

LEHTIKUVA/KUVITUSKUVA
Perussuomalaiset: Hallituksen ”pohjoismainen työnhakumalli” on Sipilän hallituksen aktiivimalli 2 valepuvussa
Perussuomalaiset vaativat kyselytunnilla hallitukselta vastauksia sen asiantuntija-arvioista huolimatta läpi junttaamaan työttömyysturvan uudistukseen liittyen.
– Lähempi tarkastelu osoittaa, että kyseessä on viime hallituskaudella SAK:kin vastustama, Sipilän hallituksen aktiivimalli kakkonen uudella nimellä ja minimaalisin muutoksin. Mallin keskeinen sisältö on se, että työttömän on haettava tiettyä määrää ja tiettyjä yksilöityjä työpaikkoja työttömyysetuuden jatkumisen edellytyksenä. Työnhaun epäonnistuessa sanktiot voivat olla jopa ensimmäistä aktiivimallia kovemmat, ja kovemmat kuin länsinaapuri Ruotsissa. Vaikeasti työllistyvä työtön tarvitsee ensisijaisesti yksilöllistä tukea, johon hallitus ei nyt varaa resursseja. Malli ei paranna työttömien asemaa, vaan se ainoastaan lisää byrokratiaa. Hyvä hallitus, aiotteko korjata esityksen? perussuomalaisten kansanedustaja Rami Lehto kysyi.
Aktivoidaanko oikeita tahoja?
Työministeri Tuula Haataisen (sd.) vastauksen perusteella kävi selväksi, ettei korjauksia ole luvassa.
– Jos tuore ylioppilas ei ole saanut kesätöitä eikä hänen jatko-opiskelupaikkansa ole vielä varmistunut, hän joutuu ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi. Hänen ensisijainen tavoitteensa ei kuitenkaan ole työllistyä kokopäiväisesti, vaan päästä opiskelemaan. Tämä työnhakumalli ei kuitenkaan tunnista tilannetta, vaan pakottaa jatko-opintoihin hakeneen opiskelijan haastatteluihin joka toinen viikko ja hakemaan neljää työpaikkaa kuukaudessa, kunnes opiskelupaikka varmistuu. Aktivoidaanko tässä nyt oikeita tahoja? ihmetteli edustaja Riikka Slunga-Poutsalo.
Kysymykseen vastannut työministeri Haatainen piti luonnollisena, että opiskelija lähtee opiskelemaan, kun saa opiskelupaikan. Sen sijaan vastausta siihen, onko järkevää resurssien käyttöä järjestää työvoimapoliittisia haastatteluja opiskelupaikan varmistumista odotellessa, ei kuulunut.
”Työttömät polvilleen ja niskalaukaus”
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio nosti esiin nykyisten hallituspuolueiden puheiden ristiriidan verrattuna aikaisemmin oppositiossa esitettyihin julistuksiin.
– Opposition kansanedustajana Sanna Marin (sd.) ilmoitti ennen viime eduskuntavaaleja, että on valmis perumaan aktiivimallin. Oppositiossa ryhmänjohtaja Antti Lindtman (sd.) julisti täysistunnossa vuonna 2018, että luovumme byrokraattisesta aktiivimallista ja työvoimapoliittisista karensseista. Oppositiossa vasemmistoliitto lupasi kirjallisella vetoomuksella, että se ei hyväksy aktiivimalli kakkosta. Nyt he ajavat itse aktiivimalli kakkosen läpi. Kuinka te kehtaatte? Tavio tivasi.
Hallituspuolueiden vastauksista opposition esittämiin kysymyksiin paistoi läpi viesti, että vastaavat toimenpiteet ovat täysin hyväksyttäviä, kun ne esitetään vasemmistosta ja pohjoismaisen työnhakumallin nimissä, vaikka keskustaoikeiston esittäminä kyse oli Antti Rinteen (sd.) mukaan siitä, että halutaan laittaa työttömät polvilleen ja antaa heille niskalaukaus.
Katso videokooste kyselytunnilta:
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- työnhakijat aktiivimalli 2 Tuula Haatainen Antti Lindtman Sanna Marin Ville Tavio Rami Lehto Antti Rinne opiskelijat Riikka Slunga-Poutsalo perussuomalaiset SDP hallitus työttömyys
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Ministeri Anderssonilta kysyttiin työllisyystoimista, alkoikin puhua tavoitteista – Halla-aho huomautti, ettei tavoite ole toimenpide – ”Ei kenellekään mitään iloa”

Vasemmistoliiton ex-ministeri Saramo vertasi Suomeen pyrkiviä humanitaarisia maahanmuuttajia Nobel-voittajiin – Tavio tyrmäsi: ”En usko, että on montaa nettoveronmaksajaa”

Halpatyövoiman maahanmuutto maksaa maltaita ja laskee duunarien palkkoja, silti kokoomuksen mielestä Suomi ei pärjää ilman ”työperäisiä”

Perussuomalaiset: Hallituksen työllisyyspolitiikka ei vastaa edes keskeisimpiin haasteisiin – ”Mikromanagerointi pahentaa tilannetta entisestään”

Ari Koponen tyytyväinen opintotuen tulorajojen nostosta: ”Kannustinloukkuja on pyrittävä purkamaan”

Perussuomalaiset: Hallituksen viimeisin vappulahja kansalle – vappusatasen sijasta aktiivimalli kakkonen ja eläkeputken poistaminen
Viikon suosituimmat

Maahanmuuttajat riehuvat kaduilla – Seppänen: Ranskan tilanne on katastrofi
Ranskan kadut ovat toimineet toistuvasti maahanmuuttajien väkivaltaisuuksien ja rettelöinnin näyttämönä. Perussuomalaisten kansanedustaja Sara Seppänen pitää Ranskan tilannetta vakavana varoituksena Suomelle, joka on otettava vakavasti ennen kuin ongelmat ovat täälläkin hallitsemattomia.

