Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Jussi Halla-ahon elämäkerta julkaistaan viikon kuluttua – tulossa on vaihteeksi kirja, jossa esitetyt tiedot pitävät paikkansa

14.08.2025 |21:45

Ensi viikolla kirjakauppoihin ilmestyvä elämäkerta on ensimmäinen Jussi Halla-ahosta kirjoitettu auktorisoitu teos, eli kirjalla on päähenkilönsä hyväksyntä, ja Halla-aho on itse osallistunut aktiivisesti kirjaprojektiin muun muassa antamalla haastatteluita.

Tasan viikon kuluttua julkaistaan eduskunnan puhemies Jussi Halla-ahon elämäkertateos. Kirjoittaja Markku Heikkilän kirjassa kuvataan Halla-ahon polkua Tampereen Peltolammin lähiökodista intoutuneeksi kielentutkijaksi, purevan satiiriseksi mielipidevaikuttajaksi ja lopulta yhdeksi maan johtavista poliitikoista.

Salaisuus paljastuu

Jo etukäteen kirja on herättänyt suurta mielenkiintoa muun muassa siksi, että ainakin yksi politiikan mysteeri avautuu: Halla-aho nimittäin paljastaa kirjassa syyt siihen, miksi hän luopui perussuomalaisten puheenjohtajuudesta 2021, kahden puheenjohtajakauden jälkeen.

Politiikasta ja elämäkerroista kiinnostuneille on ollut tarjolla jo aiemmin eräitä Halla-ahon persoonaan keskittyviä kirjoja, mutta moni tällainen kirja on kertonut pikemminkin kirjoittajansa asenteista ja ennakkoluuloista kuin varsinaisesti siitä, millainen persoona Halla-aho on.

Puhemies Halla-aho vinkkaakin kaikille, että tällä kertaa tulossa on kirja, jossa esitetyt tiedot pitävät paikkansa.

SUOMEN UUTISET


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Junnila: On tullut aika katsoa peiliin, Sofia Virta

01.10.2025 |15:51
7.
Suomen uutiset logo

Cancel-kulttuurin nousu ja tuho

29.09.2025 |11:40
9.
Suomen uutiset logo

Kun Suomen Akatemia syytää miljoonia huuhaatutkimukseen, jää vastine verorahoille usein heikoksi

30.09.2025 |17:51
10.
Suomen uutiset logo

Lehtinen jyrähtää keskustan välikysymyksestä: ”Suomessa on yli 200 000 työtöntä, ja he tarjoavat ratkaisuksi 40 000 maahanmuuttajaa”

03.10.2025 |14:27

Uusimmat

Perussuomalainen 3/2025

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 2/2025

Mainos kuva

Lue lisää