Italian Liitto: Eurovaalit ratkaisevat sen, joutuuko Italia eroamaan EU:sta

17.02.2019 |13:04

Italian Liiton budjettivaliokunnan puheenjohtaja Claudio Borghi täräytti rajun lausunnon: jos italialaiset eivät äänestä europarlamenttivaaleissa populistipuolueita, maata odottaa vääjäämättä EU-ero. Populistipuolueet tarkoittavat Liiton ja Viiden tähden liikettä. Puolueet muodostavat myös Italian hallituksen. Borghin sanomasta uutisoi Reuters.

Borghi perustelee äkkiseltään hämmästyttävää ulostuloa. Hänen mukaansa vain nämä puolueet ovat valmiita taistelemaan EU:n taloussääntöjen muuttamisen puolesta. Tällä haavaa “katastrofaaliset ja myrkylliset” säännöt merkitsevät Borghin mukaan sitä, että Italia ei pysty jatkamaan EU-jäsenenä.

– Joko me onnistumme muutoksissa tai joudumme lähtemään. Tämä on mielestäni viimeinen mahdollisuutemme, Borghi sanoi viitaten maan EU-jäsenyyteen.

Borghin mukaan Euroopan keskuspankki EKP:n tulisi toimia viimekätisenä lainaajana. Tuolloin euromaiden valtiolainakoroissa ei olisi nykyisenkaltaisia eroja.

Italian hallitusohjelmaan ei ole kirjattu EU- tai euroeroa. Borghi on tunnettu eurovastaisuudestaan. Hän on useasti todennut Italian pärjäävän taloudellisesti paljon paremmin omalla valuutallaan.

Henri Alakylä


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Kansanedustaja Sanna Antikainen teki selvitystyön toimittajien puolesta: Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho on jakanut oppositiolle enemmän puheenvuoroja kuin edellinen puhemies Matti Vanhanen

07.02.2025 |12:11
4.
Suomen uutiset logo

Yrittäjien vaalitentin saldoa – Purra: Antti Lindtmanilta kuultiin poskettomia väitteitä niin julkisen talouden korjaamisesta kuin demarien velkaantumishuolestakin

07.02.2025 |17:54
5.
Suomen uutiset logo

Aluevaltuustojen hillotolppiin hupenee vuodessa yli 20 miljoonaa euroa – pelkän ryhmärahan lopettamisella voisi rahoittaa kokopäivähoidon kuukausikustannukset 1 600 vanhukselle

08.02.2025 |17:37
6.
Suomen uutiset logo

Ex-puhemies Matti Vanhanen puhuu pötyä, ja media jättää yleisön virheellisen tiedon varaan – tilastot osoittavat, etteivät väitteet Halla-ahon puolueellisuudesta pidä alkuunkaan paikkaansa

07.02.2025 |17:20
9.
Suomen uutiset logo

Kansanedustajat Polvinen ja Lehtinen vaativat EU:n koronapaketin kohdentamista uudelleen – ” Sanna Marinin hallitusta koijattiin diilissä huolella”

07.02.2025 |17:39

Uusimmat

Perussuomalainen 1/2025

Mainos kuva

Lue lisää

PS Naiset 3/2024

Mainos kuva

Lue lisää