Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen ihmettelee hinnaltaan mittavan Sähköisen kansallisen terveysarkiston (Kanta) kannattavuutta.

– Tämä on malliesimerkki epäonnistuneesta terveydenhuollon tietojärjestelmähankkeesta. Kymmenkunta vuotta käynnissä ollut hanke on Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan kärsinyt muun muassa huonosta johtamisesta, konsulttivetoisuudesta, järjestelmätoimittajien ammattitaidottomuudesta sekä niiden aiheuttamista rahoitus- ja aikatauluongelmista. Hankkeen strategisesta ohjauksesta vastaavan sosiaali- ja terveysministeriön ja VTV:n kustannuslaskelmissa on ollut myös suuria kustannuseroja, Juvonen huomauttaa.

Mitä maksaa, milloin valmis?

Juvonen teki Kanta-hankkeen kustannuksista kirjallisen kysymyksen jo vuonna 2013.

– Tämän vuoden talousarvioon esitin taasen talousarvioaloitteella vähennystä sähköisiin asiakastietojärjestelmiin liittyvästä valtion rahoituksesta, sillä tämäkin hanke näyttää olevan pohjaton kaivo. On aika selvittää todelliset kustannukset ja sitten vasta annettava lisää rahoitusta.

Juvonen kysyy valtiovarainministeri Antti Rinteeltä (sd.), mitkä ovat Kanta-hankkeen lopulliset kustannukset ja milloin se on toimiva ja valmis.

– Kanta-arkistopalvelun käyttöönotto organisaatiotasolla on myöhässä ja Kanta-arkistopalveluun syntyviä tietomassoja ei voida käyttää luotettavasti terveydenhuollossa edes alueellisella tasolla, koska tietojen kattavuus on puutteellinen, Juvonen muistuttaa.

Puutteellinen tietokanta

Kanta-arkistopalveluun tallennetaan vain osa potilastiedoista. Kanta-arkistopalveluun ei tallenneta toistaiseksi muun muassa kuvantamistutkimusten kuva-aineistoa, mittalaitteiden tuloksia ja hoitotyön päivittäiskirjauksia.

– Kanta-arkistopalvelun käyttöönotto on myös sisällöllisesti myöhässä. Palveluun tallennetaan vain osa tiedoista, sillä esimerkiksi osastohoitoon liittyviä tietoja ei tallenneta palveluun toistaiseksi lainkaan. Niin ikään kotihoidon tiedot ja muut sosiaalihuollon toimintayksiköissä annettavan terveydenhoidon tietoja ei tallenneta Kantaan. Tämä on hoitotyön näkökulmasta suuri epäkohta, sillä hoitotyössä ja hyvän ja katkeamattoman hoitoketjun ja myös potilasturvallisuuden varmistamiseksi juuri näillä tiedoilla on merkitystä, Juvonen huomauttaa.

Ministeri ihmeissään

Juvosen mielestä terveydenhuollon tietojärjestelmien kehittämisestä puuttuvat edelleen pidemmän aikavälin linjaukset strategisista tavoitteista huolimatta.

– Myös sote-uudistus johtaa erilaisiin ja uusiin tietojärjestelmäuudistuksiin ja uushankintoihin. Tilannetta ei välttämättä voida pitää taloudellisesti tehokkaana, koska kunnat ja kuntayhtymät ovat juuri joutuneet tai joutuvat uudistamaan järjestelmänsä Kanta-palvelujen käyttöönoton yhteydessä. Sähköisen asiakastietojärjestelmän kokonaishallinta on vaarassa vaikeutua ja kustannukset kasvavat entisestään.

Valtiovarainministeri Rinne otti maanantaina kantaa valtion huimiin IT-kuluihin ja ihmetteli, miksi valtiolla on niin monta erilaista it-hanketta käynnissä.

SUOMEN UUTISET

Tagit