

Sdp:n Antti Rinne eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 17. toukokuuta 2016. Eduskunta pääsi pureksimaan valtion omistajapolitiikan linjauksia, kun pääministeri Juha Sipilä antoi pääministerin ilmoituksen valtion omistajaohjauspolitiikasta.
Eduskunnassa puitiin omistajapolitiikaa, SDP:n tekopyhä huoli omaisuuden myynnistä hämmästytti
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pani myyntipuheilla pelotelleen punavihreän opposition reippaasti ruotuun, kun eduskunta väitteli hallituksen tiedonannosta valtion omistajapolitiikasta.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli valittanut, kuinka etenkin Fortumin myynti olisi ollut virhe. Soini tarttui tähän.
– Varapääministerinä sanon kolme pointtia: Caruna ja Fingrid: Te, SDP ja Fingrid teitte virheen Fingridin kohdalla. Me korjasimme sen. Te edustaja Arhinmäki olitte hallituksessa ja ette pystyneet estämään, ei voima riittänyt. Perussuomalaisilla voima riitti! Tämä ero on kansandemokratian ja demokratian välinen – samoin kuin pakkopaidan ja paidan välillä, Soini sivalsi nostaen salin raikuvaan nauruun.
Soini jatkoi veronkierron vastustamisesta suunnaten kärkensä vasemmiston ohella vihreisiin.
– Mitä sitten tulee veronkiertoon ja verojalanjälkeen: tämä hallitus tilkitsee ja tukkii ja kirjoittaa periaatteisiinsa, että verot maksetaan siellä, missä tulos tulee ja veronkierto kielletään. Miksi te ette tehneet mitään? Vasemmisto ja vihreät ovat puhuneet pää märkänä, että kuinka tähän pitää puuttua. Te ette tehneet mitään. Vihreillä oli oma omistajaohjauksen ministeri niin kauan kuin te hallitustyötä kestitte. Ettekä tehneet yhtään mitään. Nyt tämä hallitus perussuomalaisten, keskustan ja kokoomuksen johdolla teki ne asiat, joista te ette edes kehdanneet puhua.
Johanna Karimäki (vihr.) puolustautui, että maakohtainen raportointi tuli kyllä vihreiden aloitteesta ja siitä annettiin ohjeet. Hän kysyi, aikooko hallitus parantaa sitä, kun ohjeet on todettu puutteellisiksi.
Kokoomuksen Harri Jaskari arveli, että hänen nähdäkseen vasemmistoliitto katsoo menneisyyteen ja vastustaa kaikenlaisia muutoksia. Hän arveli, että kun Fortumin arvo on myynnin jälkeen noussut, olisiko siinä ollut osuutta uusien omistajien suurella osaamisella, joka on saanut arvon nousemaan aiempaa nopeammin?
Vanhanen: Oppositiopuolueiden hirmukaupat
Keskustan ryhmäjohtaja Matti Vanhanen listasi myös nykyisen opposition synnit valtion omaisuuden myynnissä.
– Kevään aikana vasemmisto on esittänyt valtavia syytöksiä siitä, että hallitus panee maata myyntikuntoon. Ihmettelin mistä se johtuu, nyt sen oivalsin: aina kun olette tulleet hallitukseen, silloin on todella myyty, Vanhanen sivalsi.
Viimeisen 25 vuoden aikana SDP on myynyt valtion omaisuutta 15 miljardin edestä, vihreät lähes 15 miljardin ja vasemmistoliittokin 13 miljardin edestä.
– Vasemmistoliitolla oli yli miljardin vuodessa vauhti aina kun olitte hallituksessa. Myös historialla pitäisi olla vaikutusta, kun ennakoidaan tulevaisuutta, Vanhanen huomautti.
Nesteen huoltovarmuus on varmoissa käsissä
Talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) moitti hänkin vasemmistoa. Häntä hämmästytti vasemmiston ja vihreiden voimakas kritiikki ja SDP:n tekopyhäkin huoli omaisuuden myynnistä.
– Se ei ole kovin uskottavaa. Kaikki nämä puolueet ovat kuitenkin vastuussa Fortumin sähköverkon myynnistä. Monen yhtiön kohdalla, kuten Finnair, Gasum, Fingrid, valtio säilyttää enemmistön. Ja Neste tulee esille nimenomaan huoltovarmuuskysymyksenä, joka ei ole ongelmallinen. Siinä tilanteessa kun Nestettä tarvitaan huoltovarmuuskysymyksenä, Nesteen varastot ovat käytössä, oli omistus 30 tai 50 prosenttia, Turunen laski.
Veli-Pekka Leskelä
Artikkeliin liittyvät aiheet
- Johanna Karimäki Harri Jaskari Matti Vanhanen Antti Rinne Omistajaohjaus Paavo Arhinmäki Kaj Turunen Timo Soini
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita

Viikon suosituimmat

Unkarin vaalit puhuttavat ympäri maailmaa – onko Orbánin aika ohi?
Tisza-puolueen johtaja Péter Magyar nousi suuresta tuntemattomuudesta Euroopan politiikan polttopisteeseen kahdessa vuodessa. Tänään unkarilaiset äänestävät, onko Tiszasta Viktor Orbánin Fidesz-puolueen haastajaksi.

