

Jussi Niinistö: Tankkikohu nousi tiedotusvälineiden ja oppositiopolitiikan kautta
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) ihmetteli eduskunnassa keskiviikkona, kuinka suuret mittasuhteet Yhdysvaltain osallistuminen sotaharjoituksiin Suomessa on saanut. Hän arveli myös, että kohu on noussut tiedotusvälineiden ja sitä myöten oppositiopuolueiden politiikan kautta.
– Voi sanoa, että tämä on saanut kohtuuttomat mittasuhteet. Mistään niin dramaattisesta ei todellakaan ollut kyse. Sen voi myös ymmärtää tasavallan presidentin viestiksi, ministeri Niinistö sanoi viitaten Sauli Niinistön tiedotustilaisuuteen aiemmin päivällä.
”Olen esimerkiksi tämän Stryker-asian kertonut puolustusvaliokunnalle, mutta se ei silloin herättänyt kiinnostusta. Se heräsi silloin, kun mediassa alkoi pyöritys.”
Jussi Niinistö sanoi olevansa samaa mieltä pääministeri Juha Sipilän (kesk.) ja Sauli Niinistön kanssa harjoitusten kokonaisuuksista: niistä ei voi vetää ulko- ja puolustuspoliittista linjaa.
Panssareista kerrottiin valiokunnalle selvästi
Puolustusministeriön tiedotus on herättänyt viime päivinä keskustelua. Ministeriö voi Jussi Niinistön mukaan parantaa tiedotustaan, mutta hän heittäisi palloa myös ulko- ja puolustusvaliokunnalle.
– Kannattaisi kuunnella, mitä ministerit tulevat kertomaan. Olen esimerkiksi tämän Stryker-asian kertonut puolustusvaliokunnalle, mutta se ei silloin herättänyt kiinnostusta. Se heräsi silloin, kun mediassa alkoi pyöritys, Niinistö sanoi.
– Se, että yhdysvaltalainen komppania tuo mukanaan ajoneuvonsa, Stryker-miehistönkuljetuspanssarivaunut, ei siinä mielestäni kovin suurta uutista ole. Suomalaisetkin joukot kulkevat samantyyppisillä ajoneuvoilla – esimerkiksi Pasi-miehistönkuljetusajoneuvoilla, puolustusministeri korosti.
Lisäksi Niinistö korosti, että hän on kertonut puolustusvaliokunnalle aivan selvästi, että Suomeen tulee sotaharjoituksiin yhdysvaltalainen jalkaväkikomppania ja he tuovat mukanaan Stryker-rynnäkköpanssarivaunuja, mikä on jalkaväen panssaroidun taisteluajoneuvon toinen nimitys.
– Kyllä, hyvissä ajoin oli kerrottu tämä Stryker-asia ennen kuin se oli mediassa ja näin on puolustusvaliokunnan puheenjohtajakin sanonut, ettei tämä ole hänelle mikään uutinen. Se on sitten eri asia, jos jotkut henkilöt eivät ole olleet hereillä valiokunnassa – ja sitten kuvittelevat, että heiltä on jotakin salattu. Stryker-asiaa ei ainakaan ole salattu, Niinistö vakuutti.
Puolustusvaliokuntaa johtaa kokoomuksen Ilkka Kanerva.
Millä tarkkuudella asia on kerrottu, kun on sanottu, että sitä olisi vaikeaa ymmärtää, Suomen Uutiset kysyi.
– Puolustusvaliokunnassa kuvailin Arrow-16-harjoitusta sanoen, että huomionarvoista siinä on, että sinne tulee yhdysvaltalaisia jalkaväkijoukkoja Stryker-rynnäkköpanssarivaunuilla, mikä on toinen termi näille panssaroiduille miehistönkuljetusajoneuvoille. Ei se herättänyt minkäänlaisia kysymyksiä puolustusvaliokunnassa silloin.
Kukaan ei kysynyt asiasta tarkemmin?
– Ei ainakaan minulta. En tiedä, ovatko kysyneet sotilasasiantuntijoilta.
Mediahälyllä moititaan koko kansainvälistä harjoittelua
Jussi Niinistö kertoo hieman yllättyneensä siitä, että nyt käytävä keskustelu on median pyörittämää, ja että siihen on sitten tempaistu oppositiopoliitikot mukaan kysymään, että miksi meille ei ole kerrottu.
– Tästä prosessin arvostelusta on tullut kansanhuvi, vaikka kyse on siitä että tällaisella kiertokeskustelulla halutaan arvostella sitä, että meillä ylipäätään on kansainvälistä harjoittelua ja ylipäätään Yhdysvaltain kanssa. Yhdysvallat on kuitenkin meille etenkin ilmavoimille tärkein tekninen kumppani, jolloin etenkin hävittäjäharjoittelu hyödyttää ilmavoimia, Niinistö muistutti.
Yhdysvallat tärkein ilmavoimille
Hän painotti, että Yhdysvallat on tärkein nimenomaan ilmavoimille Hornet-kaluston vuoksi, jota on käytetty jo yli 20 vuotta. Sen lisäksi on kalustoa hankittu monista muista maista, kuten Ranskasta Crotale-ilmatorjuntaohjukset, Saksasta panssarintorjuntaohjuksia, Ruotsista esimerkiksi merimaaliohjuksia ja onpa Venäjältäkin hankittu esimerkiksi hyviä PKM-konekivääreitä viisi vuotta sitten.
– Vaikka tällä hetkellä emme voi Venäjältä hankkia EU-pakotteiden vuoksi, Niinistö muistutti.
Presidentti Niinistön tavoin hän korosti, että puolustusvoimat ei kokonaisuudessaan aseta Yhdysvaltoja erityisasemaan, vaan Suomen kumppaneita ovat puolustusasioissa Ruotsi, Nato, EU-maat ja Yhdysvallat vailla suuruusjärjestystä. Presidentti asetti joukkoon vielä hyvän yhteistyön ja suhteiden ylläpidon Venäjän kanssa. Neljäs suuri asiakokonaisuus on kansainväliset järjestöt, kuten YK.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













