Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra tarkasteli maanantain tuumaustunnilla työllisyyden ja työttömyyden karua nykytilannetta. Purra korostaa, että työllisyyskeskustelussa pelkän työllisyysasteen käyttäminen muuttujana antaa turhan positiivisen kuvan tilanteesta, jos olemme oikeasti kiinnostuneita työllisyyden kokonaiskuvasta ja julkisen talouden tasapainosta.
Riikka Purra toteaa, että demografisia ja kestävyysvajetta kuvaavia lukuja voidaan esittää hyvinkin monenlaisia.
– Yksi pysäyttävimmistä on 43 prosenttia. Se kertoo sen osuuden ihmisistä, jotka ylipäätänsä käyvät töissä. 57 prosenttia maassa asuvista siis on joko lapsia, vanhuksia tai muuten työmarkkinoiden ulkopuolella. Läheskään koko ongelmaa ei selitä ikääntyminen ja ikäluokkien pieneneminen. Kaiken lisäksi tuo epäedullisen huoltosuhteen ongelma on seuraavien 10–15 vuoden aikana itse itsensä korjaava, sillä ikääntyneiden määrä Suomessa kasvaa enää yli 75-vuotiaiden keskuudessa.
Työllisyyskeskustelussa usein käytetään muuttujana työllisyysastetta. Purran mukaan työllisyysaste ei kuitenkaan ole kovin hyvä kuvaaja, sillä se on liian positiivinen, mikäli meitä kiinnostaa työllisyyden kokonaiskuva ja julkisen talouden tasapaino.
– Työllisyysaste nimittäin kuvaa nuppilukua niistä ihmisistä, jotka tarkasteluajalla ovat edes piipahtaneet työssä, vaikka muutaman tunnin. Työllisyysaste ei kuvaa hyvinvointia, ei työn määrää eikä kokonaistuotosta. Sen arvoon ja toiveisiin kuitenkin politiikassa jatkuvasti viitataan. Työllisyysasteen nousu toimii toiveiden tynnyrinä ja sen juuttunut luonne kannustaa kriisipuheeseen, Purra sanoo.
Hallitus nostaa työllisyysastetta keinotekoisesti rahalla
Purran mukaan työllisyysasteen lukemia oleellisempaa olisikin tarkastella valtion tulojen ja menojen kokonaisuutta, eli sitä, millaisia töitä ihmisillä on ja mihin uudet työpaikat syntyvät, kuinka usein ihmiset käyvät töissä, ketkä ovat uusia työllistyjiä ja tulevatko työlliset palkallaan toimeen vai tarvitsevatko sosiaaliturvaa.
– Työllisyysaste on myös siitä ongelmallinen, että sitä on helppo keinotekoisesti nostaa, rahalla, kuten hallitus nyt tekee. Mikäli erilaisiin tukitoimiin pumpataan yhä enemmän verorahaa, työllisyysaste nousee ainakin siksi aikaa, kun työttömät pysyvät tuettuina. Muiden pohjoismaiden korkeampaa työllisyysastetta selittää nimenomaan suurempi julkinen työllistäminen ja palkkatuki, Suomea korkeamman osa-aikatyön osuuden ohella.
– Toisaalta työllisyysaste kehittyy positiivisesti myös ilman rahan pumppaamista, nimittäin silloin, kun pitkäaikaistyöttömiä eläköityy tai kun työllisten kokonaismäärä laskee eli kun väestö vanhenee. Juuri näin Suomessa on tapahtunut.
Kolmas työllisyysastetta turhan positiivisesti nostanut seikka liittyy osa-aikatyöhön.
– Työllisten lukumäärä on kasvanut kymmenen vuoden aikana lähes 50-prosenttisesti osa-aikatyön takia. Tehdyt työtunnit eli kokonaistuotoksen määrä ovat lisääntyneet paljon hitaammin. Tehtyjen työtuntien määrä per työllinen on laskenut. Osa-aikatyö saattaa toki liittyä myös monien kaipaamiin joustoihin. Silloin sen tulisi kuitenkin olla vapaaehtoista. Valitettavasti näin ei usein ole.
Hallitus osaa jakaa rahaa – autettavien määrä ei vähene
Suomen työllisyysaste on pohjoismaiden matalin ja samalla työttömyys korkeinta. Purra huomauttaa, että Suomen tilanne on kuitenkin tosiasiassa vielä huolestuttavampi kuin eksakti työllisyysaste antaisi ymmärtää.
– Työllisyysasteen noston tarve on kaikkien yhdessä jakama tavoite. Näin kuuluu ollakin, mutta tähänkin kaipaisin hieman realismia. Nyt kun valtiovarainministeriö on avoimesti kritisoinut kehysriihen työllisyyspäätöksiä, monet ovat ymmärtäneet, että kaikki työllisyys ei ole yhtä hyvää työllisyyttä, Purra sanoo.
Hän jatkaa, että sosiaalipoliittiset toimet ovat usein perusteltuja, varsinkin inhimillisistä syistä, mutta ne eivät ole sitä automaattisesti – eikä niiden voi väittää olevan varsinaisia työllisyystoimia eikä varsinkaan parantavan julkista taloutta tai kestävyysvajetta.
