Taloustieteen professori Matti Virén katsoo, että tutkimusrahoituksista päättävästä Suomen Akatemiasta on kehittynyt sisäänpäin lämpiävä kaverijärjestelmä, jossa porukka on päätynyt jakamaan rahaa toisilleen. – Tutkimusrahoituksista päättävät tutkijat, joiden prioriteetit saattavat olla aivan erilaisia kuin veronmaksajilla. Näin rahaa kohdistuu myös sellaisiin hankkeisiin, joissa alkaa olla vaikeaa nähdä yhteiskunnallista lisäarvoa.

Pitääkö puuhastelusta tutkijankammiossa yhteiskunnan maksaa kiltisti, jos aktiviteettia vain sanotaan tieteeksi? Kysymys tieteellisen tutkimuksen rahoituksesta ja eräiden tutkimuskohteiden mielekkyydestä on noussut syksyn kuumimpien puheenaiheiden joukkoon.

Tiederahoituskeskustelu alkoi jo viime keväänä, kun Helsingin Sanomat totesi pääkirjoituksessaan, että mitä kauemmas tieteen ytimestä edetään yhteiskunnallisille, humanistisille ja taiteellisille aloille, sitä enemmän ideologia saa tilaa empirian sijaan.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk) esitti äskettäin, että tiedetutkimuksen rahoitukseen on kohdistumassa ensi vuonna 51 miljoonan euron säästöt. Käytännössä leikkaukset tulevat vaikuttamaan Suomen Akatemian rahoituspäätöksiin. Viime vuonna akatemia jakoi 426 miljoonaa erilaisiin tutkimushankkeisiin.

Toinen toistaan hullumpia tutkimuksia

Viime aikoina monet akateemiset toimijat, kuten taloustieteen professori Matti Virén sekä Helsingin kaupunginvaltuutettu Otto Meri ovat nostaneet esille Suomen Akatemian rahoittamien eräiden tutkimusten sisältöjä ja tutkimuksellisia kysymyksiä. Uusimpien rahoitettujen tutkimushankkeiden joukossa tarkastellaan esimerkiksi kehollisten kohtaamisten politiikkaa, ekologista mielikuvittelua, kehopositiivisuutta, queer-aktivismia, kuritonta feminismiä sekä rajallistamisen intiimiä maantiedettä.

Keskiverrolle tutkimushankkeelle Suomen Akatemialta heltiää 300 000-400 000 euron rahoitus.

Kuulostaako pöljältä? Samaa miettivät monet muutkin. Myös esimerkiksi toimittaja Susanne Päivärinta ihmettelee tutkimusta afroeurooppalaisen liikkuvuuden poetiikasta ranskankielisessä afrikkalaisessa kirjallisuudessa. Hankkeelle on myönnetty lähes 440 000 euroa.

Ideologisia pakkomielteitä

Akatemian myöntämistä rahoituksista päättävät luottamuselimet, kuten tieteelliset toimikunnat, joiden jäseninä on eri alojen professoreita.

Taloustieteen professori Matti Virén kuitenkin katsoo, että Suomen Akatemiasta on vuosien varrella kehittynyt sisäänpäin lämpiävä kaverijärjestelmä, jossa porukka on päätynyt jakamaan rahaa toisilleen.

– Tutkimusrahoituksista päättävät tutkijat keskuudessaan. Näin rahaa kohdistuu myös sellaisiin hankkeisiin, joissa alkaa olla jo vaikeaa nähdä tutkimuksellista arvoa, kyse voi olla enemmänkin ideologisista pakkomielteistä, professori Virén toteaa.

Samaan ilmiöön on kiinnittänyt huomiota myös Wayne State Universityn sosiologian professori Jukka Savolainen, jonka Kanava-lehdessä julkaistu kirjoitus on otsikoitu Akateemisen maailman ideologisuus on aito ongelma. Savolainen katsoo, että poliittisilla mieltymyksillä on yhteiskuntatieteissä liian suuri vaikutus.

Virén kysyy, onko Suomen Akatemian avokätisestä rahanjaosta jo tullut korkeakoulutetun kansanosan piilotyöttömyyden hoitoa.

– Se näyttäisi olevan nykyisen järjestelmän yksi piirre. Projekteissa on paljon työttömiä, joille rahoituksen anominen on jokapäiväistä puuhaa.

– Toki meillä on myös useita erinomaisesti menestyneitä tutkijoita, mutta akateemisessa maailmassa on mukana myös elämänpolkuaan etsiviä harhailijoita, kuten lyhytaikaisissa pesteissä avustajina toimivia, jotka eivät ole koskaan edes ajatelleet siirtyä työelämän palvelukseen, koska tutkimusyhteistöstä ei haluta lähteä pois.

