

MIKA RINNE
Juvonen ja Louhelainen: Omaishoitoon viimein merkittäviä parannuksia
Perussuomalaiset iloitsee omaishoito- ja perhehoitoon liittyvän esityksen etenemisestä eduskunnassa.
– Puolueellemme ja kaikille suomalaisille hyvin tärkeä asia on viety nyt maaliin. Olemme kuulleet kansalaisten tarinat vaativasta omaishoidosta. Nyt voimme olla tyytyväisiä.
Vähimmäispalkkio nousee
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on tänään käsitellyt omais- ja perhehoitolakia koskevan mietinnön. Vastaisuudessa kaikille omais- ja perhehoitajille taataan vähintään kaksi vuorokautta vapaata kuukautta kohden ja ympärivuorokautisten omaishoitajien vapaat nousevat kolmeen päivään.
Lisäksi heille on luvassa säännölliset hyvinvointi- ja terveystarkastukset. Myös perhehoidon vähimmäispalkkio nousee 775 euroon kuukaudessa.
– Omaishoitajien asemaan tulee lakiuudistuksen myötä merkittäviä parannuksia. Nyt on pidettävä huoli siitä, että sijaishoitopaikkojen osaaminen ja resurssit ovat kaikkialla sellaiset, että omaishoitajat myös hyödyntävät lain takaamat vapaapäivät. Moni omaishoitaja ei käytä ansaitsemiaan vapaita, koska hoivapaikka ei vastaa läheisen tarpeisiin, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, geronomi Arja Juvonen.
Järjestöillä vankkaa osaamista
Vuonna 2018 omaishoitajien valmennus siirtyy kuntien vastuulle.
– Tähän asti kolmas sektori, mm. Omaishoitajat ja läheiset liitto -ry:n alaiset yhdistykset, ovat kehittäneet omaishoitajille valmennusohjelman, jota on tarjottu kattavasti koko Suomessa. Valmennus ja vertaistuki ovat äärimmäisen tärkeitä omaishoitosuhteen eri vaiheissa. Näissä asioissa järjestöillä on vankkaa osaamista. Kahden vuoden siirtymäaika on tärkeä, jotta kolmas sektori pystyy kehittämään toimintaansa, sanoo sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen Anne Louhelainen.
Suomessa yli 300 000 omaishoitajaa
Perussuomalaiset painottavat uudistuksen läpimenon olevan ”jälleen yksi tärkeä syy vaikuttaa hallituksessa”.
– Suomessa arvioidaan olevan yli 300 000 omaishoitajaa. Omaishoitajat tekevät yhteiskunnalle valtavan palveluksen hoitamalla läheisiään. Kelan arvion mukaan kunnat säästävät omaishoidolla kaksi miljardia vuosittain. Kuntien kannattaa siis panostaa omaishoitajien valmennukseen ja hyvinvointiin. Omaishoito tuskin vähenee, vaan pikemminkin päinvastoin.
Kuvassa: Jyväskyläläinen Oiva Seppälä toimii vaimonsa Pirkon omaishoitajana.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Arja Juvonen: Hyviä päätöksiä on vihdoin saatu aikaan, nyt alkaa jo helpottaa
Viikon suosituimmat

Iranilaismedia julkaisi tappolistan: ”Kosto on varma” – listalla myös Euroopan poliittista johtoa
Iranilainen sanomalehti on julkaissut tappolistan 13 amerikkalaisesta, israelilaisesta ja eurooppalaisesta huippupoliitikosta. Listan kohteet on jutun kuvituksessa puettu oranssiin vankiunivormuun. Uusi ajatolla Mojtaba Khamenei oli hetkeä aikaisemmin julkaissut uhkauksen kostaa isänsä Ali Khamenein kuolema.

Kuvernööri Walz armahti lapsenraiskaajan estääkseen karkotuksen – ulkoministeri Rubio puuttui asiaan
Minnesotan kuvernööri Tim Walz antoi lapsenraiskauksesta tuomitulle ulkomaalaismiehelle armahduksen, jotta tämä saisi jäädä maahan. Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun demokraatit käyttävät kaikkia mahdollisia keinoja estääkseen karkotuksen. Lopulta ulkoministeri Marco Rubio joutui puuttumaan peliin.