– Tässä siis Sanna Marinin vasemmistohallitus menee selvästi vikaan. Rahaa se osaa jakaa – ja myös huolehtia siitä, että autettavien määrä ei ainakaan vähene – mutta muut toimet ovat vaikeampia.
Hallitus julistaa päätösperustaisista paikoistaan, mutta ei paljon uskottavammin mene aina sen ulkopuolellakaan.
– Esimerkiksi kokoomus kertoo päivittäin tavoitteestaan saavuttaa 80 prosentin työllisyysaste. Onko kunnianhimo hyvästä? Ehkä, mutta vielä parempi olisi ymmärtää esteet tuon tavoitteen tiellä.
Työllisyyden tavoitetasot ovat tänä päivänä korkeampia kuin toteutunut työllisyys oli edes 1980-luvun suhdannehuipussa.
– Tuolloin muutaman vuoden ajan oli tilanne, joka muistutti täystyöllisyyttä. Työttömyys oli vain noin 4 prosenttia ja työllisyysaste korkeimmillaan 75 prosenttia. Tuolloin kuitenkin maamme oli hyvin erilainen kuin nyt. Yhtäältä tarjolla oli edelleen paljon matalan kynnyksen ja alemman keskiluokan työpaikkoja sekä esimerkiksi teollisuutta. Toisaalta maassa ei ollut työllisyydeltään sitkeästi kantaväestöä alhaisempaa ulkomaalais- ja maahanmuuttajataustaista väestöä, Purra toteaa.
Noin puoli miljoonaa ihmistä vailla työtä
Tällä hetkellä Suomessa on työttömiä työnhakijoita ja työvoimahallinnon palveluiden piirissä noin puoli miljoonaa ihmistä. Sen lisäksi työikäisistä ennenaikaisesti eläköityneitä on noin 200 000. Purra nostaa esille, että heidän joukossaan on paljon mielenterveyspotilaita ja nuoria, alle 35-vuotiaita.
– Tähän joukkoon liu’utaan koko ajan vajaa- tai osatyökykyisten joukosta. Sitkeästi työttömiksi arvioitujen määrä on 162 000 henkilöä. Heidän työllistymistodennäköisyytensä on alle 20 prosenttia ja heikoimmillaan alle 10 prosenttia eli olematon.
– Näiden lisäksi työssä – eli työllisten joukossa työllisyysastetta nostamassa – on noin 178 000 ihmistä, jotka ovat alityöllistettyjä eli vastentahtoisesti osa-aikatyöllisiä. He haluaisivat tehdä enemmän tunteja, mutta niitä ei ole tarjolla. He todennäköisesti eivät tule toimeen palkallaan vaan tarvitsevat sosiaaliturvaa palkan puutetta korvaamaan. Sama koskee kokoaikaisia matalapalkkasektoreiden työntekijöitä, etenkin kalliin asumisen alueilla, Purra toteaa.
Hän jatkaa, että kun katsotaan työmarkkinoille saapuvia eli koulutuksessa olevia nuoria, havaitaan vielä, edellä mainittujen ryhmien lisäksi, että ammatillisissa oppilaitoksissa on suuri joukko nuoria, joiden työpanokselle ei ole kysyntää ja heidän on vaikea päästä edes työharjoitteluun.
– Kaikissa mainitsemissani ryhmissä vieraskieliset ovat merkittävästi yliedustettuja heidän väestöosuuteensa nähden. Eri maahanmuuttajaryhmien työllisyyttä ja taloudellisia nettovaikutuksia on esitelty täällä tuumaustunnilla useita kertoja aiemmin. Kantaväestön ja kaikkien vieraskielisten työllisyysasteissa on noin kymmenen prosenttiyksikön ero, mutta tällainen tarkastelu jättää huomiotta sen, että vieraskielisten ryhmän sisällä on hyvin erilaisia ryhmiä, kuten olemme kuvanneet.
Tiukka maahanmuuttopolitiikka olisi työllisyystoimi
Kaikista edellä mainituista ryhmistä syntyy valtava reservi. Osan työllisyysmahdollisuudet ovat olemattomat, mutta osan eivät.
Purra korostaa, että kaikkien työllistämisen pehmeiden keinojen pitäisi keskittyä näiden ihmisten, etenkin nuorten, työmarkkinoille saamiseen.
– Tukitoimia parempi ja kestävämpi vaihtoehto on perussuomalaisten mielestä tietysti oikeiden työpaikkojen syntyminen, mieluiten yksityiselle sektorille. Tämä edellyttää taloudellista kasvua ja järkevää yritys-, vero-, ilmasto-, koulutus- ym. politiikkaa.
– Samalla olisi huolehdittava ennaltaehkäisytoimena myös siitä, että lisää heikon työmarkkina-aseman omaavia henkilöitä ei maahan tulisi eli siis on tehtävä rajoittavaa maahanmuuttopolitiikkaa. Tiukka eli valikoiva maahanmuuttopolitiikka on kaikkien virallisten lukujen valossa merkittävä työllisyystoimi, jolla on siten selvä vaikutuksensa julkisen talouden tilaan.
SUOMEN UUTISET