Tagi: rahanjako

LEHTIKUVA

Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron keskustan välikysymykseen sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalveluista sekä hyvinvointialueiden rahoituksen turvaamisesta esitti kansanedustaja Minna Reijonen. Reijonen lupasi hallituksen käärivän hihat ja ryhtyvän hartiavoimin töihin sille jätetyn sotkun korjaamiseksi. Ensin Reijonen kuitenkin halusi muistettavan, miten tähän on tultu.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten puoluejohto suhtautuu kielteisesti aluevaltuustoille suunnitteilla olevaan tukeen, jota alueiden valtuustoryhmille maksettaisiin. Puheenjohtaja Riikka Purra ja puoluesihteeri Arto Luukkanen pitävät ongelmallisena sitä, että aluevaltuustoille kaavaillusta tuesta ei tällä hetkellä käydä lainkaan poliittista keskustelua.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Taloustieteen professori Matti Virén katsoo, että tutkimusrahoituksista päättävästä Suomen Akatemiasta on kehittynyt sisäänpäin lämpiävä kaverijärjestelmä, jossa porukka on päätynyt jakamaan rahaa toisilleen. – Tutkimusrahoituksista päättävät tutkijat, joiden prioriteetit saattavat olla aivan erilaisia kuin veronmaksajilla. Näin rahaa kohdistuu myös sellaisiin hankkeisiin, joissa alkaa olla vaikeaa nähdä yhteiskunnallista lisäarvoa.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko haastoi HS:n puheenjohtajatentissä Jussi Halla-ahoa siitä, että perussuomalaiset on kritisoinut keskustan tukiaispolitikointia. Halla-aho muistutti Saarikkoa siitä, että valtionosuuksilla ja muilla tasausjärjestelmillä voidaan tasata hyvinvointia, mutta tulonsiirroilla ei voida luoda hyvinvointia. Perussuomalaisten tavoite ei kuitenkaan ole leikata tukia siellä missä niitä tarvitaan, vaan tavoitteena on vähentää tukien tarvetta.  Lue lisää >

SUOMEN UUTISET

Eduskunta on äänestyksessään päättänyt hyväksyä EU:n monivuotisen rahoituskehyksen ja niin sanotun elpymispaketin. Päätös syntyi äänin 134-57. Päätös vaati kahden kolmasosan enemmistön eduskunnasta, sillä perustuslakivaliokunta katsoi, että kyse on merkittävästä vallansiirrosta EU:lle.  Lue lisää >

PS ARKISTO

Perussuomalaiset ovat tällä viikolla eduskunnan suuressa salissa vyöryttäneet esille kattavasti EU-elvytyspaketin ongelmia sekä näyttäneet, että elvytyspaketti on Suomelle haitallinen. Kansanedustaja ja eduskunnan perustuslakivaliokunnan jäsen Olli Immonen on erittäin huolissaan siitä, että elvytyspaketti rikkoo räikeästi EU:n perussopimuksia. Samaan asiaan on aiemmin kiinnittänyt huomiota myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö.  Lue lisää >

LEHTIKUVA

Kertaluonteisen koronaelpymispaketin erikoinen piirre on, että se ei ole kertaluonteinen, se ei liity koronaan, eikä se elvytä. Lukuisat päätöksentekijät Euroopassa, sellaiset, joilla oikeasti on vaikutusvaltaa, ovat lausuneet julki, että paketti siirtää Euroopan unionin uuteen aikaan – ja että se toimii mallina tuleville vastaaville järjestelyille, perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho muistuttaa.  Lue lisää >

MATTI MATIKAINEN

Perussuomalaisten 1. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Riikka Purra tarkasteli maanantain tuumaustunnilla työllisyyden ja työttömyyden karua nykytilannetta. Purra korostaa, että työllisyyskeskustelussa pelkän työllisyysasteen käyttäminen muuttujana antaa turhan positiivisen kuvan tilanteesta, jos olemme oikeasti kiinnostuneita työllisyyden kokonaiskuvasta ja julkisen talouden tasapainosta.  Lue lisää >