

LEHTIKUVA
Perussuomalaiset säästäisivät EU:sta, kehitysavusta, maahanmuutosta ja Ylestä
Eduskunnassa käytiin tänään kipakkaa keskustelua hallituksen budjettiesityksestä, joka syytää rahaa maailmalle ja ideologisiin hankkeisiin – lisäten valtion velkaa tuntuvasti.
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio painotti omissa puheenvuoroissaan, etteivät perussuomalaiset hyväksy hallituksen holtitonta rahankäyttöä.
– Oppositio ei hyväksy 10,8 miljardin alijäämäistä budjettia. Pohjattomasta velanotosta huolimatta budjetti ei elvytä tehokkaasti eli lisää työssäkäyvien tai eläkeläisten ostovoimaa, yritysten kilpailukykyä tai ylipäänsä työllisyyttä.
Säästöjä on pakko tehdä
Tavio muistutti hallitusta sen vastuusta.
– On hallituksen vastuulla tehdä taloustilanteen vaatimia säästöjä – vaikka ne tuntuisivat ikävältä. Niiden tekemättä jättämisestä ei voi oppositiota syyttää.
– Perussuomalaiset säästäisi Italian mafialta, kehitysavusta, maahanmuutosta ja antaisi veronkevennyksiä myös Yle-verosta, Tavio listasi puolueen mielestä ensijaisia säästökohteita.
SUOMEN UUTISET
Artikkeliin liittyvät aiheet
- valtion velka EU-tukipaketit rahanjako Alijäämä Ville Tavio Yle Velanotto budjettiesitys perussuomalaiset hallitus talous kehitysapu maahanmuutto
Mitä mieltä?
Aiheeseen liittyviä artikkeleita


Purra: EU vie rahat ja tuo turvapaikanhakijat

PS: Budjettiriihen tulos järkyttävä talouden ja työllisyyden kannalta – hallitus paisuttaa julkisia menoja ja elää velaksi

Perussuomalaisilta lakialoite kansanäänestyksestä: EU-elvytyspaketista Suomelle yli kolmen miljardin nettotappiot – ”Emme voi hyväksyä tällaista verovarojen järjetöntä käyttöä”

Hallitus haluaa antaa EU:lle verotusoikeuden – Mäkelä: “Tässä on kyse peruuttamattomasta vallan siirrosta pois Suomelta ja sen äänioikeutetuilta kansalaisilta”

Perussuomalaiset: Hallitus siirtää kaiken vastuun tuleville hallituksille – “Rahaa riittää kyllä jaettavaksi ideologisiin hankkeisiin, mutta vaikuttavat työllisyystoimet puuttuvat”

Taloustieteen emeritusprofessori Virén: Hallitusta ei kiinnosta 15 vuoden talouden nollakasvu tai kestävyysvaje – autoilun verotus kiinnostaa

Ruotsin eläkejärjestelmän uskottavuus koetuksella: Sama raha 40-vuotisen työuran tehneelle ja totaalityöttömälle

Ranne: Budjettiprosessia uudistettava – “Kaikki turha karsittava pois”
Viikon suosituimmat

Vigelius: Ylen tulisi keskittyä perustehtäviinsä eikä mielipiteelliseen ja aktivistiseen tuotantoon
Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen väläytti aiemmin tällä viikolla ajavansa Yleisradion lakkauttamista. Kansanedustaja Joakim Vigelius katsoo nyt, että tällä hetkellä on relevanttia keskustella siitä, mikä on sovelias Ylen rahoituksen taso, koska lähes kaikki eduskuntapuolueet edellyttävät yksimielisyyttä Yle-päätöksissä.

Oppositiopuolueilla enemmistövalta 18 hyvinvointialueella – ryhmärahoista ja palkkioista leikkaaminen on mahdollista, jos kepulla ja vihervasemmistolla on tahtoa luopua hillotolpista
Hyvinvointialueet ovat itsehallinnollisia alueita, jotka voivat itse päättää siitä, miten ja mihin kohteisiin alueiden saama valtion rahoitus käytetään. Ratkaisun avaimet ovat oppositiopuolueilla, joilla on 18 aluevaltuustossa 21:stä yksinkertainen enemmistö.