Tutkiminen ei ole ilmaista hupia

Turun yliopistossa pitkän uran tehnyt Virén on itsekin patistellut tutkijoita hyödyntämään taitojaan oikeissa töissä yliopiston ulkopuolella, eikä neuvo ole ollut kaikkien mieleen.

– Kerran puoleeni kääntyi 48-vuotias opiskelija, joka oli suorittanut eri tieteenaloilla todella paljon opintoviikkoja. Hän pyysi minua toimimaan ohjaajana alkavissa jatko-opinnoissaan. Totesin opiskelijalle, että olet ollut yliopistolla jo pitkään, joten olisi ehkä aika mennä etsimään työpaikkaa. Oli selvästi väärä vastaus.

Julkisessa keskustelussa on viime aikoina myös paheksuttu yksittäisten tutkimusprojektien nostamista esille ja projektien rahoituksen arvostelua tutkimuksien kysymyksenasettelun ja sisällöllisen kuvauksen perusteella. Professori Virén kuitenkin katsoo, että tutkimushankkeisiin kohdistunut julkisuus on vain hyvä asia.

– Tieteen ja tutkimusten rahoituksesta on päätettävä demokraattisten instituutioiden puitteissa ihan samalla tavalla kuin muistakin budjettitalouden asioista. Avoin julkinen keskustelu on paras keino erottaa laadukkaat tieteelliset tutkimukset ideologisesta hömppätutkimuksesta.

Tutkimukseen käytetty aika on pois opetuksesta

Virénin mukaan keskustelua pitäisikin käydä vielä laajemmin siitä, mihin tutkimusta tarvitaan ja mihin asioihin tutkimuksia pitäisi kohdistaa.

– Veronmaksajan näkökulmasta tutkiminen ei ole ilmaista hupia, joten ei ole samantekevää mihin rahaa ja resursseja ohjataan. Jos joku keksii tutkia synnyttäneiden miesten kokemuksia kehitysmaissa tai vastaavaa, niin tällaiselle tutkimuskohteelle pitäisi pystyä esittämään vahvat perustelut.

– On aina myös muistettava, että tutkimukseen ja rahan hakemiseen käytetty aika on osin pois opetuksesta. Tutkimus on paljon miellyttävämpää kuin opetus, mutta ei ole kovin järkevää sponsoroida urapolkuja, joissa koko akateeminen uraa kuluu erilaisissa projekteissa ilman, että opetukseen ja ohjaukseen siunautuisi aikaa ja mielenkiintoa.

Rahoituksesta päättämään muitakin kuin professoreita

Professori Virén katsoo, että jatkossa tieteen rahoituksesta päättämistä ei pitäisi jättää yksin tiedeihmisten asiaksi. Hän ehdottaa uudistusta Suomen Akatemian rahoituksesta päättävien tieteellisten toimikuntien kokoonpanoihin.

– Voisi olla ihan järkevää, että rahoituksesta päättämässä olisi professorien lisäksi myös ulkopuolisia jäseniä. Ei olisi pahitteeksi, jos tutkijoiden ryhmässä olisi mukana myös muita, jotka voisivati esittää kysymyksen, mihin tutkimuksella oikein pyritään. Se ainakin ohjaisi tutkijoita perustelemaan hankkeensa nykyistä huolellisemmin.

Virén huomauttaa myös, että Suomen Akatemian tutkimusprojektien jälkiseuranta on usein puutteellista.

– Jälkiseurantaan tarvittaisiin selvästi enemmän resursseja. Olisi hyvä, jos jokin toimielin jälkikäteen tarkastaisi mihin myönnetty raha on käytetty ja vastaavatko tutkimustulokset tutkimussuunnitelmaa. Väärinkäytöksien varalle voisi myös edellyttää, että osa rahoista on maksettava takaisin.

Tiedepolitiikka ei ole yksin tiedeihmisten asia

Poliitikoille tieteen rahoitus on arkaluonteinen kysymys. Poliitikot myös mielellään usein välttävät ottamasta kantaa tutkimuksen kohteisiin. Virén kuitenkin katsoo, että tiedepolitiikka ei ole pelkästään tiedeihmisten asia.

Virén tarkentaa, että julkisuudessa huomiota pitäisi kohdistaa varsinkin tutkimusprojektien tuloksiin eli siihen, mitä uutta tutkimuksessa on saatu selville. Professori huomauttaa, että tutkimustulosten puuttuminen on mahdollista häivyttää näennäisen tieteellisen kapulakielisen tekstin sisälle.

– Jos tutkimuksen tuloksena on vain satoja sivuja proosaa, josta kukaan ei saa mitään selvää, sitä on voitava kritisoida.

SUOMEN UUTISET