

PS ARKISTO
Puoli miljoonaa euroa ”queer- ja transmaailmojen” tutkimukselle – Koponen: ”Ideologista rahantuhlausta”
Suomen Akatemia myönsi lähes 30 miljoonan euron edestä rahoituksia eri tutkimushankkeille, joiden tarpeellisuudesta voidaan olla montaa mieltä.
Suomen Akatemia rahoittaa esimerkiksi Inka Rantakallion suomalaisiin räppääviin naisiin keskittyvää hanketta, jossa analysoidaan feminismin, sukupuolen, rodun ja valkoisuuden merkityksiä artisti-identiteettien ja ilmaisun rakentumiselle. Tuula Juvosen projekti puolestaan tutkii tapoja, joilla queer- ja transaktivistit “ottavat itselleen tilaa ja luovat uusia maailmoja”.
Näihin kahteen projektiin myönnetty rahoitus on yhteensä yli 700 000 euroa.
Tärkeämpiäkin kohteita löytyy
Kansanedustaja Ari Koposen mielestä verovarat voitaisiin käyttää hyödyllisemmin kuin queer- ja transaktivistien haastatteluiden analysoitiin.
– Tällaisen tuhlauksen pitää loppua, sillä meillä on paljon peruspalveluitakin vajaamitoitetulla rahoituksella, esimerkiksi mielenterveyspalvelut, vanhustenhoito ja koululaisten perusopetus.
– Punavihreä hallituksemme päätti hiljattain puoliväliriihessä opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaa koskevasta 35 miljoonan euron tutkimusrahoituksen leikkauksesta. Tutkimusrahoituksen on katsottu maksavan itseään takaisin pitkällä aikavälillä, mutta mikäli rahoituskohteet ovat hyöty-hinta suhteeltaan tätä tasoa, ovat leikkaukset aivan paikallaan, Koponen sanoo.
Hallitukselle leikattavaa
Koponen ei usko, että kansalaiset haluavat yhteisin verovaroin kustantaa tiedettä, joka “tuottaa uutta tietoa siitä, miten naiset raivaavat tilaa feminismin avulla heteroseksistisessä ja miesvaltaisessa hiphop-genressä” tai ”miten eri tavoin valkoiset ja ei-valkoiset naisartistit neuvottelevat erilaisista rotuun ja sukupuoleen liittyvistä normeista suhteessa suomalaiseen ja kansainväliseen hiphop-kulttuuriin”.
– Hallitus kysyy aina, mistä olisi muka varaa leikata. No, vaikkapa juuri näistä miljoonia maksavista ideologisista tutkimushankkeista, Koponen sanoo.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- transaktivismi punavihreä ideologia tutkimusrahoitus Suomen Akatemia Ari Koponen verovarat rahanjako Peruspalvelut leikkaukset hallitus
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Maahanmuutto ja queer-maailmat mukana Suomen Akatemian tutkimusrahoituksessa

Yhteiskuntatieteiden politisoituminen on Suomessa tabu – yhdysvaltalaistutkimus osoittaa sosiologien tieteenalan ideologiset motiivit ja värittyneisyyden

Nyt tutkitaan trans-tulevaisuutta, rasismia, Afrikan liikkuvia parantajia, rodullistamisen merkitystä ja meemikuvia – Suomen Akatemia rahoittaa

Somali- ja monikulttuuriyhdistyksille yli miljoona euroa STEA-rahaa – Suomalaisuuden Liitolle ei heru euroakaan valtiolta

Sisäministeri Ohisalo kiirehti parkumaan tutkimusleikkauksista – mutta kannattaako meditoituneen feminismin ja ekologisen mielikuvittelun tutkimukseen kylvää rahaa?

Talousprofessori Virén: Avoin julkinen keskustelu on paras keino erottaa laadukkaat tieteelliset tutkimukset ideologisesta hömpästä

PS: Hallitukselta velkaantumisen ennätys – koronakriisin varjolla rahaa ideologiseen hömppään

Naiseksi identifioituva aikuinen tuomittiin kahdeksi vuodeksi tyttöjen nuorisovankilaan
Viikon suosituimmat

Yle-pomo Merja Ylä-Anttilalle tiukka kysymys kansalaisaloitteen kuulemistilaisuudessa: Onko Yleisradio tietoisesti hakenut säästöjä suosituimmista ja näkyvimmistä toiminnoistaan?
Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta järjesti tänään julkisen kuulemisen, jonka aiheena oli Yle kuriin nyt! -kansalaisaloite. Kuulemistilaisuudessa aloitteen tekijät kertoivat syitä, miksi aloite on tehty, ja esittivät tarkemmin, mitä muutoksia Yle-lainsäädäntöön haluttaisiin. Paikalla oli myös Yleisradion toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila.