Afganistanilainen turvapaikanhakija iski autolla ihmisjoukkoon Münchenissä – kymmeniä ihmisiä loukkaantui osin hengenvaarallisesti

Eduskunta-aloite vaatii vähemmistöjen ”positiivisen syrjinnän” kieltämistä
Perussuomalaisten kansanedustajat Teemu Keskisarja, Ari Koponen, Jani Mäkelä ja Onni Rostila ajavat muutosta yhdenvertaisuuslakiin.

New Yorkissa taistellaan “paperittomien” luksushotellimajoituksen maksamisesta – Musk vaati rahojen takaisinperintää
Elon Muskin DOGE-tiimi on jatkanut liittovaltion virastojen kirjanpidon tarkastamista. Epämääräisiä maksuja löytyy koko ajan ja valtion virkamiesten pallit kaatuilevat. Neljä liittovaltion hätätilaviraston virkamiestä sai potkut maksettuaan New Yorkin kaupungille avustuksia laittomasti maassa olevien majoittamiseen liittyen, vaikka presidentti Trump oli käskenyt keskeyttää kaikki ei-välttämättömät maksut.

Turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kärjistää Saksan kuumana käyvää vaalikamppailua – punavihreä ei ole antanut vielä periksi
Saksan liittopäivävaalitaistelussa on siirrytty loppufinaaliin. Kansalaisten vaali-innostus on merkittävästi korkeammalla kuin edellisissä vaaleissa syykuussa 2021. Afganistanilaisen turvapaikanhakijan Münchenissä tekemä autoisku kuumentaa tunnelmia entisestään. Vaihtoehtopuolueen kanssa yhteistyöstä kieltäytyvät kristillisdemokraatit ovat menettämässä suuresta suosiostaan huolimatta historiallisen mahdollisuutensa muokata Saksan politiikkaa porvarilliseen suuntaan.

Hoitajat kerskuivat somessa juutalaisten murhaamisella australialaisessa sairaalassa – ”Sairasta, iljettävää ja häpeällistä”
Kahdelle Sydneyn sairaalan työntekijälle tuli lähtö, kun nämä videolla uhkasivat tappaa israelilaiset potilaansa. Hoitajat kerskuivat tallenteella myös sillä, etteivät suostu hoitamaan juutalaispotilaita. Poliisi on aloittanut perusteelliset tutkimukset mahdollisista rikoksista.

Saksa kielsi arabiankieliset julisteet ja iskulauseet mielenosoituksissa
Häiriökäyttäytyminen ja jopa suoranaiset rikokset ovat olleet Saksassa kasvava ongelma Palestiinan puolesta järjestetyissä mielenosoituksissa. Iskulauseissa on vaadittu arabiaksi muun muassa Israelin ja juutalaisten tuhoamista. Nyt viranomaiset ovat puuttuneet asiaan.

Antikainen: Hallitus puuttuu maahanmuuton mukanaan tuomaan seksuaalirikollisuuteen – kuinka monta naista joutuu vielä raiskatuksi, ennen kuin vihervasemmisto herää?
Tiedotusvälineissä on uutisoitu hiljattain poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten määrän merkittävästä kasvusta Suomessa viime vuosina. Perussuomalaisten kansanedustaja Sanna Antikainen muistuttaa, että tietyt kansalaisuudet ovat olleet jatkuvasti tilastoissa yliedustettuina siihen nähden, kuinka paljon heitä on Suomessa.

Tutkimus: Brittinuoret pitävät maataan rasistisena – vain joka kymmenes olisi valmis sotimaan maansa puolesta
Puolet brittinuorista pitää maataan rasistisena ja vain joka kymmenes taistelisi maansa puolesta. Maahanmuutto on muuttanut yhteiskuntaa ja Lontoossa joka kahdestoista kadulla vastaan tulija on maassa laittomasti. Kansanedustaja Vigelius näkee tässä "woken ja länsimaisen itseinhon tuhoisat seuraukset".