STEA:n tarkastus paljasti järjestön käteislainoja tytäryhtiölle – vaatii avustuksia takaisin
STEA vaatii kotkalaiselta Kakspy ry:ltä takaisin 346 139 euroa avustuksia sen jälkeen, kun vuoden 2022 toimintaa koskeva tarkastus paljasti käteislainoja yhdistyksen osittain omistamalle tytäryhtiölle Kakspy Palvelut Oy:lle.

Alus joutui muuttamaan reittiään, matkustajat pettyivät – Turkki ja Egypti epäsivät sateenkaariväen pääsyn satamiinsa
Gay-risteily Välimerellä on joutunut hankaluuksiin, koska muslimienemmistöiset maat kieltäytyivät päästämästä matkustajia maihin. Turkki on perustellut kieltoa ryhmän ”yhteiskunnan moraalin ja rakenteen kanssa ristiriidassa olevalla käytöksellä”. Tilanteeseen eivät ole tuoneet ratkaisua edes risteilymatkustajien ”gays for Palestine” -kannanotot.

Helsinkiläiskoulun puukotuksesta tuomio – maahanmuuttajataustaiselle 15-vuotiaalle 2 vuotta 8 kuukautta vankeutta tapon yrityksestä
Kolmen maahanmuuttajataustaisen nuoren välinen yhteenotto kärjistyi Helsingin Maatullin koulussa maaliskuussa hengenvaaralliseksi puukotukseksi.

STEA leikkasi Riemu Finlandin rahoituksen – toiminnanjohtaja kiistää väärinkäytökset
Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA myönsi ehkäisevän päihdetyön järjestölle Riemu Finland ry:lle (ent. Music Against Drugs ry) vuodeksi 2026 enää toiminnan alasajoon tarkoitetun avustuksen. Taustalla on STEA:n laillisuustarkastus, joka kohdistui vuoteen 2024.

STEA-avustusten kriteerit etenevät – pohjatyön teki mies, jonka oma järjestö menetti avustuksensa ja ajautui konkurssiin
Kansliapäälliköiden työryhmä luovutti heinäkuun alussa sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanille ehdotuksen STEA-avustusten uusista kriteereistä, jotka ohjaavat ensi vuoden avustuspäätöksiä. Ehdotuksen pohjana on Mika Pyykön vuonna 2025 laatima selvitys sote-järjestöjen avustuksista. Pyykkö toimi tuolloin myös Aivoliiton toiminnanjohtajana — järjestössä, joka muutama kuukausi selvityksen julkaisun jälkeen todettiin käyttäneen avustuksia väärin ja ajautui konkurssiin.

Eduskunta koolle istuntotauolta – Mäkelä: ”Naurettavaa kesäteatteria”
Perussuomalaisten Jani Mäkelä muistuttaa, että vaatimuksista huolimatta eduskuntaa ei kutsuttu koolle kesällä 2022, jolloin silloinen omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen joutui selittelemään Fortumin miljardien eurojen tukea tytäryhtiölleen Uniperille.

Sääntöä rikotaan jatkuvasti Uimastadionilla – Helsingin kaupunki: Ilman uima-asua peseytyminen koskee myös burkinia käyttäviä
Helsingin Uimastadionilla on tänä kesänä havaittu tapauksia, joissa burkinia ei ole riisuttu ennen altaaseen menoa tapahtuvaa peseytymistä varten.

Sydänliitolla on 20 miljoonan euron sijoitussalkku – silti 50 000 euron puute uhkaa lopettaa sydäniskureiden paikannuspalvelun
Sydänliiton ylläpitämä sydäniskureiden paikannuspalvelu defi.fi on vaarassa loppua 50 000 euron vuosittaisen rahoituspulan vuoksi. Samaan aikaan liiton oma vuosikertomus paljastaa yli 20 miljoonan euron taseen ja miljoonan euron sijoitustuoton.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 3/2026

Lue lisää
Perussuomalainen 2/2026

Lue lisää