Rutto leviää Venäjällä – Antikainen: Ei viisumeita venäläisille
Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen vaatii EU:ta lopettamaan turistiviisumien myöntämisen Venäjän kansalaisille terveysturvallisuuteen vedoten. Taustalla on Irkutskin rutontutkimuslaitoksen työntekijän kuolemaan liittyvä ruttoepäily, ja epäselvät tiedot tilanteesta korostavat Antikaisen mukaan varautumisen tarvetta.

Ranskan pelätty tuhotiistai päättyi yhteenottoihin – ”Islam haluaa valloittaa kerran niin suurenmoisen maan”
Ranskan tiistain ”kouluprotesteihin” osallistui sisäministeriön arvion mukaan 266 000 ihmistä, joista 56 000 pelkästään Pariisissa. Agitaattorit puolestaan arvioivat valtakunnalliseksi osallistujamääräksi 450 000. Koululaisten tukena marssivat opettajat, vanhemmat, korkeakouluopiskelijat, ammattiliittojen jäsenet, maahanmuuttajat, vasemmistolaistet ääriainekset sekä sabotöörit.

Ranskan koululaisprotestit levisivät maahanmuuttajalähiöistä valtakunnalliseksi väkivallaksi – tuhansia otettu kiinni, satoja loukkaantunut
Ranskan ”koululaismellakat” ovat levinneet koko valtakuntaa koskevaksi kriisiksi. Poliisi on ottanut kiinni yli 5 000 valtaosin alaikäistä mellakoitsijaa. 600 poliisia on loukkaantunut yhteenotoissa. Äärivasemmistolaiset ryhmät pyrkivät käyttämään mellakointia hyväkseen. Ranska kipuilee yleiseurooppalaisen taudin kourissa.

Sateenkaarihypetys hiipuu – Helsinki Priden rahoitus sakkaa
Kiinnostus Pride-yhteistyöhön näyttää hiipuvan eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Helsinki Pride -yhteisön kumppanuusmyynnin romahdus on heikentänyt yhdistyksen taloustilannetta. Perussuomalaisten kansanedustaja Jaana Strandman pitää yritysten vetäytymistä ideologisista tukikampanjoista tervetulleena kehityksenä.

Britannian vihreät ohjeistavat: Älä käytä sanoja äiti tai isä
Britannian vihreä puolue on etääntymässä yhä kauemmas perinteisistä ympäristökysymyksistä. Puolue julkaisee kiellettyjen sanojen listoja ja opastaa jäseniään olemaan käyttämättä sanoja äiti tai isä, jotta sukupuolivähemmistöt eivät loukkaantuisi. Samaan aikaan muslimien äänet ovat vihreille yhä tärkeämpiä. Puoluekokous hyväksyi äskettäin linjauksen, jonka mukaan sionismi on rasismia. Torstaina nähdään, voittaako vihreiden juutalainen puheenjohtaja työväenpuolueen somalinaisen täytevaaleissa.

Miljoonia vuosittain veronmaksajilta nyhtänyt Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut
Suomen Pakolaisapu käynnistää muutosneuvottelut, jotka koskevat 21 henkilöä. Neuvotteluissa harkitaan enintään 15 henkilön irtisanomista. Suomen Pakolaisapu on saanut vuosien varrella valtavia summia veronmaksajien rahaa avustuksina. Jatkossa järjestöjen STEA-rahoitusta kohdennetaan tarkemmin ja vaikuttavammin.

Purra kehitysavusta: ”Suomi on mällännyt epäapuun 30 miljardia – jatkossakin riittää saksille töitä”
Perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra kyseenalaistaa kehitysavun määrän ja perusteet. Hänen mukaansa kuluvalla hallituskaudella tehtyjen leikkausten jälkeenkin kehitysavusta on karsittava jatkossa lisää.

Yhdysvallat virallisesti huolissaan Euroopasta – maahanmuutto uhkaa puolustusyhteistyötä
Euroopan tärkein liittolainen Yhdysvallat on toistuvasti ilmaissut huolensa Euroopan holtittomasta maahanmuuttopolitiikasta. Tiedotusvälineet esittävät kannanotot yleensä pinnallisesti ja väheksyen. Markku Ruotsilan kirjoittama ja Suomen Perustan julkaisema raportti kuvaa asian toisen puolen.

Trumpin Yhdysvalloissa maahanmuutto nettonegatiivista – väkivaltarikollisuus romahtanut, työllisyys nousee
Dosentti Markku Ruotsilan selvitys esittelee niitä toimenpiteitä, joilla Donald Trump on toisella kaudellaan suitsinut hallitsematonta maahanmuuttoa. Suomen Perustan julkaisema tuore raportti kuvaa ne konkreettiset keinot, joilla Trump on saavuttanut historiallisia tuloksia. Palettiin kuuluu kaikki karkotuksista paluumuuttoporkkanoihin.
Uusimmat
Toimitus suosittelee
Lue uusin: PS-lehti 4/2026

Lue lisää
PS-Naiset 2/2026

Lue lisää
PS-Naiset 1/2026

Lue lisää













