Tiistaina kokoomukseen loikanneen Kaj Turusen puhe sisälsi ohuesti peitellyn, vähemmän hienovaraisen piikin aikaisempaa puheenjohtajaansa Sampo Terhoa (sin.) kohtaan. Lue lisää >
Tiistaina kokoomukseen loikanneen Kaj Turusen puhe sisälsi ohuesti peitellyn, vähemmän hienovaraisen piikin aikaisempaa puheenjohtajaansa Sampo Terhoa (sin.) kohtaan. Lue lisää >
LEHTIKUVA, SU
Kokoomukseen tänään loikanneen Kaj Turusen erittäin hyvin tunteva työmies Matti Putkonen kommentoi Suomen Uutisten videohaastattelussa loikkauksen syvävirtoja. Putkosen mukaan kyse on ennen muuta työehtosopimusten yleissitovuudesta ja energiapolitiikasta. Hän pitää myös todennäköisenä, että loikka toimii ovenavauksena muille sinisille. Lue lisää >
LEHTIKUVA, PS
Etelä-savolainen perussuomalainen vaikuttaja Reijo Paunonen kehottaa kiinnittämään huomiota loikkaussuunnitelman kronologiaan. Paunonen kertoi eilen Iltalehdessä saaneensa tiedon loikkaussuunnitelmasta etukäteen kansanedustaja Kaj Turuselta. Turunen kiistää asian, mutta Suomen Uutisten haastatteleman Paunosen mukaan hän ei voinut saada tietoa mistään muualta kuin Turuselta. Lue lisää >
Kaksikymmentäyksi kansanedustajaa ilmoitti jättävänsä perussuomalaisten eduskuntaryhmän. He perustavat Uusi vaihtoehto -nimisen ryhmän. He ilmoittivat asian kirjallisesti tiistaina kello 13 alkaneessa eduskuntaryhmän kokouksessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Yle-veroa arvioinut työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen edes ryhmän toimeksiannosta. Parlamentaarisen työryhmän toimeksianto oli arvioida Yle-veron kohdentuminen eri tuloluokissa. Lue lisää >
Tänään julkaistiin IMD:n (Insitute for Management Development) 63 maan kilpailukykyvertailu. Suomi nosti hienosti sijoitustaan viidellä pykälällä, ja on nyt tutkittujen maiden 15. kilpailukykyisin. Lue lisää >
Energia- ja ilmastostrategiaa täytyy toteuttaa energianeutraalisti. Tätä painotti talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) esitellessään keskiviikkona valiokunnan mietintöä valtioneuvoston selonteosta kansalliseksi energia- ja ilmastostrategiaksi vuoteen 2030 asti. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Suomalainen autourheilukulttuuri nousee uudelle tasolle, kun hallitus varmistaa uudella 3,5 miljoonan tukisummalla valmisteilla olevan KymiRingin rakentamisen etenemisen, perussuomalaisedustajat Juho Eerola, Jani Mäkelä ja Kaj Turunen sekä työministeri Jari Lindström kiittävät. Lue lisää >
Eduskunta äänestää keskiviikkona arvopaperikeskusasetuksen kansallisesta voimaansaattamisesta. Oppositio ja lehdistökin ovat laajasti levittäneet virheellistä käsitystä, että lain voimaan astuessa hallintarekisteröinti olisi mahdollista Suomessa. Lue lisää >
LEHTIKUVA
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen vastaa kansalaisjärjestö Finnwatchin päivällä esittämään sote-yritysten maakohtaista raportointia koskevaan kritiikkiin toteamalla, että avoimuutta tarvitaan lisää. Lue lisää >
Kansanedustaja Leena Meri kertoo tiedotteessaan asettuvansa ehdolle perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Lue lisää >
Kansanedustaja Kaj Turunen kertoi tänään asettuvansa ehdolle perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi. Turunen on toisen kauden kansanedustaja ja hän toimii talousvaliokunnan puheenjohtajana. Lue lisää >