroopan poliittista hermopainetta. Ajankohta vaaleille olisi EU-myönteisille puolueille myrkkyä. Ranskassa käydään keväällä presidentinvaalit. Hermoilua haluttaneen siten siirtää vuodelle 2018, jolloin Hollannin, Ranskan ja Saksan vaalit on saatu käydyksi.
Henri Alakylä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Italian pääministeri tunnustaa vaalitappion, eroaa

Talouslehden tyly arvio: ”Italia on suurin uhka yhteisvaluutta eurolle, jonain päivänä maata johtaa eurovastainen hallitus”
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










