Artikkeli kuva

LEHTIKUVA

Juvonen lakialoitteensa läpimenosta: Risikko taipui ja muutti kuntalakia

02.12.2014 |12:18

Perussuomalaisten kansanedustaja Arja Juvonen iloitsee, että hänen tekemänsä ja yli sadan kansanedustajan allekirjoittama lakialoite saa lainvoiman. Juvonen teki keväällä lakialoitteen, jossa esitettiin vammaisneuvostojen saattamista lakisääteiseksi. Vammaisneuvostot ovat olleet tähän saakka kunnille vapaaehtoisia toisin kuin vanhusneuvostot.

– Vammaisneuvostot ovat olleet vapaaehtoisia ja niiden on pelätty olevan lakkautuslistan kärkipäässä tulevien kuntauudistusten keskellä. On hienoa, että näin ei tule tapahtumaan, vaan ne on sisällytetty uuteen kuntalakiin, Juvonen sanoo.

Myös oppositiosta voi vaikuttaa

Kuntalakia koskeva hallituksen esitys annetaan eduskunnalle tänään. Kuntaministeri Paula Risikko on muuttanut hallituksen alkuperäistä kuntalakiesitystä siten, että vanhusneuvoston ja nuorisovaltuuston ohella myös vammaisneuvostot tulevat lakisääteiseksi.

– Alkuperäisessä kuntalakiluonnoksessa vammaisneuvostot unohdettiin ja jätettiin kokonaan huomioimatta. Se harmitti suunnattomasti tuntuen väärältä ja epäoikeudenmukaiselta vammaisia henkilöitä kohtaan. Sosiaali-ja terveysministeriön antama lausunto lakialoitteeni tärkeydestä sai ministeri Risikon kuitenkin lopulta taipumaan ja nyt asiassa näkyy valoa, Juvonen myhäilee.

– Lakialoitteen läpimeno on osoitus siitä, että oppositiosta voi myös vaikuttaa. Tosin se vaatii myös sitkeää ja määrätietoista työtä ja sitä, että ei lannistu oikeaksi näkemänsä asian eteenpäin viemisessä. Se vaatii myös uskoa siihen, että toimet, joita oppositiosta käsin eduskunnassa tekee eivät ole turhia.

PS VERKKOTOIMITUS


Artikkeliin liittyvät aiheet


Mitä mieltä?

Viikon suosituimmat

1.
Suomen uutiset logo

Purra: Ulkomaalaisväestön vahva nojaaminen takuueläkkeisiin on iso ongelma – ”Jopa ilman käytännössä minkäänlaista työuraa”

09.04.2026 |23:32
4.
Suomen uutiset logo

Oulun valtuusto lakkauttaa kouluja rahanpuutteen takia, mutta pitää kiinni kalliista ilmastotavoitteestaan – Aittakumpu: ”Kyllä on arvot pahasti vinossa”

06.04.2026 |10:00
6.
Suomen uutiset logo

Yhdenvertaisuusvaltuutettu haluaa avata itärajan – Antikainen: Suljetaan koko pulju ja säästetään kolme miljoonaa

08.04.2026 |15:11
7.
Suomen uutiset logo

Kirkkopalvelut ry:lle yli 11 miljoonaa euroa avustuksia, valtaosa toiminnan kuluista palkkoihin – puheenjohtajana kokoomuksen kansanedustaja

07.04.2026 |09:31

Uusimmat

Perussuomalainen 2/2026

Mainos kuva

Lue lisää

Perussuomalainen 1/2026

Mainos kuva

Lue lisää