Tagi: Antti Rinne

PS ARKISTO

Eduskunnassa keskusteltiin tänään yritysten sähköistämistuesta, jolla korvattaisiin yrityksille aikaisemmin maksettu päästöoikeuksien kompensaatiotuki. Päästöoikeuksien hinta on moninkertaistunut, ja samaan aikaan uusi tuki olisi aikaisempaa paljon pienempi. Sähköistämistuen käyttö ja saaminen on hallinnollisesti järjettömän vaikeaa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Pääministeri Sanna Marin (sd) puhui tapaninpäivänä pitkästä aikaa kansalaisille televisio-ohjelmassa parhaaseen katseluaikaan. Kyseessä oli Yleisradion Elämäni Biisi -viihdeshow, jossa julkkikset saavat kertoa omista suosikkikappaleistaan sekä niiden merkityksestä. Pahenevan korona-aallon keskellä monen tv-katsojan korvaan särähtivät pääministerin puheet siitä, ettei huomista ole syytä ajatella.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Valtioneuvoston kanslian mielestä valtion varoista maksetut noin 300 euron kuukausittaiset elintarvikekulut olisivat osa pääministeri Sanna Marinin asumiseen kuuluvia palveluja, vaikka linjaukselle ei löydy selvää tukea laista. Verohallinnon johtava asiantuntija Tero Määttä pitää erikoisena sitä, että työnantaja voisi maksaa ruokatarvikkeita verovapaasti, koska poikkeukset veronalaisuudesta koskevat vain laissa erikseen säädettyjä tilanteita.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kehottaa pohtimaan, mitä ulkopuolinen vihamielinen toimija haluaisi. – Hän haluaa nähdä heikon Euroopan, jossa yhteiskuntien koheesio hajotetaan laajamittaisella maahanmuutolla ja jossa kansalaisten luottamus päätöksentekoon rapautetaan venyttämällä, kiertämällä ja rikkomalla sääntöjä ja sopimuksia.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Taloustieteen dosentti Tuomas Malinen kirjoitti pitkän ketjun Twitterissä. Ketjussa hän suomii kovin sanoin pääministeri Sanna Marinia (sd.) esimerkiksi pääministerin ajankäytön painotuksista ja johtamistyylistä. Malinen kertoo herättäneensä keskustelua EU:n elpymisvälineestä ja hän aikoo seurata tilannetta nyt etäämmältä.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Kansanedustaja Arja Juvonen piti eduskunnassa perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron soteuudistuksesta, jota on Suomessa yritetty saada aikaan jo vuosikausia. Perussuomalaiset pitävät uudistuksen toteutumisen keskeisenä ongelmana rahoitusta, varsinkin nyt kun hallitus on antamassa miljardikaupalla rahaa EU:n elvytyspakettiin.  Lue lisää >

MTV:n puheenjohtajatentissä hallituspuolueiden edustajat eivät osanneet kertoa mitään konkreettista työllisyystoimista aloittamisesta, vaikka hallitusohjelman mukaan konkreettisia päätöksiä pitäisi tehdä viimeistään budjettiriihessä. Jussi Halla-ahon (ps.) mukaan koronakriisi tarjoaakin hallitukselle vain verukkeen lykätä hankalia päätöksiä hamaan tulevaisuuteen. – Luultavasti käy samoin, kuin hoitajamitoituksenkin kanssa, eli vaikeat asiat jätetään seuraavalle hallitukselle.  Lue lisää >