Helsingin yliopiston katsaus: Ulkomaalaistaustaisten osuus raiskausrikoksista on 32 prosenttia
Helsingin yliopiston katsauksen mukaan seksuaalirikosten määrä on noussut ja korkeimmat tasot näkyvät Saharan eteläpuolisista maista kotoisin olevilla afrikkalaistaustaisilla sekä länsiaasialaistaustaisilla 18–29-vuotiailla miehillä.

Tynkkynen äimistyi median rimanalituksesta: Nyt TikTokin kommenttikenttä kelpaa poliittiseksi analyysiksi – mutta miksi vasemmiston hiusvärillä ei ole väliä?
Perussuomalaisten europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen on äimistynyt suomalaisen median tuoreesta rimanalituksesta, jonka mukaan poliittisen kannan voi arvioida hiusvärin perusteella. Tynkkynen katsoo, että media on nyt onnistunut alittamaan riman tavalla, joka tuntuu jo parodialta.

SDP:n Mäkynen vihjailee valtion ruokakaupoilla – Vigelius: ’’Neuvostoliitossa se tarkoitti tyhjiä hyllyjä ja pulaa kaikesta’’
SDP:n kolmas varapuheenjohtaja Matias Mäkynen kutsuu valtion ruokakauppoja ’’harkinnan arvoiseksi ehdotukseksi’’.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu vaatii itärajan avaamista – Seppänen: Yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttolinja on todellisuudesta irtautunut
Yhdenvertaisuusvaltuutettu Rainer Hiltunen on ehdottanut itärajan avaamista, jotta Venäjän puolelta tulevien turvapaikanhakijoiden oikeus hakea turvapaikkaa ei vaarantuisi. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää yhdenvertaisuusvaltuutetun maahanmuuttoa koskevaa linjaa todellisuudesta irtautuneena.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu politikoi – kehystää hallituksen maahanmuuttopolitiikan uudistukset ulkomaalaisten aseman heikentämiseksi
Yhdenvertaisuusvaltuutetun tuoreessa vuosikertomuksessa hallitusohjelman mukaiset maahanmuuttokiristykset – kuten nopeampi rajamenettely ja vastaanottorahan pienentäminen – esitetään suoraan “ulkomaalaisten asemaa heikentävinä muutoksina”. Sisäministeri Mari Rantanen nostaa esiin, miten virallisen raportin otsikoinnissa on vahvaa politikoinnin makua.

Säätiövalta, yhdistykset, julkinen raha ja RKP – näin suomenruotsalainen verkosto kietoutuu yhteen
Ruotsalaisen kansanpuolueen poliittinen vaikutusvalta on selvästi suurempi kuin sen valtakunnallisesta kannatuksesta voisi päätellä. Suomenruotsalaiset valvovat etujaan paitsi eduskunnassa, myös säätiöiden, yhdistysten ja julkisesti rahoitettujen järjestöjen kautta.

Purra: Hallitus tekee enemmän kuin kukaan vuosikymmeniin – demarit vain vastustavat
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra arvosteli demareita Ylen Kohti vaaleja -tentissä eilisiltana. Purra muistutti, että nykyhallitus on tehnyt enemmän kasvutoimia kuin yksikään hallitus vuosikymmeniin, ja kritisoi oppositiota heidän jatkuvasta vastustuksestaan.

”DEI:stä on tullut kirosana” – monimuotoisuus saa kritiikkiä Hollywoodissa
Viihdealan ammattilaiset käyvät keskustelua siitä, onko monimuotoisuutta korostavien käytäntöjen yleistyminen kaventanut taiteellista vapautta, erityisesti vitsailun ja komedian osalta.

Kolumni: Meidän ideologiat ovat parempia kuin teidän ideologiat
Suomi ei nouse sillä, että leimaamme eri mieltä olevia ideologioiden kannattajaksi ja asemuotoisten tarinoiden levittäjiksi, kirjoittaa perussuomalaisten poliittinen suunnittelija Juhani Huopainen.














