Kansanedustaja Kaj Turunen: Pääministeri Kataisen tietovuoto selvitettävä
Viime viikon keskiviikkona kariutuivat keskitetyn palkkaratkaisun neuvottelut. Saivatko tuolloin EK ja Suomen Yrittäjät ennakkoon tiedon yhteisöveron laskusta 24,5 prosentista 20 prosenttiin? Julkisuudessa on tietovuodosta syytetty pääministeriä. Onkin syytä käynnistää tutkimus siitä, kertoiko pääministeri Jyrki Katainen kehysriihessä tehtävästä päätöksestä, ja jos kertoi, niin miksi.
– Näyttää siltä, että tieto vuodettiin keskiviikkona tarkoituksellisesti. Sitä puoltaa se, että mm. Suomen Yrittäjiltä tuli hyvin nopeasti torstaina valmiiksi hiottu tiedote, perussuomalaisten kansanedustaja Kaj Turunen sanoo.
– Ihmetystä on herättänyt myös se, ettei hallitus edistänyt päätöksellään keskitetyn palkkaratkaisun saavuttamista ja siten yhteiskuntarauhaa työmarkkinoille, Turunen jatkaa.
– On kysyttävä, torpedoiko pääministeri tarkoituksellisesti keskitetyn palkkaratkaisun, jos hän ennakkoon kertoi todennäköisen kehysriihen veropäätöksen. Halusiko pääministeri Katainen työntää kauhansa työmarkkinasoppaan paikallisen sopimisen edistämiseksi? ihmettelee Turunen.
PS VERKKOTOIMITUS
Artikkeliin liittyvät aiheet
Mitä mieltä?
Viikon suosituimmat
PISA: Kun vasemmiston argumentit loppuvat, rasismisyyttely alkaa – Miko Bergbom antaa Li Anderssonin kuulla kunniansa
Isisin ja Hamasin yhteistyö paljastui Gazassa: Hamas-Isis-taistelija piti jesidinaista orjanaan 10 vuotta
Israelin armeija (IDF) vapautti Gazassa panttivankina pidetyn 11-vuotiaana kaapatun jesidinaisen nimeltä Fawzia Amin Sido. Nainen on ollut Hamas-Isis-terroristin vankina kymmenen vuotta Gazassa.
Uusi dokumentisarja kertoo jihadistien seksiorjuutuksesta ja joukkoraiskauksista Syyriassa – seksiorjuus perustellaan sharia-lailla
Center for Peace Communications -keskuksen (CPC) uusi dokumenttisarja "Hizbollahin panttivangit" todentaa Hizbollahin tekemät järkyttävät seksuaalirikokset. Sen taistelijat seksiorjuuttivat ja joukkoraiskasivat syyrialaisnaisia.
Polvinen: Helsingin Kaisaniemen puistossa näkyvät monikulttuurisuuden ongelmat pienoiskoossa
Helsingin Kaisaniemen kupeilla usein liikkuva perussuomalaisten kansanedustaja Mikko Polvinen näkee puistossa päivittäin Suomen sisäisen turvallisuuden löperöjen ratkaisujen ja sinisilmäisen maahanmuuttopolitiikan aiheuttamat ongelmat käsinkosketeltavina.
Maahanmuuttokriittisyys kasvaa – eliitti ja media kieltäytyvät näkemästä Euroopan poliittista muutosta
Kansallismieliset puolueet ovat käyneet voitosta voittoon lähes kaikissa Euroopan viimeaikaisissa vaaleissa. Media ja eliitti näkevät maahanmuuttokriittisten voimien nousussa kauhut kaikkialla ja mustamaalaavat muutosta mielin määrin. Eliitti on haluton keskustelemaan taloudellisista, sosiaalisista ja poliittisista syistä, jotka ovat kansallismielisten voimien nousun taustalla.
Puhdistuksesta huolimatta pylväiden saumoihin imeytynyttä väriainetta nousee koko ajan pintaan – Purra: “Voi teitä aktivistit Elokapinassa”
Eduskunnan puhdistustyöt jatkuvat edelleen.
Hollywoodin woke-kiihko vähitellen laantumassa, uudet tuulet puhaltavat – Kummisetä-trilogian ohjannut Francis Coppola kasasi elokuvatiiminsä omaperäisellä tavalla
Elokuvaohjaaja Francis Ford Coppola pyristelee Hollywoodin woke-kulttuuria vastaan. Kummisetä-trilogiasta tunnettu ohjaajalegenda kertoi tavoitteekseen tehdä elokuvan, jota ei voisi luonnehtia tyypilliseksi woken läpitunkemaksi Hollywood-tekeleeksi. Coppola halusi näyttelijäkaartiinsa cancel-kulttuurin uhriksi joutuneita hahmoja sekä oikealta että vasemmalta. Tällaisia ovat mm. konservatiivisia näkemyksiä esittänyt Jon Voight sekä takavuosien Trump-kriitikko Shia LaBeouf.
Mossad: Iran teettää terrori-iskuja katujengeillä – iskut Israelin Tukholman ja Kööpenhaminen suurlähetystöihin saman jengin tekosia
Israelin tiedustelupalvelu Mossad väittää, että kurditaustaisen Foxtrot-rikollisjengin pomo Rawa Majid olisi Israelin Tukholman ja Kööpenhaminan suurlähetystöihin kohdistuneiden iskujen takana. Majid sai pikkuvauvana turvapaikan Ruotsista. Varttuessaan hän loi Ruotsiin merkittävän rikollisorganisaation. Nyt kansainvälisesti etsintäkuulutettu "kurdikettu" on saanut turvapaikan Iranista, jossa hän organisoi terrori-iskuja eri puolille Eurooppaa Iranin toimeksiannosta.
Oman turvapaikkapolitiikkansa kaaokseen ajanut Saksa etsii ratkaisumalleja Hollannista ja Pohjoismaista
Saksassa vaaditaan muutosta yhteiskunnallisia jännitteitä synnyttävään hallitsemattomaan maahantuloon ja siirtolaispolitiikkaan. Mallia etsitään nyt myös Hollannista ja Pohjoismaista.