Garedew: Vanhemmilla on lakiin perustuva oikeus kieltää sateenkaari-ideologian opettaminen lapsilleen
Seta ry kiertää jälleen kouluja ja järjestää koulutuksia myös päiväkotien opettajille. Perussuomalaisten kansanedustaja Kaisa Garedew vaatii loppua tälle lasten seksualisoinnille. Vanhemmilla on oikeus kieltäytyä vakaumuksensa vastaisesta materiaalista ja opetuksesta lapsilleen.

Suomalaisyritys markkinoi maahantulopaketteja Iranissa ja Lähi-idässä – yrityksen somepäivityksessä kerrotaan Suomen tarvitsevan 60 000 maahanmuuttajaa vuodessa
Oikeudellista konsultointia tarjoavan oikeustoimiston neuvonantaja-asiantuntija-tittelillä esiintyvä henkilö markkinoi maahantulopaketteja Suomeen Iranissa ja Lähi-idässä. Helmikuun lopulla neuvonantajan Facebook-päivityksessä kerrottiin, että Suomi tarvitsee 60 000 maahanmuuttajaa vuosittain. Lisätietoja 4 500 euron hintaisesta maahantulopaketista saa 70 euroa maksavan puhelun kautta.

Yle-pomo Merja Ylä-Anttila skippasi viime viikolla kysymyksen Yleisradion vasenkallistumasta – ”Mikään tutkimus ei tällaista todista…”
EVA:n juuri julkaistu syksyn 2024 arvo- ja asennetutkimus paljastaa, että jopa 40 prosenttia suomalaisista katsoo Yleisradion uutisoinnin oleva vasemmalle kallellaan. Perussuomalaisten kansanedustaja Pekka Aittakumpu kysyi viime viikolla samasta asiasta Yleisradion toimitusjohtajalta Merja Ylä-Anttilalta, joka tuolloin katsoi, että kysymykseen vastaaminen on hankalaa.

Päivän pointti: Helsingin Sanomat ilmastosyyllistää ja leimaa suomalaiset tuholaisiksi – vaikka Suomi on hiilinegatiivinen maa

Kansalaisaloitteen tekijät: Ylen rahoitusta leikattava Ruotsin tasoon eli 76 euroon per asukas
Yle kuriin nyt! -kansalaisaloitteen laatijoiden mielestä Yleisradio on tietoisesti hakenut säästöjä kaikista näkyvimmistä ja suosituimmista toiminnoista esimerkiksi irtisanomalla työntekijöitä ja vihjaamalla katsojaluvuiltaan suosituimpien ohjelmien lopettamiseen.

Musk-viha roihuaa ja Teslat palavat – erityisesti transseksuaalit vihaavat maailman rikkainta miestä
Elon Muskin omistaman yrityksen valmistamat sähköautot ovat joutuneet vasemmistolaisten vihan kohteeksi. Tesloja on naarmutettu, sotkettu maalilla ja tuhottu polttopulloilla. Erityisesti transseksuaalit tuntuvat vihaavan Elon Muskia. Tuleeko Tesla-mellakoista uusi Black Lives Matter -ilmiö?

Vieläkö muistat? Sanna Marin kiisti kielitaidottomien hoitajien aiheuttavan ongelmia – nyt hoitajaliitto SuPer pelkää vieraskielisten hoitajien vaarantavan jo potilasturvallisuutta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin julkaisema tuore selvitys viimeistään osoittaa kaikille, että sotealan ongelmia ei ole mahdollista korjata siten, että alalle aktiivisesti haalitaan henkilökuntaa maailman toiselta puolelta. Vielä eduskuntavaalien 2023 alla monet eturivin poliitikot kuitenkin pyrkivät kiistämään kielitaidottomien hoitajien työyhteisölle aiheuttamat ongelmat ja työyhteisölle kasaantuvan lisäkuorman.

Trump lennätti väkivaltaisen venezuelalaisjengin jäseniä El Salvadorin jättivankilaan – ihmisoikeusaktivistit kauhuissaan
Trump lennätti satoja karkotettavia El Salvadorin jättivankilaan 227 vuotta vanhan lain perusteella. Ihmisoikeusaktivistit ovat kauhuissaan, koska jättivankila on epämiellyttävä paikka ja karkotukset suoritettiin ilman oikeuden istuntoa. Demokraatit hakivat välittömästi toimeenpanokiellon karkotuksille, mutta lentokoneet ehtivät kansainväliseen ilmatilaan ennen tuomarin kieltoa. Trumpin näyttävä PR-tempaus onnistui yli odotusten, mutta juridinen vääntö tulee jatkumaan korkeimmassa oikeudessa.

EVA:n tutkimuksen tulos on karua luettavaa Ylestä – Vigelius: ’’Puolueellisuus ei kuulu verorahoitteiseen mediaan’’
Tänään julkaistun EVA:n Arvo- ja asennetutkimuksen mukaan jopa 40 prosenttia suomalaisista arvioi Yle Uutisten painottavan tiedonvälityksessään vasemmistolaista näkökulmaa.